Tiedote 6.6.2006 Taloudessa korkeasuhdanne – pitkäaikaistyöttömyyskin vähentynyt huomattavastiHelsingin seudulla tuotanto kasvoi ennakkoarvion mukaan noin 3,5 prosenttia edellisvuodesta kuluvan vuoden toisella neljänneksellä. Koko maan tuotanto lisääntyi suunnilleen saman verran. Tuotannon kasvu on edelleen toimialoittain laajalla pohjalla, sillä sekä teollisuus että suurimmat palvelualat ovat hyvässä kasvussa. Helsingin seudun tuotanto on kasvanut viimeisen puolentoista vuoden ajan nopeammin kuin koko maassa. Vuodesta 2000 seudun tuotanto on kasvanut noin 17 prosenttia, hieman enemmän kuin koko maassa. Uudenmaalla teollisuuden ja rakentamisen suhdanteiden odotetaan kohentuvan loppuvuoden aikana. Myös investoinnit ovat lisääntyneet vuoden takaiseen verrattuna. Palveluyritystenkin ajantasainen suhdannetilanne oli heinäkuussa tavallista parempi. Lähitulevaisuuden suhdanneodotukset ovat aiempaa varovaisemmat, ja suhdanteiden odotetaan pysyvän pääosin ennallaan. Pääkaupunkiseudun kuluttajatkin olivat koko maan kuluttajia luottavaisempia tulevan vuoden kehityksen suhteen. Kuluttajien luottamusindikaattori oli kesäkuussa pääkaupunkiseudulla 19,5 ja koko maassa 16,6. Pääkaupunkiseudulla 40 prosenttia oletti työttömiä olevan vuoden kuluttua jonkin verran vähemmän ja prosentti vastaajasta oletti heitä olevan paljon vähemmän. Sekä pääkaupunkiseudulla että koko maassa kolmasosa oletti työttömiä olevan vuoden kuluttua yhtä paljon kuin nytkin. Helsingin seudulla pitkään ongelmana ollut pitkäaikaistyöttömyyskin näyttää helpottuvan, sillä yli vuoden työttöminä olleiden määrä oli vähentynyt kymmenesosan kesäkuussa edellisvuoteen verrattuna. Koko maassa laskua oli saman verran. Myös nuorisotyöttömien määrässä oli merkittävää laskua pääkaupunkiseudulla, sillä se supistui 10,6 prosenttia kesäkuussa edellisvuoteen verrattuna. Kolme neljästä 15–64-vuotiaasta pääkaupunkiseudun ja Helsingin seudun asukkaasta oli työssä. Helsingin Seudun Suunnat 3/2006, htmlHelsingin Seudun Suunnat 3/2006, pdf |
Lisätietoja: Leena Hietaniemi Helsingin kaupungin tietokeskus Puh: (09) 169 3193 tai email: Tuula Lappalainen Helsingin kaupungin tietokeskus Puh: (09) 169 3752 tai email: Suunnittelija Leena Mikkonen-Young YTV Puh: (09) 1561 314 tai email: Lähde: Helsingin seudun suunnat 1/2006 Vastaava julkaisija: Helsingin kaupungin tietokeskus Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai verkkokauppa: tietokeskus.tilaukset@hel.fi |
|