Arabia 135. Kuva: Metropolia.

Metropolian kulttuurikampus rakentuu Arabiaan

Metropolia Ammattikorkeakoulun Arabian kampus on 1400 opiskelijan ja 200 työntekijän kohtaamispaikka, jossa syntyy ennakkoluuttomasti uudenlaista yhteistyötä. Arabian kampus sijaitsee vanhaan tehdasmiljööseen elokuussa 2018 avatuissa täysin uudistetuissa Arabia135:n korttelin tiloissa osoitteessa Hämeentie 135 D.

Nyt käynnistyvässä Metropolian kampuksen kolmannessa vaiheessa peruskorjattavat tilat sijaitsevat myös osoitteessa Hämeentie 135. Aikataulun mukainen valmistuminen on keväällä 2021, jonka myötä kaikki Metropolian luovien kulttuurialojen toiminnot keskittyvät Arabian kampukselle.  

Metropolian musiikin toiminnoille rakennetaan parhaillaan uudisrakennusta, joka sijoittuu kiinteäksi osaksi Arabian kampusta korttelin pohjoispäähän Muotoilijankadun varteen. Vuoden 2020 lopussa valmistuvaa uudisrakennusta käyttävät yhteistyössä Metropolia ja Pop & Jazz Konservatorio. Musiikin uudistilojen valmistumisen myötä vuoden 2020 lopussa Metropolian ja Pop & Jazz Konservatorion musiikin opetus muuttaa uudisrakennukseen. Uudisrakennuksen laajuus on noin 7 500 bruttoneliömetriä.

Hämeentie 135:n tiloihin rakentuu myös virtuaalitodellisuuden osaamisen keskus Helsinki XR Center. Korttelissa nyt väliaikaisissa tiloissa toimiva keskus muuttaa lopullisiin, noin 1000 neliön tiloihinsa kesällä 2021.

Peruskorjattaviin opetustiloihin sijoittuvat Metropolian elokuva- ja tv-, esitys- ja teatteritekniikan, viestinnän ja XR-designin opetustilat sekä Helsinki XR Center. Opetustilat koostuvat muun muassa luentosaleista, studioista ja muista tiloista. Lisäksi rakennetaan kahvilatilat keittiöineen. Peruskorjattavien tilojen laajuus on yhteensä noin 10 000 bruttoneliömetriä.

Uudistukset toteuttaa SRV.

Lisää aiheesta:

JAA