Helsingin seutu on monilla mittareilla kuvattuna edelleen hyvässä iskussa: Kokonaistuotanto, teollisuuden ja kotitalouksien suhdanneodotukset, palkkasumman nousu sekä myönnetyt rakennusluvat ovat kaikki kasvussa. Myös työllisten määrä lisääntyy, mutta hieman hitaammin kuin aikaisemmin. Muuttoliike seudulle kasvaa taas 1990-luvun alun tapaan parin viime vuoden lievästä notkahduksesta toipuneena. Ulkomailta muutto tuntuu voimistuvan etenkin Helsinkiin.

Jotta kaikki ei olisi niin auvoista, täytyy kehityksellä olla varjopuolensakin. Näitä ovat osittain riittämättömät kunnalliset palvelut, ruuhkautuva liikenne sekä eräät ympäristön ongelmat. Suurimmat ongelmat ovat kuitenkin ehdottomasti asuntopolitiikassa. Asuntomarkkinoiden paheneva tasapainottomuus kaventaa paitsi seudun nykyisten asukkaiden hyvinvointia niin myös kasvavien yritysten mahdollisuuksia saada uutta työvoimaa.

Osoituksena asumisongelmien vakavuudesta maan hallitus asetti viime vuonna ministeri Suvi-Anne Siimeksen johtaman, ministereistä ja seudun kunnallisjohtajista koostuvan työryhmän etsimään ratkaisuja Helsingin seudun asunto-ongelmiin.

Työryhmä sai ehdotuksensa valmiiksi tämän vuoden huhtikuussa. Valtion ao. ministeriöt ja 12 kuntaa hyväksyivät yhteistoiminta-asiakirjan kesäkuun loppuun mennessä. Myös toinen seudulliseen yhteisvastuulliseen asuntopolitiikkaan tähtäävä selvitys on tehty⁽¹. Selvitysmies Peter Fredrikssonin koko maata käsittelevä asuntopoliittinen strategiaehdotus vuosille 2000-2003 valmistui keväällä 2000 ja hyväksyttiin valtioneuvostossa juhannuksen alla. Tekeillä on lisäksi kunnallistalouteen ja palvelujen rahoittamiseen liittyviä selvityksiä⁽².

Vaikka välillä kuulostaakin, että kaikki on seudun asumisessa pielessä, niin kohtuuden nimessä on kuitenkin todettava, että suurimmalla osalla Helsingin seudulla asuvista menee ihan hyvin. Jos on onnistunut saamaan omistusasunnon, velat on maksettu tai ne ovat muutoin maksukyvyn rajoissa, lapset ovat lähteneet pesästä, työpaikka tai eläke on turvattu, niin mikäpäs täällä on elellessä. Mutta jos olet täällä asuntomarkkinoille pyrkivä nuori tai muualta tänne muuttaja, niin ongelmasi ovat suuret. Ja vaikka asuisitkin jo täällä, mutta olet suuriperheinen, vähävarainen tai peräti työtön, niin todella suuria ponnistuksia vaatii kohtuullisenkin asumistason saavuttaminen.

Siimeksen työryhmän taustaselvityksissä Helsingin seudun laskennalliseksi asuntotuotantotarpeeksi saatiin 13 200 asuntoa vuodessa. Tässä on otettu huomioon seudun luonnollinen väestönkasvu, muuttoliike, nykyinen asuntovajaus, poistuma ja asuntovarauman kasvu. Samoin selvitettiin seudun kuntien asunto-ohjelmissa ennakoitu lähivuosien tuotanto. Niissä päädyttiin yhteensä 10 000 asunnon vuositasoon. Vertailun vuoksi todettakoon, että kausina 1991-95 seudulla tuotettiin keskimäärin 9400 asuntoa, mutta kaudella 1996-1999 vain 7700 asuntoa. Tarkemmat kuntakohtaiset luvut ovat oheisessa taulukossa.

HELSINGIN SEUDUN ASUNTOTUOTANTO, ASUNTO-OHJELMAT JA TUOTANTOTARPEET

Lähde: Valtion, pääkaupunkiseudun kuntien ja kehyskuntien asuntopolitiikkatyöryhmä

Vuokra-asuntojen kysyntä on koko 1990-luvun lisääntynyt. Julkisen haun piirissä olevat asuntojonot ovat toivottoman pitkät. Vaikka kaikki eivät edes viitsi niihin ilmoittautuakaan, niin silti Helsingin seudun jonoissa oli vuoden 1999 aikana noin 70 000 hakijaruokakuntaa. Näistä joka neljäs sai asunnon. Myös asumisoikeusasuntojen kysyntä on lisääntynyt vauhdilla. Yli puolet koko maan 62 000 hakijasta oli Helsingin seudulla, samoin yli puolet koko maan noin 10 000:sta asunnottomasta.

Toinen pullonkaula tuotannon lisäämisessä ovat rakennuskustannukset. Rakentaminen on jo useita vuosia jatkunut vilkkaana sekä toimitila- että asuntosektorilla. Seudun koko tuotantokapasiteetti on niin tarkoin käytössä, että resursseja etsitään muualtakin Suomesta. Ihme ei siis ole, että rakennuskustannukset ovat nousseet tarjoajien ehtyessä. Viime vuonna rakennuskustannusten nousu oli pääkaupunkiseudulla noin kymmenen prosenttia. Arava- ja korkotukituotannon hyväksytyt hinnat nousivat viime vuonna seudulla selvästi vähemmän eli vajaat kuusi prosenttia. Alkuvuoden perusteella tämän vuoden yleisen nousun arvioidaan olevan vain hieman vähäisempää kuin vuonna 1999.

Kustannusten noususta kärsii erityisesti valtion tukema tuotanto. ARAn kustannusohjaukseen eivät suuret nousut tahdo millään sopia. Helsingin seudulle olisi valtioneuvoston hyväksymän vuoden 2000 käyttösuunnitelman mukaan saatavissa jopa puolet kaikista valtion arava- ja korkotukituotannon myöntämisvaltuuksista. Kaikkia varoja ei voida käyttää, mikä johtuu osittain rakennuskustannuksista ja sitä myötä korkeista vuokrista, tonttien saatavuusongelmista sekä ennen kaikkea rakennuttajien ja kuntien halujen puuttumisesta. Keväällä ARAn toimesta järjestettiin seudulle täysin poikkeuksellinen lisähakukierroskin. Kun tulos tästä jäi laihaksi (+800 asuntoa), niin asuntotuotantovarauksia jaettiin maan muihin kasvukeskuksiin, joissa vastaavia ongelmia ei ole.

Tärkein asia Helsingin seudun asuntopolitiikan kuntoon saattamisessa olisi tietenkin riittävä tuotanto. Seudun asunto-ohjelmien tavoitteena oleva 10 000 asunnon lähivuosien tuotantotaso jäi valitettavasti Siimeksen paketissa hyväksymättä kuntakohtaisina, sitovina tavoitteina. Tärkeää kuitenkin olisi, että kukin seudun kunta loisi heti tonttipoliittiset, asemakaavalliset ja muut edellytykset asunto-ohjelmiensa täysimääräiseksi toteuttamiseksi. Muutamassa vuodessa seudun asuntojen tuotantomäärä tulisi nostaa tarpeen osoittamalle, vähintään 13 000 asunnon vuositasolle. Tämä edellyttää kuntien panostusten lisäksi myös valtion mukaantuloa tonttimaa- ja liikennesatsauksiin sekä erityisesti palvelujen rahoittamiseen.

Toiseksi tärkein asia on vuokra-asuntojen tuotanto. Valtion tehtävänä on luoda ja pitää tuotannon rahoitusehdot sellaisina, että yleishyödylliset rakennuttajat ja kunnat voivat ilman suuria riskejä pitää yllä riittävää ARA-tuotantoa. Myös vapaarahoitteisen vuokra-tuotannon mahdollisuuksia on parannettava.

Kolmantena asiana on kohtuuhintaisten asuntojen lisääminen. Tässä valtion tulee luoda edellytykset erityisesti asumisoikeustuotannon lisäämiseen ja ehtojen parantamiseen - myös vapaarahoitteisena tuotantona. Kuntien tulee puolestaan luoda maankäytön suunnittelulla edellytyksiä tiiviiden ja laadukkaiden pientaloalueiden rakentamiselle sekä talotyypiltään pienimuotoisten aluekokonaisuuksien toteuttamiselle.

Helsingin seudun asunto-ongelmien ratkaisematta jättäminen ei auta maan muuttotappioalueita. Kaupungistuminen jatkuu vääjäämättä maan harvoissa kasvukeskuksissa ja etenkin Helsingin seudulla. Helsingin seudun ja samalla koko Suomen menestyksen avainkysymys on siinä, miten asuntopolitiikka hoidetaan. Valtion on siksi jatkettava panostustaan seudun asuinolojen, mutta myös liikenteen ja palvelujen parantamisessa.

Helsingin seudun kunnatkaan eivät voi enää pelata Mustaa Pekkaa pyrkimällä saamaan vain hyviä veronmaksajia rajojensa sisään. Kun ollaan eurooppalaisessa ympäristössä, seutu kilpailee joukkueena ja sitä arvioidaan kokonaisuutena. Ongelmat voidaan poistaa vain harjoittamalla yhteisvastuullista asuntopolitiikkaa. Yhteistoiminta-asiakirja on toivottavasti alku uudenlaiseen yhteistyöhön valtion ja kuntien välillä. Jo tehdyn valmistelun pohjalta on hyvä parantaa myös kuntien välistä, laajenevaa yhteistyötä koko Helsingin seudulla.