Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 2.12.2004

Yritysten suhdannetilanne hyvä ja työvoiman ulkopuolelle siirtyminen tasaantunut

Uudenmaan yritysten suhdannetilanne on tällä hetkellä hyvä. Suhdanteiden ennakoidaan kohentuvan myös lähitulevaisuudessa. Suhdanneodotukset ovat myönteiset etenkin palveluissa, jossa suhdannenäkymien saldoluku oli lokakuussa 15. Teollisuuden ja rakentamisen suhdannenäkymien saldoluku oli lokakuussa 3.

Helsingin seudun tuotanto kasvoi lähes 4 prosenttia edellisvuodesta kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä, kun vuoden alkupuolella kasvuvauhti oli 3 prosentin tasolla. Helsingin seutu ei kuitenkaan ole noussut valtakunnalliseksi kasvuveturiksi, vaan tuotanto on viimeisen vuoden ajan kasvanut seudulla suunnilleen samaa tahtia kuin koko maassa.

Pääkaupunkiseudun kuluttajien luottamus talouteen oli syyskuussa edellisvuotta huomattavasti korkeammalla tasolla, sillä luottamusindikaattorin arvo oli 15,2. Koko maan kuluttajat eivät olleet aivan yhtä luottavaisia, koska indikaattori sai arvon 12,2 syyskuussa. Vuotta aikaisemmin sekä pääkaupunkiseudun että koko maan kuluttajien luottamus olivat samalla tasolla (10,4).

Työvoiman ulkopuolella oli Helsingin seudulla kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä 258 700 työikäistä. Ikäryhmässä 15-64-vuotiaat työvoiman ulkopuolelle siirtyi 0,4 prosenttia edellisvuotta enemmän eli 800 työikäistä. Näin ollen työvoiman ulkopuolelle siirtyminen tasaantui yli vuoden kestäneen lisääntymisen jälkeen Helsingin seudulla. Koko maassa pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi 3,8 prosenttia, mutta Helsingin seudulla lisäys oli 9,7 prosenttia. Voimakkainta nousu oli kehysalueella, jossa se oli 15,8 prosenttia.

Asumistukea sai pääkaupunkiseudulla noin 35 900 asuntokuntaa. Määrä lisääntyi 5,5 prosenttia ja asumistukea saaneiden osuus asuntokunnista oli 8,2 prosenttia. Toimeentulotukea saavien osuus laski pääkaupunkiseudulla kolmannella vuosineljänneksellä 4,4 prosenttia ja kotihoidontuen saajien määrä laski 3,2 prosenttia.

Helsingin Seudun Suunnat 4/2004, html
Helsingin Seudun Suunnat 4/2004, pdf


Lisätietoja: Leena Hietaniemi
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3193 tai


Tuula Lappalainen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3752 tai email:
etunimi.sukunimi@hel.fi


Suunnittelija Ari Lainevuo
YTV
Puh: (09) 1561 291,
050-363 1657 tai email:
etunimi.sukunimi@ytv.fi


Lähde: Helsingin seudun suunnat 4/2004
Vastaava julkaisija: Helsingin kaupungin tietokeskus


Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
verkkokauppa:
tietokeskus.tilaukset@hel.fi




 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi