Aki Kangasharju, tutkimusjohtaja,

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, VATT

Helsingin alueen kilpailukyky

Johdanto

Talouden toiminta ei ole tasaisesti jakautunut alueiden välillä. Esimerkiksi Helsingin seutukunnan osuus Suomen pinta-alasta on prosentin luokkaa, mutta sen osuus bruttokansantuotteesta (bkt) on jopa 33 prosenttia. Hyvinvointi luodaankin kaupungeissa, joissa talouden toiminta on maaseutua tehokkaampaa erilaisten mittakaavaetujen ja ulkoisvaikutusten vuoksi. Maat kaupungistuvat rikastuessaan ja rikastuvat kaupungistuessaan. Rikkaat maat maailmassa ovat poikkeuksetta kaupungistuneempia kuin köyhät.

Talouspolitiikalla on siis huolehdittava suurimpien kaupunkien toimintakyvystä. Jos Helsingin seutukunnan kilpailukyky heikkenee, se heijastuu vahvasti koko Suomen menestymiseen. Kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset eivät tällöin etsi sopivaa sijaintipaikkaa muualta Suomesta, vaan suurten kaupunkien läheisyydestä muualla maailmassa.

Tässä esitelmässä kysytään, onko Helsinki kilpailukykyinen. Päähavaintona on, että pääkaupunkialueemme on kilpailukykyinen sekä kansainvälisesti että kansallisesti, kun kilpailukykymittarit tulkitaan kuvauksiksi potentiaalista, joka voidaan saavuttaa. Kun tarkastellaan potentiaalin sijaan toteutunutta kehitystä esimerkiksi bkt:n tai työllisyyden näkökulmasta ottamalla huomioon yleiset suhdanteet ja toimialarakenne, jotka selittävät vuosimuutoksesta valtaosan, Helsingin seutukunnan kilpailukyky on ollutkin keskimääräistä alhaisempi. Nykyistä paremminkin olisi siis voinut mennä.

Mitä on alueen kilpailukyky?

Aluetason kilpailukyvystä keskusteltaessa on muistettava, että se poikkeaa merkittävästi yritysten kilpailukyvystä. Yritysten kilpaillessa saman tuotteen markkinoista yhden voitto on toisen tappio vakaina pysyvillä markkinoilla. Kasvavilla markkinoilla tappio on suhteellista siten, että markkinaosuus pienenee. Alue- ja maatasolla tilanne on toinen, koska alueet aina koostuvat joukosta erilaisia toimintoja. Tällöin alueen yritysten häviäminen yhden tuotteen kilpailussa ei välttämättä koidu koko alueelle tappioksi erilaisten kysyntä–tarjonta -ketjujen vuoksi. Yleensä käykin niin, että talouskasvu (eli kilpailukyky) jossain päin maailmaa kasvattaa taloutta myös kauppakumppaneissa eikä pienennä sitä.

Määrittelisin alue- ja maatason kilpailukyvyn ominaisuuksiksi, jotka tukevat menestyvää yritystoimintaa. Alueen kilpailukyky siis kuvaa yritysten ja työvoiman toimintaympäristöä.

Kilpailukykymittareista ja tuloksista

Paljon käytetyissä maa- ja aluetason kilpailukykytutkimuksissa (esimerkiksi WEF ja IMD) kerätään tilastoaineistoa ja/tai kyselyihin perustuvaa tietoa maiden ja alueiden tarjoamasta toimintaympäristöstä ja houkuttelevuudesta yritysten sijaintipaikkana. Osa mittareista kuvaa panoksia, kuten osaamistaso ja innovatiivisuus, mutta joissain tutkimuksissa mittauksiin on otettu mukaan myös tuotosta kuvaavia muuttujia, kuten bkt/asukas tai tuottavuus. Tavoitteena on ollut arvioida millä maalla tai alueella on parhaat edellytykset kasvuun.

Tutkimukset ovat saaneet osakseen kritiikkiä, koska ne eivät kuitenkaan pysty ennustamaan tulevaa kehitystä. Esimerkiksi Suomen talouskasvu ei ole ollut maailman huippua, vaikka sijoituksemme kilpailukykymittareissa on sitä ollut. Toisaalta maatason kilpailukykymittarit eivät myöskään ole onnistuneet kuvaamaan mennyttä kehitystä ainakaan pitkällä aikavälillä: Suomen bkt/asukas -suhde tai palkkataso eivät ole erityisen korkeita erinomaisesta kilpailukyvystä huolimatta.

