Suoraan sisältöön

Eija Loukoilan ym. aloite Vuosaaren sillan kunnon sekä tarvittavien toimenpiteiden selvittämisestä

26.09.2012 Eija Loukoilan ym. aloite Vuosaaren sillan kunnon sekä tarvittavien toimenpiteiden selvittämisestä

Vuosaaren silta on otettu käyttöön vuonna 1966. Se on ensimmäisiä betonisiltoja, ja kokemukset vastaavien siltojen kestävyydestä ovat arvoituksellisia. Siltaa ei ole peruskorjattu kertaakaan, vain pieniä pintaremontteja on tehty. Silta suunniteltiin aikoinaan ajoväyliltään 3-kaistaisena. Nyt sillalle on tungettu 4 ajokaistaa, jotka ovat leveydeltään juuri ja juuri lain sallimat. Kevyt liikenne kulkee kapeita jalkakäytäviä pitkin. Kevyen liikenteen sillan rakentaminen on ollut suunnitelmissa joko nykyisen sillan yhteyteen tai erillisenä siltana. Asiaa on vatvottu kymmenkunta vuotta, mutta ratkaisua ei hankkeelle ole saatu.

Rakennusvirasto luokittelee Vuosaaren sillan välimaastoon tyydyttävä-heikko. Tyydyttävä tarkoittaa virastolle siltaa, joka voidaan vielä korjata. Heikko tarkoittaa luokitusta 'purettava ja uuden sillan rakentaminen'. Kaupungin ensi vuoden budjettiin ei ole osoitettu määrärahoja Vuosaaren siltaan. Ei myöskään pidemmän tähtäimen hankesuunnitelmissa kuin vain korjauskohdemainintana.

Sillan rakenteet eivät todennäköisesti kestä lisärakenteita, joille kevyt liikenne voitaisiin ohjata. Kevyttä liikennettä varten tarvitaan mitä todennäköisimmin oma siltansa.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunki selvittää välittömästi Vuosaaren sillan kunnon sekä suunnittelee ja aikatauluttaa tarvittavat toimenpiteet.

Eija Loukoila

Alkuperäinen aloite



05.12.2019 19:00