Suoraan sisältöön

Stressi

Mitä stressi on?

Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilöön kohdistuu haasteita ja vaatimuksia siinä määrin, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät. Stressin lähteenä voi olla yksi tai useampia samanaikaisia tekijöitä elämäntilanteessa. Stressitekijöitä voivat olla esimerkiksi suuret elämänmuutokset, kuten avioero, läheisen kuolema tai taloudellinen ahdinko. Stressitekijät voivat aiheuttaa muutoksia ja seuraamuksia mielikuvien, tunteiden, käyttäytymisen ja myös fysiologian tasolla. Stressitilanteessa ihminen kokee tulevaisuuteen liittyvää huolestuneisuutta, joka heijastuu hänen käyttäytymiseensä kärsimättömyytenä tai levottomuutena. Stressi näkyy myös fysiologisina reaktioina, jotka heijastavat elimistön valmistautumista vaaratilanteessa pakoon tai taisteluun.

Tavallisimpia ajankohtaiseen stressiin liittyviä psyykkisiä oireita ovat jännittyneisyyden, levottomuuden ja ahdistuneisuuden tunteet sekä unen häiriöt. Tämän lisäksi stressioireina esiintyy erilaisia ruumiillisia oireita, kuten päänsärkyä, huimausta, sydämentykytystä, pahoinvointia, ylävatsavaivoja, ripulia, tihentynyttä virtsaamisen tarvetta, hikoilua, ihon punoitusta ja monien somaattisten perussairauksien vaikeutumista. Kohtuullinen ja lyhytaikainen stressi ei ole haitallista, mutta pitkään ja voimakkaana jatkuessaan stressi voi heikentää ihmisen psyykkistä toimintakykyä ja johtaa sairastumiseen kuten masennustilaan.  Jos havaitsee itsessään merkkejä pahenevasta stressistä, on hyvä hakeutua omalle terveysasemalle tai työterveyshuoltoon.
 

Stressin hallinnan periaatteet

Stressin vaikutuksia voidaan ehkäistä periaatteessa kolmella eri perusstrategialla. Jos stressiä aiheuttavat tekijät tunnetaan, ne voidaan eliminoida kokonaan tai henkilö voi joka tapauksessa yrittää välttää niille altistumista. Toiseksi suhdetta stressaaville tekijöille voidaan säädellä myös siten, etteivät ulkoiset vaatimukset enää ylitä vastaanottajan voimavaroja. Henkilö kykenee tällöin sanomaan perustellusti kyllä ja ei häneen kohdistuville vaatimuksille. Kolmas lähestymistapa stressin hallinnassa on kehittää asianomaisen omia kykyjä kestää paremmin itseensä kohdistuvia paineita. Tällöin kaikki, mikä sijoitetaan elämän hallintaan yleensä, myös ammattitaidon kehittämiseen, koituu myös stressin hallinnan hyväksi. Tärkeässä asemassa ovat silloin myös fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta huolehtiminen sekä sosiaalisen tukiverkon vahvistaminen.

(Lähde: Duodecim 19.1.2009, Jouko Lönnqvist)
 

Työssä  uupuminen

Työstressi voidaan määritellä ristiriidaksi työn vaatimusten ja työntekijän voimavarojen välillä. Karasekin työstressimallin (Karasek ym. 1990) mukaan haitallista työstressiä aiheutuu tilanteessa, jossa työn vaatimukset ovat liian suuret ja työntekijän vaikuttamis- ja kehittymismahdollisuudet vähäiset. Haitalliseen stressiin liittyy myös työssä saadun sosiaalisen tuen vähäisyys ja koettu epäoikeudenmukaisuus (Kivimäki ym. 2002).

Työuupumuksen oireita on  väsymys, kyynistyminen ja ammatillisen itsetunnon huonontuminen. Työuupumuksessa väsymys on jatkuvaa ja kokonaisvaltaista. Ihminen ei palaudu henkisesti vireäksi vapaa-aikanakaan. Työuupumus syntyy hitaasti ja helpottuu hitaasti, toisin kuin pelkkä stressi. Työuupumukseen kuuluva kyynistyminen ilmenee asenteiden koventumisena. Työhön sitoutuminen heikkenee. Työtä aletaan tehdä välinpitämättömästi. Ihmissuhdetyössä asiakkaita aletaan kohdella esineellistävästi. Usein uupunut työntekijä eristäytyy työyhteisöstä ja alkaa haaveilla työpaikan vaihdosta.

Ammatillisen itsetunnon huonontuminen tarkoittaa riittämättömyyden tunnetta työtehtävien äärellä, jopa häpeää. Työn vastuu tuntuu musertavalta omiin kykyihin nähden. Tekemättömien töiden syyllisyys kalvaa mielessä vapaa-aikanakin. Työnteko tuntuu kadottavan merkityksensä.
 

Itsehoitovinkkejä

Työtehtävien ja vastuukysymysten rajaaminen alkaa keskustelusta oman esimiehen kanssa. Työ ja vapaa-aika menevät monissa ammateissa joskus hieman limittäin, mutta työuupumuksessa niiden rajaa kannattaa määrätietoisesti selventää. Kun työn fyysinen tai henkinen kuormitus vaarantaa terveyttä tai turvallisuutta, ongelma on työsuojelullinen. Jos näistä vakavista asioista ei pääse avaamaan keskustelua vaikka tarvetta olisi, työpaikan vaihto voi joskus olla yksilön kannalta pienin paha.

Hoito-, opetus- ja usein muussakin ihmissuhdetyössä ulkopuolisesta työnohjauksesta on apua. Jos työn rajaaminen ylipäätään tuntuu vaikealta, keskustelu esimerkiksi työterveyshuollon psykologin kanssa voi auttaa selkeyttämään tilannetta.

Jos ihminen pohtii vakavissaan, onko hän työkykyinen vai ei, asia kuuluu yleensä myös lääkärille. Jos unirytmi on häiriintynyt viikosta toiseen tai ruumiillisen väsymyksen tunne on jatkuvaa, tutkimusten ja hoidon tarvetta kannattaa selvitellä lääkärin kanssa.

Lähde: Lääkärikirja Duodecim 13.10.2009, Aki Rovasalo)



28.08.2015 11:27