Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|  
 
Viulut. Kuva: Rhinoceros Oy/Mari Hohtari
Hae sivuiltamme:
 
Haku kaupungin sivuilta
Sivukartta
Hae palveluja
14.02.2012
Suomenkielinen työväenopisto >  Työväenopiston esittely > 
 Elinikäistä oppimista aikuisille
Kuuntele

Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto on jo lähes sata vuotta tarjonnut aikuisille yleissivistävää koulutusta ja harrastusmahdollisuuksia. Opistossamme voivat opiskella kaikki yli 16-vuotiaat asuinpaikastaan riippumatta. Vuosittain noin 70 000 kurssilaista osallistuu opetukseemme. Lukukausittain ohjelmassamme on noin 2 500 erilaista kurssia.

Työväenopisto toiminta jakautuu ympäri kaupunkia. Opiston päärakennus ja samalla keskinen alueopisto on Kalliossa Helsinginkatu 26:ssa. Muut alueopistot ovat etelässä Kaapelitehtaalla, idässä Stoassa, koillisessa Malmitalolla, lännessä Kanneltalolla ja pohjoisessa Oulunkylätalolla. Lisäksi opetusta on hajautettu mm. kaupungin eri peruskoulujen tiloihin.

Lukuvuotemme on jaettu syys- ja kevätlukukauteen. Suuri osa opiskelusta on pitkäjänteistä, jopa usealle vuodelle jakautuvaa. Kurssivalikoimassamme on aiheesta riippuen myös intensiivi- ja lyhytkursseja sekä yhden lukukauden mittaisia kursseja. Kurssimuotoisen opetuksen lisäksi tarjoamme opiskelijoille paljon itseopiskelumahdollisuuksia.

Työväenopistolla järjestetään vuosittain satoja luentoja, konsertteja, näyttelyitä ja tapahtumia. Suurin osa näistä tilaisuuksista on maksuttomia eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Tervetuloa opiskelemaan ja harrastamaan työväenopistoon!

 


20.10.2011




 Lisätietoja

Ilmoittautuminen
Opintoneuvonta

Toimintakertomus 2006  (pdf)

Toimintakertomus 2007  (pdf)

Vuosikertomus 2008  (pdf)

Vuosikertomus 2009 (pdf)

Toimintakertomus 2010 (pdf)

 
   
Sivun ylläpito: Suomenkielinen työväenopisto | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Suomenkielinen työväenopisto