Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 26.6.2006

Helsingin työpaikkojen määrä kääntynyt kasvuun

Helsingin työpaikkamäärä kääntyi kaksi vuotta kestäneen taantuman jälkeen uudelleen kasvuun vuonna 2004, jolloin se kasvoi vajaalla prosentilla. Kasvu jäi kuitenkin naapurikuntien luvuista hieman jälkeen. Koko Helsingin seudulla työpaikkakasvu oli reilun prosentin ja koko maassa vajaa kaksi prosenttia vuonna 2004.

Helsingissä oli vuoden 2004 lopussa yhteensä 370 370 työpaikkaa, mikä oli lähes 2 700 enemmän kuin vuonna 2003. Kaikissa suurimmissa kaupungeissamme työpaikkamäärä lisääntyi ennakkotietojen mukaan vuonna 2004. Eniten uusia työpaikkoja syntyi Tampereelle, 3 200 työpaikkaa. Espoossa lisäys oli 2 400, Vantaalla 1 400, Turussa 2 250 ja Oulussa 1 200.

Koko Helsingin seutu, Suomen ainoa metropolialue, muodostaa maan suurimman työssäkäyntialueen lähes 670 000 työpaikallaan. Kolme kymmenestä maan työpaikasta sijaitsee Helsingin seudulla.

Vuonna 2004 alkanut Helsingin suotuinen työllisyyskehitys on jatkunut positiivisena myös vuoden 2004 jälkeen. Viimeisimpien tietojen mukaan vuoden 2006 ensimmäisen vuosineljänneksen työpaikkamäärä oli Helsingissä kaksi prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Muulla Helsingin seudulla, Espoossa, Vantaalla sekä Helsingin seudun kehysalueella, kasvu jäi vajaaseen prosenttiin ja oli seudun ulkopuolisessa maassa kaksi prosenttia. Työpaikkakasvun voidaan ennakoida jatkuvan Helsingissä ja koko Helsingin seudulla tulevaisuudessakin.

Työmatkaliikenteessä yli 200 000 rajanylitystä päivittäin

Helsingissä sijaitsevat yritykset ja julkisen sektorin työnantajat tarjoavat työpaikan yli 150 000 ulkopaikkakuntalaiselle, mikä ylittää huomattavasti esim. Oulun kaupungin koko väkiluvun. Vastaavasti yli 56 000 helsinkiläistä käy päivittäin työssä kotikuntansa ulkopuolella. Näin yli 200 000 henkeä ylittää Helsingin kaupungin rajat päivittäin työmatkaliikenteessä.

Pitkälle erikoistuneet palvelualat Helsingille tyypillisiä

Palvelualat muodostavat suurimman työllistävän toimialakokonaisuuden Helsingissä kuten useimmissa muissakin eurooppalaisissa suurkaupungeissa. Palvelualojen osuus kokonaistyöpaikkamäärästä oli 85 prosenttia ja palvelualojen työpaikoista valtaosa on yksityiseen palvelusektoriin liittyvillä aloilla.

Helsingin toimialoittaisessa profiilissa korostuvat pitkälle erikoistuneet palvelualat, joiden merkitys myös työpaikkamäärän kasvun kannalta on ollut merkittävä. Kasvua ovat vauhdittaneet erityisesti osaamisintensiivisten liike-elämän palvelujen toimialat, ns KIBS-alat (Knowledge Intensive Business Services). Kun vuosien 1995 -2003 välillä Helsingin kokonaistyöpaikkamäärä kasvoi lähes neljänneksellä, niin osaamisintensiivisten alojen kokonaistyöpaikkamäärä kaksinkertaistui. Osaamisintensiivisten liike-elämän palvelut kasvoivat peräti n. 25 000 työpaikalla, mikä oli yli kolmannes kaikista työpaikkojen lisäyksestä.

Kaikkiaan KIBS-alojen työpaikkoja oli Helsingissä 47 700 ja koko pääkaupunkiseudulla 72 100 vuoden 2003 lopulla. Helsingin työllisyyden kannalta merkittävimmistä KIBS-aloista voimakkaimmin toimintojaan oli tänne keskittänyt mainospalvelut, missä yli puolet alan kaikista työpaikoista sijaitsi pääkaupungissa. Lakiasiain palveluissa ja liikkeenjohdon konsultoinnissa kummassakin Helsingin osuus ylitti 45 prosenttia. Ohjelmistojen suunnittelussa, tietojenkäsittelyssä ja luonnontieteen ja tekniikan tutkimuksessa Helsingin osuus oli yli kolmannes. Laskentatoimessa ja työnvälityksessä kummassakin reilusti yli viidennes työpaikoista sijaitsi Helsingissä.


Lisätietoja: Leena Hietaniemi
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3193 tai email:



Lähde: Työpaikat Helsingissä 2003 ja ennakkotiedot 2004 (8 s, 5 €). Helsingin kaupungin tietokeskuksen tilastoja 2006:13, Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 2006:22

Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
verkkokauppa:
tietokeskus.tilaukset@hel.fi




 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi