Suoraan sisältöön

aloite makelankadun nopeusrajoitusten alentamisesta

10.09.2014 Leo Straniuksen ym. aloite Mäkelänkadun nopeusrajoitusten alentamisesta

Mäkelänkatu on yksi Helsingin pääkatu, jonka liikennemäärän on arvioitu olevan esimerkiksi Käpylän kohdalla noin 44 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Pääkatujen ohjenopeus on Helsingissä 50-70 km/h. Kuitenkin esimerkiksi Koskelantien nopeusrajoitus yhtenä kaupungin pääkatuna on poikkeuksellisesti 40 km/h, koska tien ylitystarve on Käpylässä jalankulkijoiden osalta suuri.

Sama tilanne koskee Käpylässä Mäkelänkatu. Lisäksi tien tuntumassa sijaitsee kaksi koulua ja alueella liikkuu paljon lapsia ja nuoria.

Me allekirjoittaneen valtuutetut esitmme, että Mäkelänkadun nopeusrajoitus alennetaan Koskelantien tapaan 40 km/h.

Leo Stranius



05.12.2019 19:34