Emma Jääskeläinen: Put put, 2020. Adriananpuistikko.

Herttoniemenranta sai Put put –teoksen

Taiteilija Emma Jääskeläisen kaksiosainen teos Put put on valmistunut Herttoniemenrannan Adriananpuistikkoon. Teoksen suurempi, simpukkaan viittaava muoto on veistetty vaaleasta graniitista ja se sijaitsee puistikon kiveyksellä. Pienempi, helmeen viittaava muoto on toteutettu spektroliitistä ja se sijaitsee puistikon viheralueella.

Ajatus simpukasta ja helmestä syntyi rakenteilla olevan alueen merellisyydestä ja pihaleikeistä, kertoo taiteilija. Emma Jääskeläisen mukaan simpukka on kuin viestintuoja, jossa tuttuuden ja tunnistettavuuden lisäksi on jotakin vierasta ja outoa. Simpukan sisältä on vierähtänyt helmi kasvillisuuden sekaan.

Helmi on jalkapallon tavoin karannut kosteikkoon, jossa se kasvillisuuden villiintyessä ja kosteikkoon kerääntyvän veden noustessa katoaa ajoittain näkyvistä, pitäen teoksen jatkuvassa muutoksen tilassa, kertoo Emma Jääskeläinen.

Veistoksessaan Jääskeläinen on tavoitellut kuvaa elävästä ja lihallisesta. Hänen aiempien teostensa materiaalit ja materiaalien rinnastukset synnyttävät herkkiä mielikuvia kehollisuudesta ja tuntoaistista, kuitenkin usein leikkisällä ja arkilogiikasta nyrjähtäneellä tavalla.

Emma Jääskeläinen (s. 1988, Espoo) valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2018. Jääskeläisen teoksia on kuluneen vuoden aikana ollut esillä Kiasmassa. Aiemmin hänen teoksiaan on nähty muun muassa Rauma Triennalessa 2019 ja HAM-galleriassa 2018.

Teos on HAM Helsingin taidemuseon tilaama.

Julkinen taide/HAM
HAM

Kuva: HAM/ Hanna Kukorelli