Ongelmallinen työttömyys

Uudenmaan maakunnan ja Helsingin pitkäaikaistyöttömyysongelma on luonteeltaan rakenteellista. Vaikka avoimia työpaikkoja on runsaasti, eivät monet työttömät pysty työllistymään. Tarjolla olevat työpaikat edellyttävät yleensä tietyntyyppistä koulutusta tai ammattitaitoa, eikä niitä juurikaan täytetä pitkään työttömänä olleilla henkilöillä.

Koulutustekijät ovat keskeisiä työttömyyden selittäjiä: työttömät ovat huonommin koulutettuja kuin työvoima keskimäärin ja pitkäaikaistyöttömät puolestaan huonommin koulutettuja kuin työttömät. 1990-luvun laman aikana jäi työttömäksi suuri joukko ihmisiä, joista vain osa pääsi takaisin avoimille työmarkkinoille. Ikääntyneillä pitkäaikaistyöttömillä saattoi olla takanaan pitkä työura ja hyvä ammattitaito, jolle ei kuitenkaan enää ollut kysyntää. Myös nuorten joukossa on paljon pitkäaikaistyöttömiä - jopa pääkaupunkiseudulla. Heidänkin kohdallaan työllistymisen esteenä korostuu puutteellinen ammatillinen koulutus. Nykyisin lähes kaikkiin työtehtäviin vaaditaan ammattikoulutus tai jollain muulla tavalla hankittu ammattitaito. Uudellamaalla sekä työllisille että työttömille on tyypillistä se, että työelämässä ollaan tai sinne hakeudutaan pelkän peruskoulun tai lukion varassa selvästi yleisemmin kuin muualla maassa.

Työttömyydellä ja etenkin pitkäaikaistyöttömyydellä on – yhteiskunnallisten vaikutusten lisäksi – runsaasti kielteisiä vaikutuksia myös itse työttömän ja hänen perheensä elämään. Esimerkiksi pahimpina lamavuosina koko maassa pitkäaikaistyöttömyyden vaikutuspiirissä oli pitkäaikaistyönhakijoina, heidän puolisoinaan ja lapsinaan reilusti yli puoli miljoonaa ihmistä ja 1990-luvun lopullakin vielä 370 000 ihmistä. Näistä 60 prosenttia asui talouksissa, joissa pitkäaikaistyönhakija oli perheen ainoa huoltaja.

Mihin pitkäaikaistyöttömät ja muuten vaikeasti työllistettävät henkilöt sitten voidaan työllistää? Työttömyyden vähentäminen edellyttää toimenpiteitä, joilla parannetaan heikosti työllistyvien työttömien mahdollisuuksia löytää työpaikka avoimilta työmarkkinoilta. Toinen vaihtoehto on luoda työpaikkoja, joihin työllistyminen ei edellytä erityistä koulutusta tai ammattitaitoa. Tällaisia työpaikkoja voi syntyä lähinnä palvelusektorille. Tuloveron alennuksilla, työnantajan sosiaalivakuutusmaksujen alentamisella ja erilaisten kannustinloukkujen purkamisella voidaan edesauttaa matalapalkkaisten työpaikkojen syntymistä. Samalla tulee kuitenkin huolehtia siitä, että työmarkkinoille ei synny työssäkäyvää kurjalistoa, jonka mahdollisuudet tulla toimeen palkallaan ovat minimaaliset.

Työvoimakoulutuksen ja muiden aktiivisten toimenpiteiden avulla työttömät voidaan yrittää nostaa työllistymiskynnyksen yli. Rakenteellisilla uudistuksilla on mahdollista helpottaa erityisesti Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun työllisyystilannetta. Alueella on riittävä väestöpohja ja sopiva tuotantorakenne, joka antaa mahdollisuuden lisätä työpaikkoja esimerkiksi julkisiin ja yksityisiin palveluihin. Alueen lukuisat yritykset puolestaan mahdollistavat sen, että työvoimakoulutusta voidaan järjestää todellisiin työpaikkoihin. Muutoin on mahdollista, että työttömät kiertävät toimenpiteiden ja työttömyysjaksojen välillä. Tukitoimenpiteiden vaikuttavuus on ollut merkittävintä pitkällä tähtäyksellä ja alueellisesti vertailtuna tehokkainta Uudellamaalla. Ilman rakenteellisia uudistuksia pitkäaikaistyöttömyys pysyy ongelmana myös lähitulevaisuudessa, etenkin kun pysyvyys pitkäaikaistyönhakijana on yleistynyt. Ikääntyneimpien pitkäaikaistyöttömien osalta tilanne korjautuu mahdollisesti vasta eläkkeelle jäämisen kautta.

Uusimaa tarvitsee muuta maata ja päinvastoin

Työpaikkamäärällä mitaten Uudenmaan toipumien lamasta oli nopeaa. Vuoden 1990 työpaikkamäärä saavutettiin jo vuonna 1999, ja vuonna 2001 maakunnassa oli jo kahdeksan prosenttia enemmän työpaikkoja kuin vuonna 1990. Yhtä nopeaa kehitys on ollut vain Ahvenanmaalla. Muista maakunnista lisäksi vain Pirkanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa ovat ylittäneet, vaikkakin niukasti, vuoden 1990 työpaikkamäärän.

Voimakas työpaikkakeskittymä Uudellemaalle merkitsee sitä, että alueen oma työvoima ei riitä täyttämään työpaikkoja, vaan maakunnan elinkeinoelämä tarvitsee työntekijöitä myös muualta maasta. Uusimaa on perinteisesti ollut muuttovoittoinen maakunta, ja työllisten nettomuutto Uudellemaalle oli 1990-luvulla vuositasolla keskimäärin lähes 6 000 henkeä. Työllisille muuttajille tyypillisiä toimialoja olivat julkinen hallinto ja palvelualat, kuten rahoitus, liike-elämän palvelut ja kaupan ala. Muuttaminen näyttää auttavan myös työttömiä työllistymään. Uudellemaalle ja etenkin pääkaupunkiseudulle muuttavat työttömät ovat selkeämmin työmarkkinoille suuntautuneita kuin muut työttömät, ja he myös työllistyivät muita työttömiä paremmin.

Uudellemaalle muuttajat ovat nuorempia ja paremmin koulutettuja kuin lähtöalueen väestö keskimäärin. Lisäksi tulomuuttajat ovat paremmin koulutettuja kuin lähtömuuttajat, ja Uudellemaalle muuttajat (nettomääräisesti) paremmin koulutettuja kuin Uudenmaan väestö keskimäärin. Nettomuutto siis nostaa Uudenmaan väestön koulutustasoa. Ilmiö korostuu, kun tiedetään, että suuri osa Uudellemaalle opiskelemaan tulevista jää valmistuttuaan Uudellemaalle ja siten edelleen nostaa väestön koulutustasoa.

Työvoiman ennakoitu kysyntä ja tarjonta

Uudenmaan ja koko maan ammattirakenteet ovat muuttuneet hyvin samansuuntaisesti, mutta Uudenmaan rakenne on 10–15 vuotta edellä koko maan kehitystä. Ammattirakenteiden muutoksissa on nähtävissä mm. se, että korkeaa koulutusta edellyttävien työpaikkojen osuus nousee. Poistumaa korvaava työvoiman tarve puolestaan painottuu enemmän ns. suorittavan tason työtehtäviin. Vuoteen 2015 ulottuvien arvioiden mukaan Uudenmaan työpaikkamäärä kasvaa edelleen.

Uutta työvoimaa tarvitaan sekä poistuman korvaamiseen että työpaikkakasvuun. Pelkän poistuman korvaamiseen tarvitaan Uudellemaalle lähes 256 000 uutta työntekijää vuoteen 2015 mennessä, mikä on 37 prosenttia vuoden 2000 työllisistä. Tällä määrällä työpaikkamäärä pysyisi ennallaan. Työpaikkakasvun arvioidaan Uudellamaalla olevan laskentavaihtoehdosta riippuen 27 000–134 000 työpaikkaa. Uudellamaalla ennakoidaan tarvittavan uutta työvoimaa siis yhteensä vajaasta 300 000:sta lähes 400 000.ään vuoteen 2015 mennessä. Ennustejaksolla työpaikkoja avautuu eniten erilaisissa tuotannon, talouden ja hallinnon johto- ja asiantuntijatehtävissä, palvelualoilla ja hoitotyössä. Sen sijaan työpaikkaosuuksiaan näyttävät menettävän toimistotyön ammatit sekä muutenkin pieni maa- ja metsätalousala.

Mistä sitten saadaan työvoima näihin uusiin työpaikkoihin? Nopean työpaikkakasvun vaihtoehdossa Uudellamaalla tarvitaan vuoteen 2015 ennakoitaessa keskimäärin 26 000 uutta työntekijää vuosittain. Uudenmaan omien nuorisoikäluokkien tuleva työvoimatuotos tyydyttää tästä kysynnästä vain puolet. Viidesosa työvoimatarpeesta saadaan muuttovoitosta, jos se jatkuu entisenlaisena, ja nettopendelöinnillä täytetään viisi prosenttia uusista avautuvista työpaikoista. Jäljelle jäävä neljännes työvoimatarpeesta tulisi saada työllisyysastetta nostamalla. Uudenmaan työllisyysaste on ollut korkeimmillaan runsaat 78 prosenttia vuonna 1989, jolloin työttömyysaste oli vain 1,3 prosenttia. Vuonna 2001 työllisyysaste oli vajaat 72 prosenttia. Työvoimatavoitteen saavuttaminen edellyttäisi vuoteen 2015 asti keskimäärin 0,5 prosentin työllisyysasteen vuosinousua, ja samanaikaisesti työttömyysasteen tulisi pudota selvästi alle kolmen prosentin.

Viime vuosina Uudenmaan työllisyysaste on ollut noin kymmenen prosenttiyksikköä korkeampi kuin muualla maassa. Hallitusohjelmassa on määritelty koko maan työllisyysastetavoitteeksi seuraavan vaalikauden loppuun mennessä 75 prosenttia. Tavoitteen toteutuminen edellyttäisi käytännössä täystyöllisyyttä, ja työllisyyden tulisi kohentua muualla maassa oleellisesti nopeammin kuin Uudellamaalla. Lisäksi nuorten tulisi suoriutua kouluistaan aiempaa nopeammin työhön, ja vanhempien ikäluokkien tulisi pysyä työelämässä selvästi nykyistä pitempään. Viimeaikainen kehitys kertoo kuitenkin jotain aivan muuta. Koulutukseen osallistuminen on yleistynyt ja koulutusajat pidentyneet. Lisäksi puoli miljoonaa suomalaista on ryhtynyt eläkesäästäjiksi tavoitteenaan – ainakin osalla – siirtyä pois työelämästä ennen eläkeikää.

Laskelmien mukaan Uudenmaan työpaikkakasvun jatkuminen entisenlaisena törmää työvoiman saatavuuteen. Työvoimapoistuma kasvaa sellaista vauhtia, että alueen omat ikäluokat eivät riitä edes poistuman korvaamiseen kasvusta puhumattakaan. Uudellemaalle perinteinen työvoiman saanti muualta maasta muuttovoittona ja pendelöintinä tulee kohtaamaan vaikeuksia, kun työvoiman kysyntä alkaa poistumasta johtuen kasvaa myös työvoimaa luovuttavilla alueilla. Asumisen kalleus saattaa vielä voimistaa tätä kehitystä. Uudenmaan työpaikkakasvun toteutuminen edellyttäisi ulkoisen avun lisäksi alueen omien väestöresurssien entistä tehokkaampaa käyttöä. Työllisyysasteen nopean nousun esteenä on kuitenkin edellä mainittu työttömyyden rakenteellinen painottuminen pitkäaikaistyöttömyyteen. Etenkin pitkäaikaistyöttömien työvoimatarjonta ei käy yksiin elinkeinoelämän työvoimalta edellyttämän kvalifikaatiotason kanssa. Niinpä Uudellamaallakin on syytä varautua niukkenevaan työvoimatarjontaan lähitulevaisuudessa ja sitä kautta ainakin hidastuvaan työpaikkakasvuun ellei peräti alenevaan työpaikkakehitykseen. Nykyisestä työvoimasta on syytä pitää kiinni. Samalla on huolehdittava myös siitä, että tuleva työvoima koulutetaan siten, että maakunnan palvelujen ja kehittämisen kannalta keskeiset elinkeinot saavat tulevaisuudessakin koulutettua työvoimaa.

Lähteet: