Suoraan sisältöön

Ikääntyneitä poikia viiksekkäitä

Saako vanhaa sanoa vanhaksi? Olisiko Ernest Hemingwayn romaanista tullut samanlaista maailmankirjallisuuden klassikkoa, jos se olisi ollut nimeltään Ikäihminen ja meri? Olisiko Kauko Röyhkä kuulostanut yhtä provokatiiviselta, jos hän olisi uhonnut haluavansa olla mieluummin ikääntyvä kuin aikuinen? Olisiko elokuvakäsikirjoitus nimeltä Kaksi senioritukkijätkää päätynyt koskaan edes tuotantoon?

Ikähaitarin yläpäässä olevaa kuvaavia ilmauksia on suomen kielessä lukuisia: vanha, vanhus, iäkäs, ikääntynyt, ikäihminen, seniori, varttunut jne. Eri sanojen määrää selittänee se, että näistä etenkin sanat vanha ja vanhus tuntuvat jotenkin leimaavilta – huolimatta siitä, että samalla sanoihin mummo, vaari, isoäiti ja isoisä liitetään hyvinkin positiivisia mielikuvia  –, ja siksi niiden tilalla käytetään ikääntyvä- ja ikääntynyt-tyyppisiä kiertoilmauksia. (Leikillisesti voisi mennä vielä askelen pidemmälle ja yrittää keksiä sanoille muitakin ”poliittisesti korrekteja” vaihtoehtoja, kuten iällisesti haastava, ikäerityinen tai vaikkapa ikääntymisen kokemusasiantuntija.) Näin on siitä huolimatta, että mm. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan sana vanhus on neutraali.

Asiaan kiinnitti vastikään huomiota ”keski-ikäinen suomen kielen opettaja” Eva Sundgren mielipidekirjoituksessaan Miksi vanhaa kutsutaan ikääntyneeksi? (Helsingin Sanomat 3.12.2016). Hänen mukaansa sanat ikääntyvä ja ikääntynyt ovat kieli-ihmisen silmissä absurdeja. Ne ovat kiertoilmauksia, joilla yritetään peittää yhteiskunnassa esiintyvää ikäsyrjintää, mutta se on turhaa eikä muuta sitä asiaa miksikään, että jokainen vanhenee ja kuolee. Samaa mieltä oli sairaanhoitaja Sanna Marttila (Helsingin Sanomat 7.12.2016). Hänen mielestään vanhuudessa ei ole mitään hävettävää: ”Miksi tällaisia harhaanjohtavia sanoja käytetään sen sijaan, että puhuttaisiin suoraan vanhoista ihmisistä? Miksi vanhaa ei saisi kutsua vanhaksi?”

Ehkä yhtenä syynä on vaikeus määritellä, kuka on vanha. Asia riippuu paljolti siitäkin, kuka asiaa katsoo: Kari Suomalaista mukaillen 5-vuotiaan mielestä 10-vuotias on vanha, 20-vuotiaan mielestä 30-vuotias on vanha ja 30-vuotiaan mielestä 50-vuotias on vanha. Ja kun kohta neljäsosa suomalaisista on yli 65-vuotiaita, yksi sana ei ehkä riitä kuvaamaan koko tätä joukkoa, jonka nuorimmat ovat jopa neljäkymmentä vuotta nuorempia kuin vanhimmat.

Vanhuspalvelulaissa käytetään termejä ikääntynyt väestö ja iäkäs henkilö. Laissa ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä. Iäkkäällä henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jonka ”fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyky on heikentynyt korkean iän myötä alkaneiden, lisääntyneiden tai pahentuneiden sairauksien tai vammojen vuoksi taikka korkeaan ikään liittyvän rappeutumisen johdosta”. (Jälkimmäinen määritelmä on sikäli mielenkiintoinen, että jos joku olisi korkeassa iässä mutta toimintakyvyltään edelleen samalla tasolla kuin nuorempana, hän ei ilmeisesti olisi iäkäs henkilö.)

Sinänsä laissa käytetty sana iäkäs on mainio. Se ei ikävästi väitä, että puheena oleva olisi vanha, eikä se myöskään vaikuta sievistelevältä kiertoilmaukselta. Kieliopillisesti iäkäs on johdos sanasta ikä, ja siinä käytetty johdin -käs ilmaisee runsautta. Toisin sanoen iäkäs on yksinkertaisesti joku, jolla on runsaasti ikää.

Hyvät lukijat, miten itse ilmaisisitte sen, ettei 85-vuotias Torsti-setänne tai Raija-isomummonne ole enää nuori? Sanoisitteko esimerkiksi ”Torstihan on jo hyvin ikääntynyt” vai kenties ”Raija se vasta on varsinainen seniorien seniori, oikea harmaahapsien harmaahapsi”? Palaamme asiaan seuraavassa Kielipulmapolissa.

Vastaa ja anna palautetta Kielipulmapolista
Vastanneiden kesken arvotaan kierrätysmateriaalista valmistettuja Helsinki-aiheisia palkintoja. Vastaa viimeistään 15.1.2017.

Loppuun kertauksena vielä ikään liittyvien asioiden ilmaiseminen:

Hän on 50 vuotta vanha (huom! ei välimerkkiä)
Hän on 50-vuotias (yhdysmerkki)
50-vuotispäivä (yhdysmerkki)
50–60-vuotiaat (ensin ajatusviiva ääripäiden välissä, sitten yhdysmerkki)

Teksti: Vesa Puukka