Suoraan sisältöön

01.03.2012 Sirkku Ingervon ym. talousarvioaloite leikkipuistojen kesätoiminnan ja -ruokailun kattavuudesta

01.03.2012 Sirkku Ingervon ym. talousarvioaloite leikkipuistojen kesätoiminnan ja -ruokailun kattavuudesta

Leikkipuistojen kesätoimintaa pohditaan vuosittain ja iso osa puistoista on joka kesä joko kokonaan kiinni tai osan aikaa kiinni. Lapsiperheet ja koululaiset tarvitsevat tutun leikkipuiston myös kesäkuukausina. Kaikkien vanhempien loma ei ajoita heinäkuuhun ja moni lapsi viettää vertaisryhmässä suuren osan kesää huoltajien ollessa työssä. Leikkipuistojen kesätoiminta on osana lapsiperheidenpalvelua sekä lastensuojelutarvetta ennaltaehkäisevää että yhteisöllisyyttä lisäävää toimintaa. Kaupunki on rakennuttanut uima-altaat melkein kaikkiin puistoihin. Olisi tuhlausta olla käyttämättä näitä altaita sulkemalla leikkipuistoja kesäaikana, jolloin piha-alueet ovat parhaimmillaan. Pienellä rahalla saadaan aikaan paljon hyvää.

Leikkipuisto-ohjaajien kesälomasijaisuuksiin voitaisiin ensisijaisesti kysyä kiinnostuneita määräaikaisia kyseisen alueen päiväkodin tai koulujen iltapäivätoiminnan vetäjiä, joilla on jo alueen ja lasten tuntemusta etukäteen.

Leikkipuiston sisäremontin vuoksi koko leikkipuistoa ei tarvitse sulkea koko kesäksi.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että jatkossa kaikki leikkipuistot ovat auki koko kesän ja niissä tarjotaan ruoka. Ja että tähän budjetoidaan 270 000 euron lisämääräraha nykyiseen verrattuna vuositasolla 2013 ja suunnitelmakauden ajan.

Sirkku Ingervo

Alkuperäinen aloite (pdf)



05.12.2019 18:55