Antti Viren (YTV)
METROPOLIT JA KAUPUNKISEUDUT – MITÄ NE
OVAT?
Metropolialue ja
kaupunkiseutu käsitteinä
Käsitteet ”metropoli” (lat.
mater + polis eli
”emokaupunki”), ”metropolialue” ja ”metropoliseutu” saavat monissa yhteyksissä
eri merkityksiä.Yleisimmin
metropoliin liitetyt piirteet ovat laajasti rajattu kaupunkialue, sen suuri
väestö sekä sen kansainvälinen merkitys ja yhteydet. Koska metropolihallinto on
toistaiseksi vakiintunut vain perin harvoilla kaupunkiseuduilla, käsitteet ovat
kutakuinkin täsmällisessä käytössä lähinnä vain tutkimuksen, suunnittelun ja (alue)markkinoinnin
piirissä.
Euroopan metropolialueiden
verkosto on ottanut nimekseen ” Metrex - The Network of European Metropolitan Regions and Areas ”, joka
kuvastaa erilaisia käytäntöjä nimetä suurkaupunkialueita. Germaanisissa kielissä
käytetään yleisesti nimitystä ”Metropolregion”
(joskus myös ”Metropolitangebiet”), mutta angloamerikkalaisissa
ja romaanisissa kielissä tavallisesti termejä ”metropolitan
area”, ”area metropolitana” jne. Suuren kaupunkiseudun ja
metropolialueen käsitteellinen ero on toistaiseksi niin epäselvä, että
erilaisia ilmauksia käytetään usein synonyymeinä.
Suomen kielessä
metropolilla tarkoitetaan yleensä suurkaupunkiseutua tai –aluetta.
”Seutu” tuntuu viittaavan toiminnallisesti, kulttuurisesti ja/tai
hallinnollisesti ainakin jossain määrin yhtenäiseen, tunnistettavaan kokonaisuuteen,
joten tässä tekstissä käytetään kaupunkiseutua laajemmasta, toistaiseksi varsin
kiteytymättömästä ilmiöstä käsitettä ”metropolialue”. Anssi Paasi (1986) onkin
kuvannut seutuja sosiaalisina konstruktioina, joissa taloudelliset, poliittiset
ja sosiaaliset prosessit luovat kulttuurisia identiteettejä ja institutionalisoivat
seutuja.
Käsitteiden selkeyttämistä
olisi syytä harkita seuraavan asetelman tapaan:
|
|
tiivis alue ja yhteydet |
väljä alue ja yhteydet |
|
teor./lask. määritetty alue |
kaupunkimainen alue urban area |
metropolialue metropolitan area |
|
institutionalisoitu seutu |
kaupunkiseutu urban region (city region) |
metropoliseutu metropolitan region |
Metropolialue muodostuu
yhden tai usean lähekkäisen keskuskaupungin laajasti tulkitusta vaikutuspiiristä
erotukseksi kaupunkiseudusta (city region), joka on
suppeammin rajattu, usein hallinnollisestikin tunnustettu, keskuksen välitön
vaikutusalue. Metropolialue kattaa yleensä urbaanien, pitkälle rakennettujen
alueiden lisäksi myös syrjäisempiä vyöhykkeita,
joilla kuitenkin on selkeät yhteydet alueen
keskuksiin. Kaupunkiseutujen yhteistyön, merkityksen ja vertailujen
lisääntyessä tuntuu selvästi olevan tarvetta käyttää tässä esitetyn kaltaisia,
kaksitasoisia seutukäsitteitä. Näin voitaisiin osin välttää kansainvälisten
vertailujen kovin kirjavia aluerajauksia.
Kaupunkiseutujen ja metropolialueiden
määritykset
Yleinen tapa määrittää toiminnallisia
kaupunkiseutuja (FUR, functional urban
regions) ja metropolialueita on pääosin työmatkasukkulointiin
perustuva asunto- ja työmarkkina-alueen rajaus (esim. ESPON 2005, Urban Audit 2006). Sukkulointiin perustuvien aluerajausten
perusratkaisuja ovat seudun ydinalueen (core area) määritys, sen vaikutusalueen (tilasto)aluejako ja
sukkuloivan työvoimaosuuden kynnysarvot seudun eri vyöhykkeillä.
Helsingin vaikutusalue käy
esimerkiksi kaupunkiseudun ja metropolialueen suhteesta ja rajauksista. Helsingin
(kaupunki)seuduksi on päädytty aluksi tilastointia varten määrittelemään
keskuskaupungin lähin vaikutusalue (12 kuntaa), joka ulottuu 40-50
km:n etäisyydelle seudun keskuksesta. Ydinseudulle (”pääkaupunkiseutu”) työhön
sukkuloi nykyään yli 40 % sitä ympäröivän kehysalueen työvoimasta.
Vasta 2000-luvulla on
aktualisoitunut tarve määrittää Helsingin metropolialueen rajausta, aluksi
OECD:n aluekatsauksen (2002) yhteydessä, jolloin ”Greater
Helsinki Region” rajattiin hallinnollisin perustein
neljäksi lähimaakunnaksi. Asunto- ja työmarkkinaperusteinen, sukkulointiin
pohjautuva rajaus tuottaa kaksi vaihtoehtoista metropolialuetta, joista tiukemmin
rajattu (yli 10 % sukkulointi) suppea metropolialue ulottuu 70-80
km:n etäisyydelle ja väljemmin rajattu (yli 3 % sukkulointi) laaja
metropolialue ulottuu noin 120 km:n etäisyydelle metropolin keskuksesta (kuva
1).
Kuva 1. Helsingin metropolialueen rajauksia sukkuloinnin perusteella
(YTV 2007)
Laajan ESPON-tutkimusohjelman
(European Spatial Observatory Network) aluerajausten
lähtökohtana olivat työmarkkina-alueet. Tietojen saatavuuden vuoksi toiminnallisia
kaupunkiseutuja (functional urban
area, FUA) tyydyttiin mukailemaan eri seuduilla
vakiintunein, hallinnollisin perustein tehdyin rajauksin. Määrityskäytännöt ja
siten myös tulokset ovat kovin vaihtelevia. Esimerkiksi Tukholman ESPON-tiedot koskevat koko Tukholman lääniä, joka on
pinta-alaltaan Helsingin seutua yli kaksi kertaa suurempi ja alueen toiminnallisen
kiinteyden kannalta siten selvästi väljempi määritys.
EU:n tilastoviraston, Eurostatin kokoamassa Urban Audit
tietokannassa käytetään vastaavaa käsitettä ”larger urban zones” (LUZ), joiden
keskusalueeksi (core area)
valittiin johtava hallinnollinen kaupunki (tai joskus useita lähekkäisiä) ja sen
vaikutusalue määritettiin sekä paikallisen näkemyksen mukaisesti (lähinnä kuntarajoja
seuraten) että sukkulointitietojen pohjalta (http://www.urbanaudit.org).
Molemmissa projekteissa
tavoiteltu aluerajaus 15-20 % sukkuloivan työvoimaosuu-den pohjalta asettuu Helsingin seudulla
hahmotetun sisemmän metropoliseudun ja vakiintuneen tilastollisen
kaupunkiseudun sukkulointitasojen (10 % ja 40 %, kuva 1) väliin. Kansainvälisten
vertailujen luotettavuutta voitaisiin parantaa pyrkimällä kaksitasoiseen aluemääritykseen
ja -kuvaukseen väljästi rajatuilla metropolialueilla ja verraten yhtenäisillä
kaupunkiseuduilla (ks. asetelma yllä) ja esittämällä kummankin kategorian
vertailutiedot selkeästi erikseen. Näihin asti esitetyissä vertailuissa nämä eritasoisin
perustein rajatut alueet ovat usein joutuneet samoille ranking-listoille.
Näiden kahdella tasolla
rajattujen Euroopan yli miljoonan asukkaan kaupunkiseutujen pinta-alat vaihtelisivat
niiden väestömäärän ja tiiveyden mukaan noin 500 neliökilometristä (Bilbao)
kenties yli 5000 neliökilometriin ja metropolialueiden pinta-alat vastaavasti
noin 5 000 neliökilometristä yli 10 000 neliökilometriin (Lontoo,
Pariisi, Rhein-Ruhr). Helsingin seutu on noin
3 000 km2 ja Uudenmaan maakunta n. 6 000 km2.
Saksassa on nykyisin 11
liittovaltion tasolla nimettyä virallista metropolialuetta, joiden rajaukset
perustuvat pääosin jo toimivien yhteistyöorganisaatioiden (suunnittelu, infra, elinkeinot, markkinointi) toimialueisiin. Metropolien
väestö vaihtelee 2 -10 milj. asukasta ja pinta-ala 5 000 – 10 000
km2. Ranskalainen vastine metropolialueelle on ”aire urbaine”, joka on kuntarajojen yli suuntautuvan vähintään 40% työmatkasukkuloinnin tilastollinen alue.