Jos kilpailukykymittareista halutaan lisäarvoa tulevaisuuden suunnitteluun, niiltä on turha odottaa ennustekykyä, mutta niiden voitaisiin ajatella kuvaavan maan tai alueen potentiaalia. Jos kaikki menee hyvin, kilpailukykyisillä alueilla on mahdollisuus muita suotuisampaan kehitykseen.

Tätä potentiaalia kuvaa esimerkiksi Huovarin ym. (2001) (kuvio 1) ja osittain myös Piekkolan (2006) tutkimukset, joissa kilpailukyky pilkotaan neljään osa-alueeseen. Nämä ovat osaaminen, innovatiivisuus, agglomeraatioedut ja saavutettavuus. Huggins (2004) käyttää melko lailla samanlaista jaottelua mitatessaan alueiden välistä kilpailukykyä Euroopassa. Kyseisessä tutkimuksessa kilpailukyvyn osa-alueita ovat luovuus, tuottavuus/työmarkkinat sekä saavutettavuus, joista tosin keskimmäinen kuvaa enemmänkin kilpailukyvyn lopputulosta kuin sen määrittäjiä.

Hugginsin (2004) tutkimuksen mukaan Uudenmaan maakunta oli 15 EU-maan, Norjan ja Sveitsin alueiden välisen vertailun kilpailukykyisin. Helsingin seutukunta puolestaan oli Huovarin ym. (2001) ja Piekkolan (2006) tutkimusten mukaan Suomen kilpailukykyisin. Suomen pääkaupunkialueella näyttää siis olevan potentiaalia menestymiseen.

Kuvio 1. Kilpailukyvyn neljä osa-aluetta

Kilpailukyky menneen perusteella

Kilpailukykyä voidaan arvioida myös pelkästään menneen kehityksen mukaan. Helsingin seutukunnan osuus esimerkiksi Suomen väkiluvusta on noussut vuosien 1975 ja 2003 välillä 19 prosentista 24 prosenttiin. Samaan aikaan sen osuus Suomen bruttokansantuotteesta on noussut 25 prosentista jopa 33 prosenttiin. Molemmat suureet ovat siis parantuneet eli Helsinki on ollut vetovoimainen sekä väestön että tuotantotoiminnan houkuttelemisessa. Lisäksi Helsingin osuus bkt:sta on noussut jopa enemmän kuin osuus väestöstä ja bkt-osuus on ollut koko ajan korkeampi kuin väestöosuus, joten Helsingin seutukunnassa tuottavuus on ollut ja on kehittynyt muuta maata suotuisammin pitkällä aikavälillä. Tämä tarkastelu ei kuitenkaan kerro mistä tekijöistä suotuisa kehitys on aiheutunut. Esittelen seuraavassa kolme vaihtoehtoista tapaa arvioida alueen kilpailukykyä menneen kehityksen perusteella.

Kilpailukykyä voidaan arvioida esimerkiksi arvonlisän tai työllisyyden vuosimuutosten perusteella, jolloin toimialarakenteen merkitys korostuu. Esimerkiksi 20 maakunnan, 19 toimialan ja 27 vuoden aineistossa selitettävissä olevasta työllisyyden (tai vaihtoehtoisesti arvonlisän) vuosimuutoksesta yhteiset suhdanteet selittävät 20 prosenttia, toimialat jopa 67 prosenttia ja alue- tai kilpailukykytekijät 14 prosenttia.

Kun tarkastellaan tarkemmin viimeisimpien tällä hetkellä käytössä olevien tilastovuosien kehitystä, 2001–2004 havaitaan, että Helsingin seutukunnan työllisyyskehitys ei ole ollut aivan huippuluokkaa (kuvio 2). Työpaikkojen kasvu on ollut nopeinta Kuopion, Tunturi-Lapin ja Jyväskylän seutukunnissa, joissa kasvu on ollut keskimäärin 2 prosenttia vuodessa. Helsingin seutukunnan kasvu vuotta kohti on jäänyt 0,2 prosenttiin vuosien 2002 ja 2003 heikon kehityksen vuoksi. Vuosi 2004 on jälleen ollut Helsingille suotuisampi (kuten myös vuosi 2005).

Kuvio 2. Toimiala ja kilpailukyky

Näistä työllisyyden vuosimuutoksesta voidaan 75 seutukunnan ja 20 toimialan avulla laskea yleisten suhdanteiden, toimialojen ja alueiden vaikutus. Tulokseksi saadaan, että Helsingin seutukunnan kasvu jäi parhaista kilpailukyvyn puutteen vuoksi. Jos Helsingin kaikki toimialat olisivat kasvaneet yhtä nopeasti kuin toimialan muualla maassa, Helsingin kasvu olisi ollut yli prosentin vuodessa (toimiala- ja koko maan pylväät yhteensä kuviossa 2). Koska Helsingin seutukunnassa toimialojen muutos oli keskimäärin lähes prosentin heikompaa kuin muualla maassa, työpaikkojen määrän muutos jäi noin 0,2 prosenttiin. Määrällisesti eniten muun maan kehityksestä jäätiin liike-elämän ja kiinteistöpalveluissa (toimiala K) ja julkisessa hallinnossa (toimiala L), joissa molemmissa jäi syntymättä yli 1 000 työpaikkaa verrattuna tilanteeseen, jossa nämäkin toimialat olisivat Helsingissä kasvaneet yhtä nopeasti kuin muualla maassa.

Sama havainto kilpailukyvystä pätee Helsingin kehitykseen myös aikaisemmin. Kun samaista shift–share -menetelmää käytetään työllisyyden vuotuisiin muutoksiin vuodesta 1975 lähtien, Helsingin kilpailukykytekijä (siis Helsingin kasvu silloin kun yleisten suhdanteiden ja toimialarakenteen vaikutus on poistettu) on keskimääräistä alhaisempi. Jos Helsingin seutukunnan kaikki toimialat olisivat kasvaneet yhtä nopeasti kuin toimialat koko maassa, Helsinki olisi kasvanut keskimäärin 0,6 prosenttia nopeammin vuodessa, mikä on lähes 30 vuoden kuluessa melkoinen luku.

Kaksi seuraavaa lähestymistapaa ei ota yhtä voimakkaasti toimialarakenteen vaikutusta huomioon tarkastelussaan. Ne antavatkin potentiaalia mittaavien mittareiden tapaan pääkaupunkialueellemme erittäin positiivisen tuloksen.

OECD (2005) lähestyy kilpailukyvyn taustatekijöitä maakuntatasolla jakamalla bkt/asukas-suhteen erikoistumisen, tuottavuuden, osaamistason, työllisyysasteen, ikääntymisen ja osallistumisasteen osatekijöihin. Sikäli kun nämä tekijät voidaan tulkita kilpailukyvyksi, ne ovat Uudellamaalla maan keskiarvoa korkeammat. Osa hyvästä bkt/asukas –suhteesta selittyy Uudenmaan erikoistumisella menestyneisiin toimialoihin. OECD:n (2003) mukaan Uusimaa on erikoistunut menestyneisiin toimialoihin myös eurooppalaisessa vertailussa.

Susiluoto ja Loikkanen (2001) vertailevat seutukuntien arvonlisää suhteessa erilaisiin panoksiin, kuten työllisiin, pääomakantaan ja väestön koulutustasoon, ja havaitsevat Helsingin seutukunnan käyttäneen vähiten panoksia suhteessa arvonlisään vuosina 1988–1999. Siinä määrin kun tutkimuksessa mitattu korkeampi tehokkuus voidaan tulkita alueen kilpailukyvyksi, Helsingin seutukunta oli maan eliittiä.

Johtopäätökset

Hyvinvointi luodaan kaupungeissa. Siksi kaupunkien toimintakyky on turvattava. Helsinki onkin menestynyt hyvin pitkällä aikavälillä, sillä tuotanto ja väestö ovat kasvaneet muuta maata nopeammin. Myös potentiaalia kuvaavat kilpailukykymittarit näyttävät suotuisilta sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Sen sijaan, kun otetaan huomioon Helsingin monipuolinen ja suotuisa toimialarakenne, kasvun olisi voinut olla vieläkin suotuisampaa. Mistä tämä johtuu? Yksi Helsingin seutukunnan kasvua viime vuosina rajoittanut tekijä on ollut asuntohintojen voimakas kohoaminen. Asuntohintoja olisi saatavakin kohtuullistettua työvoiman saatavuuden ja liikkuvuuden turvaamiseksi.

Lähteet

Huggins, R. (2004). European Competitiveness Index 2004. Robert Huggins Associates.

Huovari, J., A. Kangasharju ja A. Alanen (2001). Alueiden kilpailukyky. Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos, Raportteja 176. Helsinki.

OECD (2003). Territorial Benchmarking for Competitiveness Policy. Paris.

OECD (2005). National Territorial Review of Finland. Paris.

Piekkola, H. (2006). Knowledge and Innovation Subsidies as Engines for Growth. Competitiveness of Finnish Regions. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, B216. Helsinki

Susiluoto, I. ja H. Loikkanen (2001). Seutukuntien taloudellinen tehokkuus 1988–1999. Helsingin kaupungin tietokeskus, tutkimuksia 2001:9. Helsinki.