Tiedote 2.7.2003 Helsingin seudulla yli neljännes koko maan työvoimastaKoko työvoiman ja työllisen työvoiman määrä kasvoi Helsingissä vuonna 2000 maltillisesti, kuten edellisenäkin vuotena. Työvoiman määrä kasvoi vajaat kaksi prosenttia ja työllisten määrä vajaat neljä prosenttia. Vuoden 2001 ennakkotiedot sen sijaan kertovat työllisten määrän kasvun pudonneen alle kahteen prosenttiin, eli puoleen edeltävästä vuodesta. Kymmenessä vuodessa, vuosina 1991–2000, työikäisten määrä ja työvoima kasvoivat Helsingissä noin 12 prosenttia ja työllisten määrä vajaat 13 prosenttia. Työpaikkojen määrä kasvoi vastaavana aikana 11 prosenttia. Verrattuna koko Suomeen Helsingin kasvu on ollut kymmenisen prosenttiyksikköä nopeampaa. Helsingissä yli 370 000 työpaikkaaTilastokeskuksen väestölaskennan mukaan työikäisen väestön (15-74-vuotiaat) määrä Helsingissä oli vuoden 2000 lopussa 436 573, josta työvoimaan kuului 304 033 henkilöä. Työvoimasta työllisiä oli 278 792 ja työttömiä 25 241. Työpaikkoja Helsingissä oli runsaat 370 000. Helsingin työllisen työvoiman osuus koko maasta oli 12 prosenttia ja Helsingin seudun osuus 27 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla koko maan työllisestä työvoimasta asui 22 prosenttia. Tilastokeskuksen otospohjaisen työvoimatutkimuksen mukaan työvoiman ja työllisten määrän kasvu näyttää saavuttaneen Helsingissä huippunsa vuonna 2001, sillä vuonna 2002 määrä kääntyi laskuun. Vastaavasti työttömien määrä nousi ensimmäisen kerran vuoden 1994 jälkeen. Vuonna 2000 Helsingin työllisyysaste, eli työllisten osuus 15–64-vuotiaasta väestöstä, oli 70 prosenttia, mikä on seudun alhaisin. Helsingissä työskentelevistä 40 % ulkopaikkakuntalaisiaTyöpaikkojen määrän nopea kasvu on lisännyt työmatkaliikennettä yli kunnan rajan. Vuoden 2000 lopulla Helsingissä kävi töissä lähes 150 000 ulkopaikkakuntalaista, mikä oli 40 prosenttia kaupungin koko työpaikkamäärästä. Helsinkiläisten työssäkäynti muiden kuntien alueelle on kasvanut huomattavasti nopeammin kuin muualla asuvien sukkulointi ("pendelöinti") Helsinkiin. Muualla kuin asuinkunnassaan työssä käyviä helsinkiläisiä oli runsas 55 000. Luvussa oli kasvua vuodesta 1996 yli 34 prosenttia. Suurin osa tästä työmatkaliikenteen lisäyksestä kohdistui muihin pääkaupunkiseudun kuntiin. Työllisiä sukkuloi Helsinkiin muista kunnista suhteellisesti eniten rakentamisen ja teollisuuden toimialoille Palvelut suurin työllistäjä – yli 80 %Toimialoittain suurin kokonaisuus Helsingin työpaikoista muodostui yhteiskunnallisista palveluista eli julkisen hallinnon, koulutuksen, terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden sekä muiden yhteiskunnallisten ja henkilökohtaisten palveluiden järjestämisestä. Helsingissä työssäkäyvistä näillä aloilla työskenteli 35 prosenttia.Seuraavaksi suurimmat toimialat olivat rahoitustoiminta ja palvelut liike-elämälle sekä kauppa- ja majoitustoiminta.
|
Lisätietoja: Tutkija Minna Salorinne Helsingin kaupungin tietokeskus Puh: (09) 169 3233 tai email: etunimi.sukunimi@hel.fi Lähde: Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2000 ja ennakkotiedot 2001 Helsingin kaupungin tietokeskus, tilastoja 2003:15 Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto Katariinankatu 3 tai verkkokauppa: www.hel2.fi/stadinkauppa Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai verkkokauppa: tietokeskus.tilaukset@hel.fi Hinnasto: Hinnasto 1.1.-31.12 2003 |
|