Pysy pystyssä kampanjan liikennemerkit lumessa.

Pysy pystyssä -kampanja muistuttaa varautumisesta liukkaaseen keliin

Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan lähes joka kolmas suomalainen on liukastunut tämän tai viime talven aikana. Reilusti yli puolet mainitsi liukastumisen syyksi erittäin liukkaat olosuhteet. Pysy pystyssä -kampanja muistuttaa, että liukastumisia voi ehkäistä oikealla varustuksella.

Liukastuneista miltei kolmasosa loukkasi itsensä ja joka kahdeksas joutui olemaan töistä tai koulusta pois. Liukastumisten syinä ovat usein olosuhteet, mutta usein myös oma varautuminen on puutteellista.

Omalla toiminnalla voi estää liukastumisen

Keliin sopimaton kenkävalinta oli syynä liukastumiseen miltei kolmasosalla vastaajista. Kiire vaikutti taustalla joka kuudennessa tapauksessa ja tarkkaamattomuus, esimerkiksi puhelimeen katsominen, oli syynä 7 prosentilla.

Olosuhteisiin ei juurikaan voi vaikuttaa, mutta omaan varustautumiseen ja toimintaan voi:

  • Valitse kengät kelin mukaan
  • Käytä liukuesteitä
  • Varaa aikaa matkoihin
  • Tarkista jalankulkusää
  • Anna palautetta kunnossapidosta
  • Huolehdi kunnostasi ja vireystilastasi
  • Keskity kävelemiseen

Pysy pystyssä –kampanja on käynnissä 13.-24.1.

Pysy pystyssä -kampanja

Liikenneturvan kyselytutkimus