Väestöryhmien väliset sosioekonomiset ja alueelliset terveyserot -Helsingin ja Uudenmaan terveysprofiili

Tutkimus terveyseroista

Terveyserot ilmentävät terveyden epätasa-arvoa sekä epäoikeudenmukaisuutta ja niiden tasaaminen on ollut yksi suomalaisen terveyspolitiikan pitkän linjan päätavoitteita. Silti väestöryhmien väliset suhteelliset erot ovat viime vuosikymmeninä joko pysyneet samana tai jopa suurentuneet. Suomessa sosiaaliryhmien väliset terveyserot ovat muihin Euroopan maihin verrattuna poikkeuksellisen suuret.

Alueellisia ja sosioekonomisia terveyseroja tutkittiin osana Sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämää valtakunnallista Terveydenhuolto 2000-luvulle –hanketta. Tutkimuksessa terveyseroja selvitettiin sairaanhoitopiireittäin, myös piirien sisällä esiintyviin alueellisiin eroihin kiinnitettiin huomiota.

Helsingin ja Uudenmaan alueen terveysprofiili

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen väestö on lisääntynyt koko 1990-luvun ajan ja väestönkasvu jatkuu edelleen. Etenkin varttuneen työikäisen väestön (55-64 -vuotiaat), sekä vanhusväestön (yli 75-vuotiaat) määrä lisääntyy. Alueella koulutustaso on verraten korkea, etenkin korkea-asteen tutkintojen osuus on huomattavan suuri verrattuna koko maahan. Työttömyysaste on pysytellyt koko maahan verrattuna alhaisena. Työkyvyttömyyseläkkeen saajia on alueella vähemmän kuin koko maassa keskimäärin, erityiskorvattavia lääkkeitä käytetään vähemmän ja sairausvakuutuspäivärahapäivien määrä pienempi. Erityisen hyvä tilanne näiltä osin on Helsingissä, Espoossa, ja Kauniaisissa. Hus -alueen väestön terveys näyttää pääsääntöisesti hyvältä, väestön pitkäaikaissairastavuus on vähäisempää ja väestö kokee terveydentilansa keskimäärin paremmaksi kuin muualla Suomessa asuvat.

Helsinki ja pääkaupunkiseutu erottuvat monelta osin muun Uudenmaan alueesta. Helsingissä pitkäaikaissairauksia on vähemmän kuin muualla Uudellamaalla. Toisaalta Helsingissä elinajan odote sekä aktiiviaika ovat lyhyemmät. Hus –alueella on verenkiertoelinten, sekä tuki- ja liikuntaelinten sairauksia koko maahan verrattuna melko vähän, etenkin Helsingissä. Sen sijaan helsinkiläisillä on paljon tapaturmia, mielenterveys- ja alkoholiongelmia. Psyykkinen oireilu on helsinkiläisten miesten ja sekä uusmaalaisten että helsinkiläisten naisten keskuudessa koko maata yleisempää. Vaikka pääkaupunkiseudulla on muihin alueisiin verrattuna vähemmän elinolosuhteiden tuottamia riskitekijöitä, on itsemurhakuolleisuus suhteellisen suuri.

Tapaturmakuolleisuus on helsinkiläisillä suurempi kuin muualla Uudellamaalla. Erityisesti miesten tapaturmakuolleisuus on alueella suuri, lähes kolminkertainen naisiin nähden.

Kurkunpää-, henkitorvi- ja keuhkosyöpäkuolleisuus on Hus -piirissä korkea verrattuna koko maahan ja Helsingin alueen suuri kuolleisuus kasvattaa koko Hus -alueen kuolleisuuslukua. Eturauhassyöpäkuolleisuus on miehillä kutakuinkin koko maan tasoa, mutta Helsingin alueella hieman alhaisempi kuin muualla Uusimaalla. Rintasyöpään kuolleisuus on korkea koko maahan nähden kaikkialla Hus -piirin alueella, etenkin Helsingissä. Dementiaan ja Alzheimerin tautiin kuolleisuus on Hus –alueella korkeampi kuin koko maassa. Naisten kuolleisuus on miesten kuolleisuutta korkeampi, mutta tämä johtunee siitä, että naiset elävät keskimäärin miehiä vanhemmiksi.

Uudenmaan rannikkoseudulla on useita kaksikielisiä kuntia, joiden väestö on huomattavan tervettä. Tulosten mukaan ruotsinkielinen väestö jää ennenaikaiselle eläkkeelle suomenkielisiä myöhemmin ja heillä on keskimäärin pitempi aktiiviaika sekä parempi terveys kuin suomenkielisillä.

Tulevaisuuden suunnat

Pääkaupunkiseudun ja ylipäänsä Hus -alueen väestön terveys ei esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomeen verrattuna vaikuta huolestuttavalta, mutta silti pääkaupunkiseudun väestön terveyteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Monissa tutkimuksissa pääkaupunkiseudun väestön elinajanodote on raportoitu lyhemmäksi ja kuolleisuus korkeammaksi kuin vertailualueilla. Yhtenä pääsyynä on suhteellisen korkeasta sosioekonomisesta asemasta huolimatta pääkaupunkiseudun naisten ja keski-ikäisten miesten muita alueita keskimääräistä suurempi kuolleisuus. Korkeaan kuolleisuuteen arvellaan vaikuttavan etenkin runsas alkoholin käyttö ja tupakoinnin yleisyys. Myös huumeiden käyttö on lisääntynyt. Epäedullisen terveyskäyttäytymisen lisäksi kaupunkiympäristöön liittyvien ominaispiirteiden, kuten kiireisen elämänrytmin aiheuttaman stressin ja ilmansaasteiden, on arveltu myös vaikuttavan.

Perusväestön terveystason voidaan olettaa säilyvän hyvänä, sillä helsinkiläisten ja pääkaupunkiseudun väestön elintavoissa sekä terveystottumuksissa tapahtuneet muutokset ovat olleet suotuisia. Ravintotottumukset ovat muuttuneet terveellisemmiksi, ylipainoisuuden lisääntyminen on pysähtynyt ja vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt. Havaittavissa on kuitenkin polarisaatiotrendi terveyskäyttäytymisen suhteen: etenkin koululaisten, nuorten aikuisten, työttömien, yksin asuvien ja syrjäytyneiden elintapakulttuurit lisäävät terveysriskejä. Terveyserojen kaventamiseen tähtäävien terveyspoliittisten toimien tulisi olla luonteeltaan ennaltaehkäiseviä ja kohdistua erityisesti heikoimmassa sosiaalisessa asemassa oleviin. Perinteisesti Suomessa toteutettujen universalististen terveysinterventioiden sijaan tarvitaan räätälöityjä ja riskiryhmiin kohdistettuja terveysinterventioita.

Lähteet:

Björkstén, Kati (2002) Selvitys alueellisista ja sosioekonomisista väestöryhmien välisistä terveyseroista. Etelä-Suomen lääninhallituksen julkaisuja, 2002: 60. Hakapaino Oy, Helsinki.

Kuvio 1. Väestö koulutusasteen mukaan 2001.
Kuvio 2. Kuolleisuus verenkiertoelinten sairauksiin sairaanhoitopiireittäin ja koko maassa v. 1994-1998.
Kuvio 3. Kuolleisuus kurkunpää-, henkitorvi ja keuhkosyöpään sairaanhoitopiireittäin ja koko maassa v. 1994-1998.
Kuvio 4. Kuolleisuus alkoholisairauksiin, tapaturmiin ja itsemurhiin Helsingin ja Uudenmaan alueella sekä koko maassa v. 1994 - 1998.