Muissa
Euroopan maissa on käytössä hyvin kirjavia metropolien määrityksiä. Esimerkiksi
kolmen sektoriorganisaation yhteistyösopimuksella muodostettu ”Barcelonan
metropolialue” (Area Metropolitana Barcelona, 3,2 milj.as., 633 km2) kattaa vain osan muihin Euroopan
metropoleihin vertautuvasta alueesta (Region Urbain Barcelona, 5,3 milj.as.,
4300 km2), joka määrittyy julkisen liikenteen yhteistyöalueen mukaan.
Metropolien asema
ja merkitys
ESPON-tutkimusohjelma käyttää metropolien (Metropolitan European Growth Areas, MEGA) luokitukseen ja kuvaukseen neljää
pääkriteeriä: massa (väestömäärä ja talouden koko), kilpailukyky (BKT/capita ja isot pääkonttorit), tietoperusta
(korkeakoulutettujen osuus ja t&k-työlliset)
sekä yhteydet (lentomatkustajat ja saavutettavuus). Näin jaettiin 76 Euroopan
metropolia viiteen MEGA-ryhmään (kuva 2, ESPON 2005):
-
kaksi globaalia solmua (global nodes): Lontoo ja Pariisi
-
13 luokan 1 MEGAa: mm. Amsterdam,
Barcelona, Kööpenhamina
-
11 luokan 2 MEGAa: mm. Ateena,
Helsinki, Tukholma
-
26 luokan 3 MEGAa: mm. Praha,
Budapest, Malmö, Lissabon, Torino
-
24 luokan 4 MEGAa: mm. Krakova,
Riika, Vilna, Tallinna, Turku (ei Tampere!)
Kuva 2. Euroopan
”metropolit”. MEGA luokitus (ESPON 2005)
EU:ssa on yli 60 ja koko Euroopassa noin 80 yli
miljoonan asukkaan ”larger urban
zonea” tai ”metropoliseutua” (vaihtelevin rajauksin),
joiden joukossa Helsingin seutu (12 kuntaa) sijoittuu väestön
suuruusjärjestyksessä viimeisen kolmanneksen alkuun (Urban
Audit, 2006). Jos tähän listaan verrataan kuvassa 1 hahmotettua Helsingin
sisempää metropolialuetta (1,5 milj. as.), Helsingin sijaluku nousee listan
puoliväliin.
Euroopan metropoliseutujen määritys, niiden identiteettien
vahvistaminen, niiden aseman tunnustaminen ja hallinnan järjestäminen ovat
varsin keskeneräisiä ”projekteja” miltei kaikkialla. Pisimmällä tässä pitkässä
marssissa ovat Saksan viralliset, yhteistyössä toimivat metropoliseudut,
Ranskan Communautes Urbaine,
Italian metropolit tunnustava lainsäädäntö, Englannin ja Skotlannin lait
alueellisesta yhteistyöstä ja suunnittelusta sekä eräiden metropoliseutujen
erityisjärjestelyt (Greater London Authority GLA, Regio Randstad, Öresund Region, Kööpenhaminan Hovedstadens
Udviklingsråd HUR, Dublin Regional
Authority, Regionaal Orgaan Amsterdam, Area Metropolitana
Lisboa, Area Metropolitana Porto ja Istanbul Greater City Authority).
Metropolien
edunvalvojat vetoavat suurten kaupunkiseutujen painoarvoon: Metrexin
(2006) mukaan Euroopan 120 metropoliseudulla asuu yli 60 % maanosan ihmisistä
ja niiden kansantuoteosuus on vielä tuntuvasti suurempi. Metropolialueet ovat
ratkaisevan tärkeitä Euroopan keskeisten tavoitteiden kuten talouden ja kestävän
kehityksen (Lissabonin ja Göteborgin strategiat), sosiaalisen ja taloudellisen koheesion sekä alueellisen
koheesion ja tasapainon kannalta. Myös Suomen tuoreeseen hallitusohjelmaan on
otettu mukaan metropolipolitiikka.
Lähteet:
ESPON (2005). Potentials
for polycentric development in
Metrex
(2004). Metropolitan. A European
Agenda for Metropolitan Regions and Areas. Discussion note (julkaisematon).
Metrex
(2006). Metrex Impressions. The first 10 years 1996-2006.
Paasi A. (1986). The institutionalization of regions.
Theory and comparative case studies. Joensuun yliopisto
Urban Audit (2006). Eurostatin Urban Audit tietokanta. http://www.urbanaudit.org