Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 04.12.2003

Eurooppalaisten lähiöiden todellisuus tarkastelussa

Kansainvälisesti vertaillen Helsinki on sosiaalisesti ja alueellisesti tasaisesti jakautunut kaupunki. Kaupunginosien väliset sosiaaliset erot ovat kaventuneet 1990-luvun alkuun asti. Taloudellisen laman jälkeen myös täällä on nähtävissä kehityskulkuja, joihin liittyy sosiaalisten ongelmien kasautumista tietyille alueille. Helsinki näyttää integroituvan tälläkin tavoin eurooppalaisten suurkaupunkien joukkoon.

Uusi tilanne on herättänyt paljon varsin ristiriitaista, erityisesti lähiöihin kohdistuvaa keskustelua. Tutkija Pertti Hynynen tuo tähän keskusteluun tärkeitä näkökohtia jatkamalla ja syventämällä kansainvälisten tapausten esittelyä. Edellinen tietokeskuksen Tutkimuksia-sarjassa ilmestynyt julkaisu on vuodelta 1998: Löytyykö Helsingin lähiöiden tulevaisuus Euroopasta? Hynynen tarkastelee eurooppalaista lähiötodellisuutta mm. syrjäytymiskehityksen ja poliittisen vieraantumisen kannalta.

Segregaatio- ja syrjäytymisilmiöiden seuranta, arviointi ja tarvittaessa varhainen puuttuminen asioiden kulkuun on keskeinen haaste Helsingissäkin. Muiden maiden ja kaupunkien kokemukset osoittavat, että erityisesti pitkäaikaistyöttömyys on monella tavalla hälyttävää. Se on itsessään iso ongelma, ja siihen kytkeytyvät seurausvaikutukset voivat tulla näkyviin vuosienkin takaa.

Aiemmin julkaistun työn tavoin tämäkin tutkimus perustuu tekijänsä kokoamaan laajaan dokumentti-, havainnointi- ja haastatteluaineistoon


Lisätietoja: Tutkija Pertti Hynynen
Puh: (03) 3481 289


Lähde: Kantaväestö vähemmistöksi.
Näkymiä ranskalaisiin, saksalaisiin ja italialaisiin lähiökorttleihin
Helsingin kaupungin tietokeskus,
tutkimuskatsauksia 2003:4


Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3 tai
verkkokauppa:
www.hel2.fi/stadinkauppa


Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
verkkokauppa:
tietokeskus.tilaukset@hel.fi


Hinnasto: Hinnasto 1.1.-31.12 2003

 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi