Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 17.8.2006

Omistusasunto aravavuokra-asuntoa edullisempi

Kynnys päästä Helsingin asuntomarkkinoille on korkea. Asumismenojen kohtaannon tarkastelussa vertaillaan asumiskustannusten eri vaihtoehtojen ja väestön tulojakauman suhdetta. Yleistulokseksi saadaan, että huolimatta väestön muuta maata korkeammasta tulotasosta joudutaan erityisesti omistusasunnon hankinnasta maksamaan suurempi tulo-osuus kuin muualla maassa.

Helsingissä työuraansa aloitteleva muualta muuttanut saa käteen jäävällä kuukausipalkallaan hankittua asuintilaa Kalliossa sijaitsevasta yksiöstä seuraavasti: omistusasuntoa 0.1, markkinavuokra-asuntoa 11 ja aravavuokra-asuntoa 33 neliömetriä.

Asunnon ostaminen Helsingin halvimman hintavyöhykkeen alueilta on edullisempaa kuin uuteen aravavuokra-asuntoon muuttaminen pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Tulos johtuu paljolti siitä, kun valtion aravavuokralainoille myöntämä tuki on hiipunut samaan aikaan kun asuntolainan korkovähennystä on jatkettu muuttamattomana. Tähän tulokseen on päätynyt erikoistutkija Markku Lankinen, jonka tutkimus selvittää asunnonhankinnan vaihtoehtoja Helsingissä.

Helsingin asuntokannassa on poikkeuksellisen paljon erilaisin hankintaehdoin varustettuja huoneistoja. Normaalien omistus- ja vuokramarkkinoiden ohella kokonaisuuteen kuuluvat hitas-asunnot, asumisoikeusjärjestelmä, erilaiset korkotukiehdot ja rakennuttajien kehittämät osaomistusjärjestelmät. Asunnon sijainti ja arvostuserot tuottavat erilaisia hintoja ja vuokratasoja alueiden välillä. Nämä ehdot osaltaan vaikuttavat muodostuvien asumiskustannusten suuruuteen.

Asumismuotojen ja omistusasunnon hankintavaihtoehtojen keskinäisten suhteiden vertailemista varten tutkija on kehittänyt laskentamallin. Lankisen laskentamallin avulla voidaan vertailla miten eri hankintavaihtoehdot vaikuttavat lopullisiin asumiskustannuksiin seuraavan 20 vuoden aikana.

Erikoistutkija Markku Lankisen asumisen vaihtoehtoja ja hintaa koskeva tutkimus on osa Helsingin kaupungin tutkimusohjelman
2004 -2006 toteuttamista.


Lisätietoja: Erikoistutkija Markku Lankinen,
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3111 tai email:


Lähde: Markku Lankinen:
Asumisen vaihtoehdot ja hinta.
Helsingin kaupungin tietokeskus, tutkimuksia 2006:4

Hinta: 14 € (sis alv. 8%)

Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3
Puh: (09) 169 3135


Verkkokauppa: Linkki verkkokauppaan

Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
tietokeskus.tilaukset@hel.fi

 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi