Korkeasaaren amurinleopardikissapari on saanut kolme pentua

Kissalaaksosta kuuluu iloisia pentu-uutisia - amurinleopardikissapari on saanut ensimmäiset pentunsa. Kuukauden ikäisistä pennuista kaksi on naaraita ja yksi uros. Varmuus pentueesta saatiin heinäkuun lopulla, kun emo alkoi kantaa ruokaa pesään. 

Pentujen vanhemmat kohtasivat ensi kertaa viime kesänä Korkeasaaressa. Emokissa on kotoisin Novosibirskin eläintarhasta Venäjältä ja sen geneettisesti arvokkaat jälkeläiset ovat tervetulleita eurooppalaiseen tarhakantaan. Pentujen isä on syntyjään tsekkiläisestä eläintarhasta. 

Laji palasi Korkeasaareen 15 vuoden tauon jälkeen ja edellisistä pennuista on ehtinyt kulua jo 20 vuotta.

Amurinleopardikissaa on metsästetty sen kauniin turkin vuoksi. Metsästyksen ja elinympäristön häviämisen takia laji on harvinaistunut paikallisesti. Erityisesti elinalueensa saarilla lajilla menee huonosti ja Japanissa laji luokitellaan jo äärimmäisen uhanalaiseksi. Laji on kuitenkin koko elinalueensa mittakaavassa edelleen elinvoimainen.

Syyskuussa Korkeasaaressa vietetään Kissojen Iltoja, joilla kerätään varoja Amurin alueen kissojen suojeluun niiden elinalueella. Isojen kissojen elinalueita turvaamalla suojellaan myös muita alueella eläviä lajeja, kuten amurinleopardikissoja.

Korkeasaaren tiedote

Amurinleopardikissa

Kissojen illat