Suoraan sisältöön

Arviointi ja kuntoutus Tammikoti

Punainen nojatuoli puulattiaisella parvekkeella.

DE-talo 2. kerros   
Puh. 09 3102 4976 (24 h)

Tammikoti on yhteensä 24-paikkainen arviointi- ja kuntoutusyksikkö. Osa paikoista on varattu ikääntyneille päihdekuntoutujille. Arviointi- ja kuntoutusyksikössä arvioidaan kotona pärjäämistä ja pyritään arkikuntoutuksen avulla mahdollistamaan päivittäisistä toiminnoista selviytyminen tarvittavin avuin kotioloissa arviointi- ja kuntoutusjakson jälkeen.

Toimintaterapeutti sekä fysioterapeutti tekevät kuntoutujalle alkukartoituksen, jonka pohjalta yhdessä vastuuhoitajan kanssa tehdään kuntoutumista tukeva suunnitelma, jota toteutetaan päivittäin arjessa.

Kuntoutujat osallistuvat yksikön arkeen omien kykyjensä ja voimavarojensa mukaan. Arkikuntoutuksen lisäksi kuntoutujille on tarjolla ryhmämuotoista kuntoutusta esim. tuolijumppaa, kuntosaliharjoittelua, toiminnallisuutta ylläpitäviä ryhmiä. Ryhmiä ohjaa toimintaterapeutti/fysioterapeutti.

Kuntoutujat asuvat jakson ajan kahden hengen huoneissa. Lisäksi käytössä on yhteinen olohuone, ruokailutila ja lasitettu terassi.

Tammikodin mottona on omatoimisuuden tukeminen, kannustaminen, yksilöllisyys ja huumori.



03.08.2020 15:43