Tiedote 3.3.2005 Suhdannetilanne tavanomaista parempi ja työmarkkinoillakin valoisampaaTuotannon kasvu jatkui Helsingin seudulla viime vuoden loppuun asti. Tuotanto lisääntyi neljä prosenttia edellisvuodesta vuoden 2004 viimeisellä neljänneksellä, kuten myös sitä edellisellä, kun vuoden alkupuolella kasvu oli 3 prosentin tasolla. Kasvuvauhti oli vuoden lopulla samaa suuruusluokkaa kuin koko maassa. Elinkeinoelämän keskusliiton tammikuussa 2005 tekemän suhdannetiedustelun mukaan Uudenmaan yritysten suhdannetilanne on heikentynyt viime kuukausien aikana, mutta yritykset arvioivat sen olevan edelleen tavanomaista paremman. Palveluyrityksien suhdannenäkymien saldoluku oli tammikuussa 7. Viime lokakuussa saldoluku oli 17. Teollisuudessa ja rakentamisessa suhdanteiden arvellaan pysyvän jatkossa ennallaan, saldoluku 0. Lokakuussa saldoluku oli 3. Pääkaupunkiseudun kuluttajien luottamus talouteen oli vahva joulukuussa. Luottamusindikaattorin arvo oli 16,1. Koko maassa se oli 14,6. Tilastokeskuksen otoksesta laskettu työttömyysaste viime vuoden viimeisellä neljänneksellä oli Helsingin seudulla 5,9 prosenttia eli yhtä paljon kuin edelliselläkin neljänneksellä. Vuotta aikaisemmin työttömien osuus työvoimasta oli 6,6 prosenttia, joten laskua oli 0,7 prosenttiyksikköä. Työministeriön tietojen mukaan Helsingin seudun työttömyysaste oli joulukuussa 8,3 prosenttia. Vuotta aikaisemmin se oli 8,2 prosenttia. Työttömien määrä supistui Helsingin seudulla 8,6 prosenttia loka-joulukuussa edellisvuoteen verrattuna. Helsingin seudun työttömien määrä oli 40 600, kun se vuotta aikaisemmin oli 3 800 henkilöä enemmän. Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaasta väestöstä oli Helsingin seudulla 73,5 prosenttia, pääkaupunkiseudulla 73,3 prosenttia ja koko maassa 66,7 prosenttia loka–joulukuussa. Avoimia työpaikkoja työvoimatoimistoissa oli joulukuussa Helsingin seudulla 4 871 joten niiden määrä oli kasvanut seudulla 49 prosenttia eli 1 592 työpaikkaa. Avoimia työpaikkoja työvoimatoimistoissa oli joulukuussa Helsingin seudulla 4 871 joten niiden määrä oli kasvanut seudulla 49 prosenttia eli 1 592 työpaikkaa. Helsingin Seudun Suunnat 1/2005, htmlHelsingin Seudun Suunnat 1/2005, pdf |
Lisätietoja: Leena Hietaniemi Helsingin kaupungin tietokeskus Puh: (09) 169 3193 tai Tuula Lappalainen Helsingin kaupungin tietokeskus Puh: (09) 169 3752 tai email: etunimi.sukunimi@hel.fi Suunnittelija Ari Lainevuo YTV Puh: (09) 1561 291, 050-363 1657 tai email: etunimi.sukunimi@ytv.fi Lähde: Helsingin seudun suunnat 1/2005 Vastaava julkaisija: Helsingin kaupungin tietokeskus Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai verkkokauppa: tietokeskus.tilaukset@hel.fi |
|