ARTIKKELI:

Pääkaupunkiseudun väestökehityksen näkymät

Tulevan väestönkasvun taustalla on aina arvioita talouden ja yhteiskunnan yleisestä kehityksestä. Suomen kansantalous on kasvanut jo useita vuosia hyvin nopeasti. Myös maan sisäinen muuttoliike on ollut pitkään varsin vilkasta. Alueellinen keskittyminen on voimistunut ja siten suuri osa maan kunnista kärsii muuttotappiosta. Pääkaupunkiseutu on ollut nopean väestö- ja talouskasvun aluetta. Seudun työpaikkojen nopea kasvu on lisännyt myös muuttoliikettä seudulle. Itse asiassa työpaikkojen kasvu on yksi suurimpia muuttoliikettä selittäviä tekijöitä. Arviot työpaikkojen kehityksestä ovat kuitenkin hyvin sattumanvaraisia, koska niihin vaikuttavat monet sekä globaalit että yritystaloudelliset tekijät. Taloudessa tapahtuvat muutokset voivat olla hyvin nopeita ja dramaattisia ja voivat nopeasti heijastua myös väestönkasvuun ja muuttoliikkeeseen.

Seudun väestökasvun hidastumisen toisena syynä on 1990-luvun muuttovoiton kääntyminen jälleen muuttotappioksi muualle Uudellemaalle ja Itä-Uudellemaalle. 1990-luvun puolivälissä pääkaupunkiseudun väkilukua kasvatti muualta Suomesta tulevan muuttovoiton lisäksi se, että poismuutto kehyskuntiin ja laajemmalle Uudellemaalle väheni. Laman aikana asuntojen tuotanto romahti erityisesti seudun kehyskunnissa ja asumisväljyyden kasvu pysähtyi.

Perheiden jäädessä aikaisempaa useammin pääkaupunkiseudulle myös luonnollinen väestönkasvu voimistui, mitä lisäsi myös kuolleisuuden selvä aleneminen 1990-luvulla. Yhtenä seudun väestönkasvua lisäävänä tekijänä on myös ulkomaalaisten muuttojen kasvu seudulle. Pääkaupunkiseudulla asuu nyt 47 000 vieraskielistä, kun vuosikymmenen sitten määrä oli vain 10 000.

Helsingin väkiluku pysyi lähes samalla tasolla vuodesta 1980 vuoteen 1992. Vaikka 1980-luvun nousukauden aikana kaupungilla oli kasvupaineita, kohoavat asuntojen hinnat tyrehdyttivät kasvua. Luonnollinen väestökasvu kasvattaa Helsinkiä varsin hitaasti verrattuna seudun muihin kuntiin, koska lapsiperheiden osuus on varsin pieni väestöstä.

Vuonna 1994 säädetty kotikuntalain muutos kasvatti opiskelijoiden muuttoa kaupunkiin, ja lain nettovaikutuksen arvioidaan olevan noin 15 000 asukasta. Helsinkiin tulevista muuttajista noin 45 prosenttia on Uudenmaan ulkopuolisesta Suomesta, mutta Espoon ja Vantaan osuuskin on lähes kolmasosa. Nyt kotikuntalain ei arvioida enää juuri vaikuttavan väestöä kasvattavasti, vaan lain vaikutus näkyy nyt myös lisääntyneinä poismuuttoina opiskelujen päätyttyä.

Helsinkiin suuntautuva muuttoliike koostuu paitsi opiskelijoista myös muista nuorista aikuisista. Kaupungin pienasuntovaltainen rakenne ja hyvät palvelut sopivat hyvin nuorille kotoaan irtautuville yksinasuville. Vain kahdeksan prosenttia kaupunkiin muuttajista on alle 16-vuotiaita lapsia, puolet Espooseen ja Vantaalle muuttavien lasten osuudesta. Sen sijaan 16-29-vuotiaita on tulijoista kaksi kolmasosaa.

Helsingistä muutetaan etenkin naapurikuntiin, lähes puolet muuttaa Espooseen ja Vantaalle, ja lähtijöistä jää Uudellemaalle noin 60 prosenttia. Osuus on kuitenkin nyt supistunut ja muuhun Suomeen muuttajien määrä on kasvanut. Helsingin muuttovoitto ulkomailta oli 3 200 vuonna 1991, viime vuosina on jääty alle tuhannen. EU-maiden suuntaan Helsingin muuttoliike on nyt tappiollista.

Espoo on ollut nopeasti kasvava kunta, jossa väestö on lisääntynyt sekä muuttoliikkeen että luonnollisen väestönlisäyksen kautta. Kun asuntomarkkinat ylikuumenivat vuonna 1988, muuttoliike Espooseen tyrehtyi ja seuraavana vuonna Espoon muuttotase oli positiivinen ainoastaan siirtolaisuudesta saadun muuttovoiton ansiosta. Tuolloin, ennen 1990-luvun lamavuosia, Espoon kasvu pohjautui lähinnä kantaväestön lisääntymiseen eli syntyneiden enemmyyteen.

Lamavuosien jälkeen Espoo sai muuttoliikkeestä yli prosentin väestönlisäyksen vuosittain viiden vuoden ajan. Kun asuntojen hinnat seudulla kohosivat jatkuvasti ja talouskehityksen kasvun arvioitiin hiipuvan, merkit näkyivät myös Espoon saamassa muuttovoitossa, vuonna 2000 Espoon muuttovoitto jäi reilusti alle 1 % :n eli alle 1 600 henkilöön.

Perinteisesti Espoon muuttovoitosta noin 40 % on tullut Helsingin ja Espoon välisestä muuttoliikkeestä. Kuitenkin Espoo menettää nuoria kuntalaisiaan Helsingille muuttoliikkeen kautta. Tämä ei kuitenkaan vaikuta Espoon ikärakenteeseen, sillä Espoo saa menettämiensä irtaantumismuuttajien sijalle nuorta väestöä muualta maasta - lähinnä Uudenmaan ulkopuolelta.

Espoon muuttoliike ns. kehyskuntien kanssa on kokonaisuudessaan ollut Espoolle tappiollista. Ilmiö liittyy siihen, että Espoo menettää vuosittain muuttoliikkeessä parhaimmassa työiässä olevia, yli 40-vuotiaita kuntalaisiaan. Kehyskuntien halvemmat tontti- ja muut asumiskustannukset yhdistettynä luonnonläheisyyteen houkuttelevat. Vaikka kehyskuntiin ja muulle Uudellemaalle Espoo kärsiikin muuttotappiota, muuttoliike muun Etelä-Suomen ja muiden läänien kanssa on Espoolle ollut vuosittain voitollinen tuoden lisäväestöä.

Suomen liittyminen Euroopan Unioniin vuonna 1995 toi uuden piirteen Espoon muuttoliikkeeseen: muuttotase ulkomaille muuttui tappiolliseksi. Vuonna 1999 Espoo menetti liki 200 asukastaan ulkomaille ja vuonna 2000 määrä oli noussut jo yli 300 kuntalaiseen.

Espoon väestönkasvun oletetaan jatkuvan melko korkeana. Espoon uusi väestöennuste perustuu edelleen suhteellisen voimakkaalle kasvulle. Koko kaupungin tasolla vuosien 2001 ja 2002 kasvu on hieman alle 2 %, mutta hidastuisi sen jälkeen noin 1,5 %:iin. Ennusteen alkuvuosien kasvusta noin puolet on syntyvyyden enemmyyttä. Syntyvyyden enemmyys on Espoossa vuositasolla suhteellisen vakaa. Muu osa väestönkasvusta on muuttovoittoa, josta viime vuosina yli puolet on tullut muualta pääkaupunkiseudulta. Ennusteessa vuosien 2001-2004 väestönkasvu on 3 800 ja vuodesta 2005 lähtien kasvu on 3 500 vuodessa. Väestömäärä on 1.1.2009 ennusteen mukaan 242 500, jolloin Espoon väestönkasvu vuodenvaihteesta 2000/2001 ennustekauden loppuun vuodenvaihteeseen 2008/2009 on yhteensä noin 29 000 asukasta.

Vantaan väkiluku kasvoi huimasti 1960 ja –70-lukujen lähiörakentamisen seurauksena, jopa yli 10 prosenttia vuodessa. 1990-luvulla kasvu oli varsin tasaista 2 000 - 2 500 asukasta vuodessa ja väkiluku oli tämän vuoden alussa 178 471. Viime vuosien kasvusta vajaa puolet on ollut muuttovoittoa, suurempi osa on tullut syntyvyyden enemmyydestä kuolleisiin nähden.

Vantaa on perinteisesti saanut muuttovoitostaan suurimman osan Helsingistä, mutta 1990-luvulla laman aikana tämä muuttovoitto supistui. Sen sijaan Uudenmaan ulkopuolisesta Suomesta suuntautuva muutto lisääntyi, ja vaikka huippu on ohitettu, edelleen tämä muuttovoitto on Helsingistä saatua suurempi. Espooseen muuttajia on ollut parin vuosikymmenen ajan hieman enemmän kuin Espoosta tulijoita, mutta muuttotappio muun Uudenmaan kuntiin on kasvanut jälleen selvästi ja oli viime vuonna 1 000 asukasta, lähes yhtä paljon kuin 1980-luvun lopulla. Ulkomainen muuttoliike on kasvattanut Vantaan väkilukua viime vuosina keskimäärin 200 asukkaalla.

Pääkaupunkiseudun kuntien välinen muuttoliike ja muuttajien koulutus

Helsingistä vuosina 1999-2000 muuttaneista 34 000:sta 25-64-vuotiaasta lähti Espooseen ja Vantaalle lähes puolet. Korkeakoulututkinnon suorittaneita oli näistä neljäsosa, 3 500. Espoosta ja Vantaalta muutti Helsinkiin samana ajanjaksona 2 200 korkeakoulututkinnon suorittanutta, 20 prosenttia tulijoista. Espoo sai Helsingistä lähteneestä koulutetusta väestöstä selvästi enemmän muuttovoittoa kuin Vantaa. Muuttovoitto tuli kuitenkin kokonaisuudessaan 25-44-vuotiaista, yli 45-vuotiaiden ryhmässä Helsinkiin muutti molemmista kaupungeista lähtijöitä enemmän hyvin koulutuettuja.

Vain perusasteen koulutuksen saaneita 25-64-vuotiaita muutti Helsingistä Espooseen ja Vantaalle enemmän kuin Helsinkiin tuli.

Espoo sai Vantaalta muuttovoittoa vuosina 1999-2000 keskimäärin 100 henkeä, joista lähes puolet oli korkeakoulututkinnon suorittaneita. Vailla tutkintoa olevien muutto oli saman suuruista kumpaankin suuntaan.