Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 28.3.2006

Valtio vei välistä

Verkkojulkaisu

Suurten kaupunkien talous jatkui kireänä vuonna 2005. Ainoastaan Espoossa ja Oulussa vuosikate riitti investointien rahoittamiseen. Muut kaupungit joutuivat rahoittamaan investointinsa ottamalla lisää lainaa tai vähentämällä kassavarojaan. Kaupunkien lainakanta kasvoi 143 milj. euroa. Konsernilainat kasvoivat yli 438 milj. euroa. Kaupungit ovat siten velkaantumassa nopeaan tahtiin.

Kuntien talouden vertailu vaikeutuu vuosi vuodelta toimintatapojen ja organisaatioiden muutosten seurauksena. Samoilla tunnusluvuilla on eri sisältö eri kaupungeissa. Talouden analysoinnin välineetkin ovat puutteelliset. Vuosikatteen ja poistojen välinen suhde ei anna oikeaa kuvaa talouden tilasta, koska poistot ovat merkittävästi pienemmät kuin investointien omarahoitusosuus. Toisaalta tuloslaskelman ylijäämä ei osoita talouden olevan kunnossa. Ylijäämää tekevä kaupunki voi velkaantua, koska vuosikate ei riitä kattamaan investointeja. Taseessa lainakannan sisältö vaihtelee ja investointeja toteutetaan ulkopuolisella rahoituksella ja oman konsernin yhtiöiden toimesta.

Viime aikoina on keskusteltu kuntien talouden kiristymisestä. Sen korjaamiseksi on käynnistetty kunta- ja palvelurakennehanke ja vaadittu muutenkin kuntien toiminnan tehostamista. Kuntien talousongelmat eivät kuitenkaan korjaannu näillä ratkaisuilla.

Kuntatalouden ongelmien taustalla on se, että valtio ei ole vastannut velvoitteistaan valtionosuuslain hengen mukaisesti ja maksanut indeksitarkistuksia täysimääräisinä ja kustannustenjaon tarkistuksia ajallaan. Pelkästään näiden kahden tekijän takia kunnilta jäi vuonna 2005 saamatta valtionosuuksia yli 400 miljoonaa euroa.

Valtio on viime vuosien kuluessa heikentänyt kuntien tulopohjaa monin tavoin. Jos valtio ei olisi keventänyt verotusta kuntien kustannuksella vuosina 1997–2003, olisivat kuntien verotulot Suomen Kuntaliiton laskelmien mukaan noin 800 miljoonaa euroa nykyistä suuremmat. Kuntatalous näyttäisi aivan toisenlaiselta, mikäli kunnilla olisi käytettävissään nämä niille kuuluvat resurssit.

Erikoistutkija Heikki Helin on tarkastellut jo 13. kerran suurten kaupunkien tilinpäätöksiä.


Lisätietoja: Erikoistutkija Heikki Helin,
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (03) 734 2927 tai email:

Lähde: Heikki Helin. Valtio vei välistä. Suurten kaupunkien tilinpäätökset 2005
Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 2006:12




 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi