Tiedote 7.5.2008 Lähiökoulu voi olla asuinalueen voimavaraVoivatko koulut vaikuttaa kaupunginosien kehitykseen?Miten sijaintialue vaikuttaa koulujen toimintaedellytyksiin? Millaisilla keinoilla kouluja ja kaupunginosia voidaan kehittää yhdessä? Teoksessa etsitään vastauksia näihin kysymyksiin Helsingin Urban II -ohjelmassa toteutettujen kouluhankkeiden sekä tutkimustiedon avulla. Helsingin kaupunginosien väliset asukasrakenteen erot ovat eurooppalaisittain maltillisia ja suomalaisen peruskoulun tulokset ovat maailman huipputasoa. Helsingin alueellinen eriytyminen on kuitenkin suomalaisittain merkittävää, ja alue-erot heijastuvat helsinkiläiskouluihin maan suurimpina koulujen välisinä oppimistulosten eroina. Kansainvälinen kokemus osoittaa, että mikäli eriytyminen on voimakasta, koulut saattavat alkaa kiihdyttää alueellista eriytymiskehitystä. Toisaalta koulut ovat voimavara: onnistuneella koulujen kehittämisellä voidaan tukea alueiden positiivista kehitystä. Asuinalueiden ja koulujen kehitys on vuorovaikutteista, ja parhaimmillaan tukitoimilla voidaan onnistua kääntämään molempien kehitys positiiviselle uralle. Esitellyt hankkeet ovat esimerkkejä siitä, että koulujen ja alueiden tehokas tukeminen on mahdollista jopa yllättävän pienillä resursseilla. Teos soveltuu kaikille kaupunkitutkimuksesta ja koulutuksesta kiinnostuneille. Tutkimus keskittyy Helsinkiin, mutta havaintoja voidaan soveltaa myös muihin suomalaiskaupunkeihin. |
Lisätietoja: FM Venla Bernelius, Puh: 041 530 7369 tai email: Lähde: Venla Bernelius, Lähi(ö)koulu – Helsingin koulut ja kaupunginosat EU:n Urban II -ohjelman kouluhankkeissa. Helsingin kaupungin tietokeskus, Tutkimuksia 2008: 3. (96 s.) Hinta: 14 € (sis. alv 8 %) br> Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto Siltasaarenkatu 18-20 A viides kerros Tilaukset: Puh. (09)310 36293 tai tietokeskus.tilaukset@hel.fi Verkkokauppa: Linkki verkkokauppaan |
|