Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 10.8.2004

Korkeasti koulutettujen työttömyys kasvoi Helsingissä viime vuonna

Vuoden 2003 lopussa korkeakoulutettujen osuus kaikista Helsingin työttömistä oli lähes 23 prosenttia. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneista oli työttömänä 6 500 henkeä, mikä oli noin 800 henkilöä enemmän kuin vuonna 2002. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita oli työttömänä noin 2 200, mikä on 19 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös alemman korkeakoulututkinnon omaavien työttömien määrä kasvoi viidenneksen edellisestä vuodesta. Sen sijaan vain perustutkinnon suorittaneiden työttömien määrä lisääntyi vain prosentin vuoden takaisesta. Keskiasteen tutkinnon suorittaneiden määrä kasvoi vajaan kahdeksan prosenttia.

Helsingissä oli vuoden 2003 lopussa lähes 1000 pitkäaikaistyötöntä, joilla oli alempi tai ylempi korkeakoulututkinto tai tutkijakoulutus. Kaikkiaan pitkäaikaistyöttömänä oli noin 8 400 henkilöä.

Työttömyys lisääntyi kaikissa Helsingin suurpiireissä

Helsingin työttömyysaste oli vuoden 2003 lopussa 9,4 prosenttia ja työministeriön työn­välitystilaston mukaan työttömiä työnhakijoita oli kaikkiaan 28 775. Vuoden aikana työttömien määrä lisääntyi kuudella prosentilla ja työttömien määrä kasvoi Helsingissä kolmatta vuotta peräkkäin. Nuorten työttömyys kasvoi edellisestä vuodesta runsaat kuusi prosenttia ja vuoden 2003 lopussa työttömänä oli noin 5 150 alle 30-vuotiasta henkilöä.

Työttömyysaste nousi vuoden 2003 lopussa edellisestä vuodesta kaikissa Helsingin suur­piireissä. Koko kaupungin keskiarvoa enemmän työttömyysaste nousi Itäisessä ja Läntisessä suurpiirissä. Koko kaupungin keskiarvoa alhaisemmaksi jäi työttömyysasteen nousu Pohjoisessa ja Koillisessa suurpiirissä. Itäisen suurpiirin 12,6 prosentin työttömyysaste on edelleen kaupungin suurpiireistä korkein ja Eteläisen suurpiirin 6,7 prosentin työttömyysaste matalin.

Peruspiireittäin tarkasteltuna ainoastaan Maunulan työttömyysaste laski vuoden takaisesta ja Pasilan työttömyysaste säilyi edellisvuoden tasolla. Kaikissa muissa peruspiireissä työttömyys­aste kohosi.


Lisätietoja: Tutkija Minna Salorinne
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3233 tai email:



Lähde: Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.2003
Helsingin kaupungin tietokeskus,
tilastoja 2004:12.
Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 2004:22


Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3 tai
verkkokauppa:
www.hel2.fi/stadinkauppa


Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
verkkokauppa:
tietokeskus.tilaukset@hel.fi


-

 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi