Vanhankaupunginkosken kalastuspaikka sopii erinomaisesti urbaaniin perhokalastukseen. Koskilupa-alueella on perhokalastettavaa luonnonkalaa heti jäittenlähtötulvasta aivan vuoden loppuun saakka. Perholla kalastetaan parittomina päivinä. 

Perhokalastettavat kalalajit nousevat jokisuuhun vuorotellen selkeän järjestyksen mukaan. Huhtikuun alusta toukokuun loppuun kannattaa kokeilla erilaisilla pikkukalajäljitelmäperhoilla kutunorssien perässä jokisuuhun nousevia meritaimenia.

Norssin ja särjen kudun mentyä, ennen salakan kutua, jokisuussa loiskivat suuret toutaimet.

Kuhan kudun alettua kesäkuun alkupuolella kannattaa uittaa pikkukalajäljitelmiä nopeasti pintasiimaa sisään ottamalla tai rauhallisemmin "Oranssinvihreää pupaa" nostelemalla.

Taimenet oleilevat kosken alueella niille tyypillisesti montuissa ja kivien huopeissa ja kirkkaalla vedellä nousevat myös hanakasti erilaisiin pintaperhoihin, joista ottavin lienee "Valkoperä", koska se näyttää kelpaavan myös kirjolohille ja tittilohille. Aina varma pintapyyntö on myös Suomen kansallisperho "Nalle Puh". Varsinkin kesän alusta ihan lohien nousuun asti on suositeltavaa käyttää terässillan alla perhoa tarjottaessa väkäsettömiä koukkuja. Tämä siksi että istutetuilla, Vantaanjokeen leimaantuneilla taimenenpoikasilla on taipumus jäädä norkoilemaan kosken alapäähän sankoin joukoin, osaamatta lähteä merisyönnösvaellukselle.

Kirjolohen narraukseen erikoistuneet perhokalastajat löytävät helpoimmin nautintonsa koskilupa-alueen ylärajan ja yläniskan väliseltä alueelta tarjoamalla kaloille kaikkia tunnettuja kirjolohisidoksia. Touhu ei ole sidoksissa minkään luonnonkalanousun aikatauluun. Pyyntikokoisten kirjolohien istutusaikataulu sanelee tämän kalastusmuodon sesonkipäivät.

Taimenet ja lohet aloittavat varovaiset tunnustelukäyntinsä kosken alla normaalikesinä heinäkuun alkupuolella, varsinainen nousu ajoittuu syyskuuna alun ja marraskuun lopun väliin. Tällöin kannattaa tarjota tukeviin perukkeenkärkiin solmittuja lohiperhoja, koska kookkaat taimenet kelpuuttavat ne siinä missä lohetkin. Suositella voisi vaikkapa "Lohiperhoa".

Perhoa voi heitellä menestyksellä koskilupa-alueen lisäksi sekä Kuninkaankartanonsaaren pohjoiskärjen ja moottoritien siltojen välisellä yläsuvantoalueella että alasuvannon rannoilla. Lohen kutuvaellusaikaan elokuun puolivälistä lokakuun lopulle yläsuvanto on ylivoimaisesti tuottoisin perhokalastuskohde vähäsateisina syksyinä, kun Vantaanjoen vesi on muuttunut kirkkaaksi. Yläsuvannon ylivoimaisesti kelpaavin perho on ollut "Puna Musta" sekä putki- että kaksihaarasidoksena.

Alasuvannon ehkä parhaat lohen perhokalastuspaikat ovat sekä Pornaistenniemen graniittimuurin vierusta että Kuninkaankartanonsaaren eteläkärjen kiviheitokkeen ja graniittimuurin yhtymäkohta. Etenkin auringonnousun aikaan parhaaseen tulokseen pääsee lähestymällä rantaa äärimmäisen varovaisesti turhia tömistelemättä ja suuntaamalla ensimmäiset heittonsa aivan rantaveteen, josta yöpuulta heräilevä äreä lohi saattaa syöksyä todella vihaisesti perhoon. Alasuvannossa kannattaa lohelle tarjota joko "Puna Mustaa" tai nuorta skottilaista klassikkoa "Hairy Marya".

Pornaistenniemen muurin itäpäässä perho tarjotaan lyhyehköllä heitolla suoraan muurista ulos ja annetaan virran oikaista siima aivan muurin viereen ennen seuraavaa heittoa. Syksyisin muurinvierustasta voi taidolla ja hyvällä onnella tartuttaa perhoon meritaimenen, lohen tai kookkaan siian. Yhteisenä nimittäjänä alasuvannon perhoille on sininen ärsykeväri kaulus- tai kurkkuhäkilässä; ovathan suvannossa liikkuvat kalat enimmäkseen juuri mereltä tulleita.

Vilkkaimman siiannousun aikaan lokakuun lopusta aina jouluun saakka kannattaa lohiperhojen lisäksi kokeilla ilta- ja aamuhämärässä "Telemarkskongenia" tai sinihäkilöityjä "Zuluja".

Ennen jokaista takaheittoa on muistettava varmistaa, että heiton voi suorittaa turvallisesti ketään vahingoittamatta.