Kallion kesäkadut

Kallioon valmistellaan kesäkatuja vuosiksi 2025 ja 2026.
Ihmisiä terassilla kadun varressa.

Hankkeesta lyhyesti

Helsingin kaupunki valmistelee kesäkatuja Kallioon. Kesäkaduilla on tarkoitus tuoda väliaikaisia parannuksia alueen kävely-ympäristöön ja viihtyisyyteen kesäkausiksi 2025 ja 2026. Alustavasti kesäkadut ovat avoinna toukokuusta syyskuun loppuun vuosina 2025 ja 2026.

Kesäkatujen toimenpiteet kohdistuvat etenkin Fleminginkadun, Porthaninkadun ja Vaasankadun ympäristöön. Lisäksi yksittäisiä kohteita toteutetaan koko naapuruston alueelle.

Kaduille suunnitellaan oleskelun, ravintoloiden terassitoiminnan sekä kulttuuri- ja taidetoiminnan mahdollistavia elementtejä.

Aluerajaus kartalla.
Suunnittelualueen rajaus kartalla.

Hankkeen vuorovaikutus

Suunnittelua tehdään jo alkuvaiheessa alueen asukkaiden, yritysten ja yhdistysten kanssa. Vuorovaikutus kulkee aktiivisesti mukana myös koko suunnittelun ajan. Alueen yhteiskehittämisellä varmistetaan, että Kallion alueella asuvat ja toimivat ihmiset saavat toiveensa ja tarpeensa kuuluville ja he tuntevat kesäkadut omakseen. 

Näin osallistut

Kallion kesäkatujen suunnitelmaluonnokset tulevat kommentoitaviksi Kerrokantasi-palveluun(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) loka-marraskuun vaihteessa.

Onko sinulla jokin hyvä idea?

Haluatko toteuttaa jonkin oman idean Kallion kesäkaduille - tapahtuman, taideteoksen tai jotain muuta? Ota meihin yhteyttä ja kerro lisää ideastasi! Yhteystietomme löydät sivun alalaidasta.

Hankkeen eteneminen

  1. Kesä 2024

    • Kallion kesäkatujen suunnittelun käynnistäminen
    • Seuranta suunnittelualueella ennen toimenpiteitä
  2. Syksy 2024

    • Yhteiskehittäminen ja vuorovaikutustilaisuudet alueen yrityksille, yhdistyksille ja asukkaille elo-syyskuussa
    • Suunnittelijoiden pop up -toimisto Kallion kirjastossa syyskuussa
    • Verkkokysely loka-marraskuussa
    • Kaupunkiympäristölautakunnan käsittely marraskuussa
  3. Talvi–kevät 2024–2025

    • Konseptin ja suunnitelmien valmistuminen 
    • Kesäkatujen rakentaminen
  4. Kesä 2025–

    • Kesäkadut 2025
    • Seuranta ja arviointi
    • Kesäkadut 2026

Yhteyshenkilöt

Nimi
Valtteri Karttunen

Titteli
Projektipäällikkö

Nimi
Henna Kluge

Titteli
Liikenneinsinööri

Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/kallion-kesakadut.