”Jännittäkäämme rakennukset kalliorinteille ja antakaamme nosturinratojen ryömiä rakennusten betonilaattoja myöten luontoon koskematta.”
(arkkitehti Lauri Silvennoinen, 1964)

Pihlajamäen lähiö suunniteltiin ja rakennettiin pääosin vuosina 1959 – 1965. Alue on vakuuttava osoitus siitä innostuksesta ja paneutumisesta, jolla ajan arkkitehdit osallistuivat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen. Pihlajamäki oli ensimmäisiä aluerakentamiskohteita Suomessa. Suunnittelu alkoi vuonna 1959 Helsingin kaupunginvaltuuston päätettyä luovuttaa Aarnikanmäen alueen, noin 65 hehtaaria, alueen rakentamista varten. Asemakaavan laatiminen annettiin arkkitehti Olli Kivisen tehtäväksi, joka oli yksi aikakauden johtavia kaavasuunnittelijoita.

Pihlajamäen rakentajat Haka ja Sato

Pihlajamäen rakentaminen jaettiin poliittisesti tasapuolisesti kahden rakennuttajaorganisaation välillä. Helsingin Asuntokeskuskunta Haka sai rakennettavaksi alueen koillisosan ja Sosiaalinen asuntotuotanto Oy (Sato) alueen lounaisosan. Hakan alueen kaavoitus jatkui yhteistyössä Kulutusosuuskuntien Keskusliiton asunto-osaston arkkitehtien Esko Korhosen ja Sulo Savolaisen kanssa.

Hakan puolella suunnittelun lähtökohtina oli maaston muotojen hyväksikäyttö ja luonnonympäristön varjeleminen. Saton alueen suunnittelusta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun voitti vuonna 1960 arkkitehti Lauri Silvennoinen, joka ehdotuksessaan kehitti eteenpäin Olli Kivisen kaavallisia ideoita. Saton puoli oli otteeltaan monumentaalisempi ja käsitteli ympäristöä suurpiirteisemmin. Pihlajamäen pohjoisosa kaavoitettiin vuonna 1962 Olli Kivisen suunnitelman mukaisesti.

Pihlajamäessä sovellettiin elementtirakentamista ensimmäistä kertaa laajassa mitassa Suomessa. Sekä Hakan että Saton puolella käytettiin siirreltäviä suurmuotteja ja puolielementtitekniikkaa. Saton Vuolukiventien puoleinen alue oli ensimmäinen alue, joka toteutettiin täyselementtitekniikalla. Elementtirakentaminen nähtiin taloudellisena tapana tuottaa moderneja asuntoja yhteiskunnan rakennemuutoksen kaupunkeihin tuomalle väestölle.

Pihlajamäen soluasemakaava

Pihlajamäen asemakaava perustui viiteen aluesoluun, jotka suunniteltiin omiksi kokonaisuuksikseen lähikauppoineen. Solut sijoittuivat umpikatujen varteen, kaksi lounaisosan kallioylängölle, kaksi alueen koillisosaan sekä viides asuntosolu alueen pohjoisosaan alavammalle maalle. Luonnonympäristön vaalimisen ohella rakennusten sijoittelua ohjasi pyrkimys arkkitehtoniseen näyttävyyteen. Ostoskeskus muodosti alueen sydämen Pihlajamäkeä jakavan laakson eteläpäässä. Ostoskeskuksen kautta kulkevan kaupunkiradan piti yhdistää Pihlajamäki muuhun kaupunkiin.

1970-luvulla aluetta täydennettiin Rapakiventielle rakennetulla uudella kerrostaloryhmällä. Aluetta on täydennysrakennettu myös 1990-luvulla. Alkuperäinen 1960-luvun kokonaisuus hahmottuu kuitenkin selkeästi omana kokonaisuutenaan ja tämän kokonaisuuden säilyminen on nyt myös asemakaavalla turvattu. Arkkitehti Esko Korhosen suunnittelema alueen punatiilestä rakennettu kirkko valmistui 1976. Kirkko kuuluu asemakaavassa suojeltuun rakennuskantaan sisätiloineen.

Pihlajamäki valittiin 1990-luvun puolivälissä DoCoMoMo:n1 Suomen valikoimaan ”…esimerkkinä käyttökelpoiselle tavalle saada aikaan hyviä teollisesti valmistettuja asuntoalueita”. Alueen arvot turvaava asemakaava ja korjaustapaohjeet valmistuivat 2006-07. Tästä Pihlajamäen arkkitehdit.

Voit navigoida kartalla painamalla punaisia pallukoita