Tiedote 19.12.2007 Mitä kuuluu Helsingin lapsilleJulkaisuHelsingissä on 55 000 lapsiperhettä, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia. Lapsia näissä perheissä asuu lähes satatuhatta. Joka kuudes helsinkiläinen on lapsi tai nuori. Muihin suomalaisiin perheisiin verrattuna helsinkiläisissä perheissä on tuntuvasti useammin vain yksi huoltaja. Helsingin lapsille on luonteenomaista myös monikulttuurisen taustan yleisyys. Seuraavassa on muutamia poimintoja monipuolisen tilastojulkaisun teemoista ja aiheista. Helsinkiläiset lapset muuttavat vilkkaasti, etenkin pienet lapset vaihtavat usein asuinpaikkaa – alle kouluikäisistä vuosittain joka neljäs. Muuttosuuntana ovat useimmiten lähialueet Helsingin sisällä. Helsingin peruskouluissa on lähes 50 000 oppilasta. Peruskoululaisista vajaa 7 prosenttia on ruotsinkielisiä. Koululaisista runsas kymmenen prosenttia on maahanmuuttajataustaisia, ja suomen ja ruotsin lisäksi oman äidinkielen opetusta annetaankin lähes 40 eri kielessä. Helsingin lastensuojelun asiakkaana oli vuoden 2006 aikana kaikkiaan 7 750 lasta. Lastensuojelun asiakkaiden vuosittainen kokonaismäärä on viime kymmenen vuoden aikana kasvanut 20 prosenttia. Vanhempien päihteet ovat yleisin syy lastensuojeluun. Lukumääräisesti suurin asiakasryhmä ovat 7-12-vuotiaat. Lastensuojelun asiakkuudet ovat yleisimmin melko lyhytkestoisia, alle kaksi vuotta kestäneitä. Nuorten elintavat ovat muuttuneet terveellisempään suuntaan etenkin päihteiden käytön vähentymisen myötä. Nuorten tupakointi on vähentynyt, vaikka edelleen yläasteen opiskelijoista 14 prosenttia ja lukiolaisista 13 kertoo tupakoivansa päivittäin. Raittiiden nuorten osuus on selkeässä kasvusuunnassa, mutta toisaalta humalahakuinen juominen on yleistynyt. Liikuntaa helsinkiläisistä lapsista harrastaa useimmat ja suurin osa useammin kuin kerran viikossa. Myös liikunnan harrastuksen suhteen ääripäät korostuvat, yli viidennes lapsista ja nuorista harrastaa liikuntaa yli kuusi kertaa viikossa. Ylipainoisten määrä on noussut nuorten keskuudessa 2000-luvulla. Vuonna 2006 ylipainoisia oli Helsingin peruskoululaisista 13 prosenttia ja lukiolaisista 12 prosenttia. |
Lisätietoja: Sanna Ranto, Helsingin kaupungin tietokeskus Puh: 09-310 36408 tai email: Lisätietoja: Sini Askelo, Helsingin kaupungin tietokeskus Puh: 09-310 36394 tai email: Lähde: Lasten ja lapsiperheiden elinolot Helsingissä. Helsingin kaupungin tietokeskus. Tilastoja 2007:41. (96 s.) Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto Siltasaarenkatu 18-20, 5. krs Tilaukset: Puh. (09) 310 36293 tai tietokeskus.tilaukset@hel.fi |
|