Tiedote 07.09.2006
Miten suurtapahtumat muuttavat urheilu- ja kaupunkikulttuuria
Suurtapahtumista on tullut osa uutta vapaa-ajan teollisuutta ja kaupunkikulttuuria. Vuoden 2005 yleisurheilun MM-kilpailut lukeutuvat suurimpiin Suomessa järjestettyihin urheilutapahtumiin. Kisat koskettivat suoraan tai median välityksellä melkein jokaista suomalaista ja ne televisioitiin ympäri maailman. Ensi vuonna Helsingissä järjestetään euroviisut ja vuonna 2009 naisten jalkapalloilun EM-kisat.
Mistä suurtapahtumissa oikein on kyse?
Teoksessa poraudutaan monen tutkijan voimin yleisurheilun MM-kisoihin. Aiheina ovat mm.
urheilun kuluttajat, pääkaupunkiseutulaisten ja kansalaisten osallistuminen, vapaaehtoisten motiivit ja kisojen vaikutukset urheiluseuroihin. Lisäksi käsitellään talousvaikutuksia, suurtapahtuman johtamista ja ympäristöohjelmaa, urheilun sponsorointia sekä median luomia mielikuvia urheilusta, Helsingistä ja Suomesta.
Tutkimuksista piirtyy kuva suurtapahtumasta, jossa raha ja kaupallisuus, media ja maine ovat keskiössä, mutta myös urheilusta ja yhteisöllisyydestä, jolla edelleen on voimaa luoda elämyksiä ja suuria tunteita. Kisoissa näkyi kulutuksen korostuminen sekä uusien yleisöryhmien, kuten naisten, kiinnostuminen urheilutapahtumista. Kisojen vaikutus aluetalouteen oli positiivinen ja järjestäjät tekivät lipunmyynnissä erinomaisen tuloksen. Kuitenkin yksittäisenä tapahtumana kisojen vaikutukset olivat varsin pieniä, kun ne suhteutetaan aluetalouden kokoon.
Kansalaisissa kisat herättivät myönteisiä tunteita, kuten innostuneisuutta ja ylpeyttä Helsingistä. Kisojen koettu merkittävyys tosin putosi roimasti, kun asiaa kysyttiin uudestaan kolme kuukautta kisojen jälkeen. Kisat vaikuttivat myönteisesti pääkaupunkiseudun yleiseen ilmapiiriin. Kentän näkökulmasta yleisurheilun julkisuuskuva vahvistui. Etukäteisodotukset vaikutuksista olivat kuitenkin pääsääntöisesti suurempia kuin toteutuneet vaikutukset.
Mediajulkisuudessa toistettiin ennen kisoja, että kisat tuovat Suomelle ja Helsingille suurta kansainvälistä näkyvyyttä.
Teos on syntynyt opetusministeriön ja useiden tutkijoiden yhteistyönä ja sen julkaisee Helsingin kaupungin tietokeskus.