Tiedote 21.5.2007 Monikulttuurisessa nuorisotyössä huomioitava myös suomalaiset nuoretMonikulttuurisuus ilmenee nuorisotoiminnassa ennen kaikkea maahanmuuttajataustaisten nuorten parissa tehtävänä työnä. Sen sijaan kulttuurien kohtaamista käsitellään suomalaistaustaisten nuorten kanssa harvemmin, eikä nuorten asenteellisuuteen ja rasismiin puututa nuorisotaloilla systemaattisesti. Muun muassa nämä tulokset ilmenevät tuoreessa tutkimusraportissa ”Monikulttuurinen nuorisotyö helsinkiläisillä nuorisotaloilla”, jonka julkaisee Helsingin kaupungin tietokeskus. Yhtäältä nuorisotoiminnassa tuntuu olevan jaettu käsitys siitä, ettei monikulttuurisia kysymyksiä tarvitse erityisemmin huomioida, sillä toiminta palvelee kaikkia nuoria samanarvoisesti. Toisaalta erityisesti ne nuorisotyöntekijät, jotka ovat toimineet pitkään monikulttuurisessa ympäristössä ja tehneet monikulttuurista nuorisotyötä, korostavat maahanmuuttajataustaisten nuorten erilaisia tarpeita. Vasta vähän aikaa Suomessa asuneet nuoret kaipaavat kotoutumiseen liittyvää tukea, kun taas pitkään Suomessa asuneet tai Suomessa syntyneet nuoret tarvitsevat tukea kansalaisvalmiuksissa. Tutkimuksessa käy ilmi, miten tärkeää monikulttuurisessa nuorisotyössä on yhteistyö perheiden kanssa. Se voi edesauttaa varsinkin tyttöjen osallistumista nuorisotalojen toimintaan. Tutkimusta varten tehtiin 53 haastattelua sekä helsinkiläisten nuorisotyöntekijöiden että nuorisotaloilla käyvien nuorten kanssa keväällä 2005. Tutkimus on Helsingin kaupungin tietokeskuksen ja Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen, sosiaalipolitiikan laitoksen ja Renvall-instituutin kulttuurienvälisen maisteriohjelman yhteistyöprojektin tulos. |
Lisätietoja: Tutkija Tuula Joronen Helsingin kaupungin tietokeskus Puh: (09) 310 36520 tai email: Veronika Honkasalo Helsingin yliopisto Puh: 040-555 9409 tai email: Lähde: Veronika Honkasalo, Monikulttuurinen nuorisotyö helsinkiläisillä nuorisotaloilla. Helsingin kaupungin tietokeskus. Tutkimuksia 2007:3, 78 s. Hinta: 14 € (sis. alv. 8%) Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto Katariinankatu 3-5 Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai tietokeskus.tilaukset@hel.fi |
|