Suoraan sisältöön

Maija Anttilan ym. aloite Senaatintorin käytön suunnittelusta

26.09.2012 Maija Anttilan ym. aloite Senaatintorin käytön suunnittelusta

Olen havainnut, että Senaatintorin käyttö tarvitsisi jonkinlaisia suunnitteluohjeita tai jos sellaisia on niin, niiden uudelleen arviointia. Kaksi asiaa:

Torin käyttäjien arviointi pitäisi pohtia uusiksi. koska meillä on myös Narinkkatori, mihin voisi viedä esim. Maalaismarkkinat. Myös torin historiallinen ilme vaatisi käytön uudelleen arvioinnin.

Toiseksi torin tilan käyttö pitäisi suunnitella niin, että toria ympäröivät kulttuurihistorialliset rakennukset, etenkin Tuomiokirkko olisivat aina hyvin esillä. Nyt olen havainnut, että erilaisten tapahtumien yhteydessä korkeat kojut ja pömpelit sulkevat avoimen näkymän kirkkoon. Tämä on turistien kannalta hankalaa, koska he haluaisivat katsella Helsingin upeinta näkymää kokonaisuutena ja ottaa siitä valokuvia. Jonkinlainen tilasuunnitelma pitäisi olla torin käyttäjien käytössä ja sitä pitäisi myös valvoa.

Maija Anttila

Alkuperäinen aloite



05.12.2019 19:01