Tiedote 9.12.2003 Lähiöprojektilla paljon myönteisiä vaikutuksiaHelsingin kaupungin lähiöprojektin toisen kauden (2000–2003) kohdealueina ovat olleet Kontula, Vesala ja Kivikko, Myllypuro, Pihlajamäki ja Pihlajisto. Kontula, Vesala ja Kivikko ovat samalla EU Urban II –ohjelman kohdealueita. Projektin tavoitteena on ollut alueiden monipuolinen kehittäminen ja asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen. Toimenpiteet ovat kohdistuneet niin asukkaiden toimintamahdollisuuksien parantamiseen, ympäristön kunnostamiseen kuin rakennusten peruskorjaukseen. Asukkaita haastateltiinTehtyjen haastattelujen mukaan asukkaat kokivat lähiöprojektilla olleen monia myönteisiä vaikutuksia. Kehittämiskohteita kysyttäessä etusijoille nousivat ympäristön siisteyden parantamiseen, päihdehäiriöiden poistamiseen ja turvallisuuden parantamiseen liittyvät asiat. Myös haastatellut nuoret olivat huomanneet, että kunnostuksia oli tehty, ja olivat tietoisia asuinalueen tulevista muutoksista. Lähiöprojekti on lisäksi onnistunut luomaan monia innovatiivisia aluetyön muotoja, kuten yhteisötaide ja lähiöliikunta. Haasteena on, miten uudet työmuodot saadaan turvatuksi jatkossa. Lähiöasemat tärkeitä alueellisia infopisteitäProjektin aikana perustetut lähiöasemat ovat muodostuneet asukkaiden ja aluetyöntekijöiden infopisteiksi. Lähiöasemat tarjoavat tiloja asukkaiden omaehtoiselle toiminnalle ja verkottavat alueen toimijoita. Ne helpottavat myös eri hallintokuntien välistä yhteistyötä. Hallintokuntien yhteistyö tärkeääLähiöprojektin keskeisenä tavoitteena on ollut hallintokuntien yhteistyön tiivistäminen. Lähiöprojektin merkitys on kuitenkin nähty eri tavoin eri hallintokunnissa ja tiukkeneva taloustilanne on pakottanut virastoja ja laitoksia keskittymään omiin ydintoimintoihinsa. Menestyksekästä yhteistyötä on tehty esimerkiksi Vesalan ala-asteen ja päiväkodin pihojen suunnittelussa.Lähiöprojektin suurimmat investoinnit ovat kohdistuneet rakennusten peruskorjauksiin ja julkisten tilojen kunnostamiseen. Toinen ryhmä projektin panostuksia kiteytyy sosiaalisen ja henkisen pääoman kasvattamisessa. Ne konkretisoituvat erilaisissa lähiökohtaisissa palveluissa ja kumppanuushankkeissa. |
Lisätietoja: Tutkija Pia Bäcklund Helsingin kaupungin tietokeskus Puh: (09) 169 3604 tai email: etunimi.sukunimi@hel.fi Tutkimusprofessori Harry Schulman Helsingin kaupungin tietokeskus Puh: (09) 169 3602 tai email: etunimi.sukunimi@hel.fi Lähde: Pia Bäcklund ja Harry Schulman (toim.) Lähiöprojekti lähikuvassa. Lähiöprojektikauden 2000–2003 arviointi. Helsingin kaupungin tietokeskus, tutkimuksia 2003:4 Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto Katariinankatu 3 tai verkkokauppa: www.hel2.fi/stadinkauppa Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai verkkokauppa: tietokeskus.tilaukset@hel.fi Hinnasto: Hinnasto 1.1.-31.12 2003 |
|