Suoraan sisältöön

"Sähköisiä e-palveluita verkossa” – digitaalisten palvelujen käsiteviidakko

Digitalisaatio on tämän hetken kuumimpia aiheita. Kustannussäästöjä ja parempia toimintatapoja haetaan muuttamalla palveluja ja aineistoja digitaalisiksi. Digitalisaatio merkitsee pohjimmiltaan sitä, että analogisesta tulee digitaalista: fyysinen muuttuu sähköiseksi ja atomit korvataan biteillä, jolloin digitaalisessa muodossa olevaa tietoa voidaan helposti kopioida, käsitellä ja jakaa. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mukaan digitalisaatio tarkoittaa sosiaali- ja terveydenhuollossa ”asiakkaita ja potilaita koskevan tiedon saattamista sähköiseen muotoon ja tästä seuraavaa tiedon siirtämistä sähköisessä muodossa tietoa käyttävien kesken”.

Asiakkaat ja potilaat voivat erilaisten digitaalisten palvelujen kautta esimerkiksi varata aikoja, selata omia tietojaan, täyttää ja lähettää erilaisia lomakkeita ja olla yhteydessä ammattilaisiin tai älykkäisiin järjestelmiin.

Digitaalisten palvelujen ohella voidaan enemmän tai vähemmän samaa tarkoittaen puhua sähköisistä palveluista, verkkopalveluista tai e-palveluista. Kielipulmapolissa tehdään tällä kertaa pikainen katsaus aihepiiriin liittyviin käsitteisiin.

Sähköistävä pikku-e

Alivaltiosihteeri-radio-ohjelmassa irvailtiin joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla muodikkaalle tavalle lisätä pieni e-kirjain asian kuin asian eteen sähäkkyyden lisäämiseksi: ”Tamperelaisissa kerrostaloissa on e-rappuja ja Tampereen naiset käyttävät e-pillereitä.” Erilaisten palvelujen nimissä tämä on edelleen hyvin yleistä, esim. Turussa on eTerveyspalvelut ja eLupa, Vantaalla käytetään termejä e-lomake, e-hakemus ja e-ilmoittautuminen, Duodecimilla on eOmahoitokirjasto jne.

Kielikello-lehden (4/2000) mukaan ”Pieni e-kirjain merkitsee näissä sanoissa elektronista. Samassa merkityksessä on käytetty myös adjektiivia sähköinen tai yhdyssanan alkuosaa verkko-.” Jostain syystä pikku-s ei ole syrjäyttänyt pikku-e:tä sähköisen merkityksessä, vaikka emme yleensä puhu elektronisista palveluista, lomakkeista tai asioinnista. Sähköpostin lyhenteessä s-posti sitä sentään näkee.

Nykyään tuntuu itse asiassa jo hiukan tarpeettomalta korostaa jonkin sähköisyyttä ja sana sähköinen kuulostaa melkein viehättävän vanhanaikaiselta. Jos verkkosivuilla lukee ”Tervetuloa sähköiseen ajanvarauspalveluumme!”, saman asian kai ajaisi Tervetuloa ajanvaraukseen!

Kielenhuollon kannalta e-kirjaimen käyttöön liittyy kaksi asiaa:
1) Kirjoitetaanko e-kirjain esim. virkkeen alussa isolla vai pienellä?
2) Liitetäänkö se jäljessä tulevaan sanaan suoraan vai yhdysmerkin välityksellä?
Lisäksi joudutaan pohtimaan, kirjoitetaanko e-kirjaimen jälkeen tuleva sana isolla vai pienellä alkukirjaimella.

Kielikello-lehden mukaan ”E-kirjain yhdistetään yhdyssanan perusosaan yhdysmerkillä ja e-kirjain kirjoitetaan isolla, jos sana sattuu virkkeen alkuun tai otsikon ensimmäiseksi sanaksi. Jos tuntuu siltä, että vain pieni e-kirjain antaa kaivatun säväyksen, on sana paras sijoittaa sellaiseen kohtaan tekstissä, jossa näitä ongelmia ei synny.”

Oikeita kirjoitusasuja olisivat siis nämä:

Tervetuloa käyttämään e-palvelua!
E-palvelun avulla voit hoitaa ajanvarausasiasi verkossa.

Alla olevat esimerkit puolestaan ovat suomen kielen oikeinkirjoitusjärjestelmän vastaisia:

Tervetuloa käyttämään epalvelua / ePalvelua! (numero, lyhenne, kirjain tms. erotetaan yhdysmerkillä eikä yhdyssanan jälkiosaa kirjoiteta isolla alkukirjaimella, ellei se ole erisnimi)
e-palvelun avulla voit hoitaa ajanvarausasiasi verkossa. (virkkeen alussa iso kirjain)

Näistä säännöistä poikkeaminen on kuitenkin hyvin tavallista: yhdysmerkki jätetään pois ja seuraava sana aloitetaan isolla kirjaimella (eLupa, eResepti). Mahdollisesti tällä halutaan korostaa palvelun ainutlaatuisuutta ja luoda sille jonkinlaista brändiä: e-lupa olisi mikä tahansa sähköisesti haettava lupa, mutta eLupa merkinnee jotain tiettyä palvelua, jolloin se on ikään kuin erisnimi.

Jos e-alkuinen sana kirjoitetaan ilman yhdysmerkkiä kokonaan isoin kirjaimin, kuten tyylisyistä esim. verkkosivuilla, ongelmaksi voi tulla sanan visuaalinen erottuvuus: "ETERVEYSPALVELUT".

Teen itse jotain omaa

Oman (!) joukkonsa sähköisten palvelujen nimityksissä muodostavat erilaiset Oma-alkuiset palvelut, kuten valtakunnallinen Omakanta tai Turun Omapalvelu ja Espoon OmaNeuvola, OmaKouluterveys, OmaTalous, OmaPolku ja OmaVerkosto. Tavoitteena näissä on kai ollut keksiä suomenkielinen vastine My- ja Me-alkuisille nimityksille.

Oma-alku viitannee näissä sanoissa siihen, että käyttäjä pääsee tunnistautumisen jälkeen käsiksi omiin, henkilökohtaisiin tietoihin tai että palvelukokemus on muuten räätälöity juuri häntä varten. Itse-alkua käytetään esimerkiksi sanassa itseilmoittautumisautomaatti, missä se on oikeastaan turha: jos on automaatti, jota käyttämällä voin ilmoittautua, eikö ole selvä, että teen sen itse?

Sekä oman että itsen käytössä ongelmalliseksi voi tulla sekaantuminen muihin käytössä oleviin sanoihin, kuten omalääkäri ja oma- /itsehoito.

Ei nimi palvelua pahenna

Minkälainen on sitten hyvä ja toimiva digitaalisen palvelun nimitys? Nimeä mietittäessä kannattaa kiinnittää huomiota niihin palvelun piirteisiin, joilla palvelun käyttäjälle on merkitystä ja joita halutaan korostaa. Esimerkiksi:

  • palvelu on digitaalinen
  • palvelu on käytössä ajasta ja paikasta riippumatta
  • palvelu hyödyntää reaaliaikaista sijainti- tai karttatietoa
  • palvelu on henkilökohtainen/personoitu
  • palvelu hyödyntää algoritmeja / automaattista päättelyä
  • palvelun kautta käyttäjä on yhteydessä ammattilaiseen.

Miten palvelun sitten nimeääkin, kannattaa pitää pää kylmänä. Muuten voi innostua liikaa ja tulla helposti käyttäneeksi liikaa vaikka sanaa palvelu, mikä voi johtaa esimerkiksi ”Lomakepalvelu eTerveyspalvelussa” –tyyppiseen sanaähkyyn. Eräässä palvelussa puolestaan mainostettiin käyttöön otettavaa ”tekstiviestimuistutustoiminnallisuutta” varatuista hoitoajosta. Lyhyt ja konkreettinen ilmaisu on yleensä paras: Saat tekstiviestillä muistutuksen varatusta hoitoajasta.

Lähteet

Aino Piehl, Sähköistävä e-kirjain (Kielikello 4/2000)
Raija Moilanen, Sähköinen lääkemääräys eli e-resepti (Kielikello 4/2011)

teksti Vesa Puukka, kuva Meri Jähi