Jenny, 7, ja Maija, 11, esittelevät maalauksen munakoisodelfiinin.

”Tämä on sateenkaarijoki, joka tulee ulos ketsuppipullosta” – lapset ja aikuiset maalaavat upeita muraaleja Kontulaan

Kontula Art Schoolin toiminta on yhteisöllistä, maksutonta ja kaikille avointa.

Kontulan kirjaston takana on pitkä muuri, joka on ehostettu kesän aikana aivan uuteen uskoon. Muuria koristaa värikäs ja yksityiskohtia täynnä oleva seinämaalaus, jonka ovat taiteilleet alueen lapset yhdessä.

”Tämä on sateenkaarijoki, joka tulee ulos ketsuppipullosta”, 9-vuotias Jenny avaa seinämaalauksen ideaa.

”Ketsuppi on hyvää”, Maija, 11, ja Jenny perustelevat.

Sateenkaarijoessa asuu miljoona kalaa sekä useita erikoisia hybridieläimiä, jotka ovat yhdistelmiä eläimestä ja esimerkiksi kasvista, vihanneksesta tai hedelmästä. Muurista löytyvätkin muun muassa lasten ideoimat yksisarvisomena, kaktuskettu, kurpitsajänis ja munakoisodelfiini.


Uusi seinämaalaus sijaitsee Kontulan kirjaston takana.

Lapset ovat kokoontuneet tiistai- ja torstai-iltaisin Kontula Art Schooliin, yhteisötaiteilija Heidi Hännisen vuosi sitten perustamaan yhteisölliseen taidekouluun.

”Kontula Art School (KAS) on yhteisöllinen, kulttuurista moninaisuutta tukeva, julkiseen taiteeseen ja katutaiteeseen keskittyvä iltakoulu”, Hänninen kertoo.

Toiminta on maksutonta, eikä siihen tarvitse sitoutua. Osa lapsista käy harrastuksessa joka viikko, osa on ollut mukana kerran tai kaksi. Ennen korona-aikaa ryhmät kokoontuivat Kontupisteessä. Kesällä on maalattu ulkona.


Yhteisötaiteilija ja taidepedagogi Heidi Hänninen on vetänyt lasten ryhmää kesällä ulkona. Vieressä Jenny.

Kaikille avoin toiminta on kohdennettu erityisesti niille lapsille, joilla ei ehkä ole ennestään harrastusta tai joiden on sellaista vaikea löytää. Ryhmän nuorimmat ovat olleet 7-vuotiaita ja vanhimmat 13-vuotiaita. Ryhmässä lapset ovat voineet tutustua alueen muita kouluja käyviin lapsiin ja saada uusia kavereita.

”Korona-aika nostanut traumoja pintaan”

Kontula Art Schoolissa on myös aikuisten ryhmä, joka maalaa paraikaa muraalia Kontulan Symppiksen julkisivuun. Symppis järjestää matalan kynnyksen toimintaa aikuisille päihde- ja mielenterveysasiakkaille.

Kun ahdistava korona-aika keväällä alkoi, Hänninen jalkautui Kontulan ruokajonoon haastattelemaan ihmisiä. Hän kysyi, miltä korona-aika on tuntunut, ja pyysi konkreettisia vinkkejä siihen, miten voi selvitä vaikeina aikoina.


Aikuisten ryhmä maalasi Heidi Hännisen johdolla kirjaston päätyseinään korona-aiheisen sanataideteoksen.

”Monen silmät kostuivat, kun lähestyin heitä. Osa kertoi ensin pitkään kokemuksistaan ja puhkesi jossain vaiheessa kyyneliin. Korona-aika on nostanut monilla aikuisilla lapsuudessa koettuja traumoja pintaan”, Hänninen kuvailee.

Hän haastatteli ruokajonossa lopulta noin 50 ihmistä. Heidän tarinoistaan muodostui runoelma, sanataideteos, jonka Hänninen maalasi Kontulan kirjaston päätyyn. Muraalin tekstien alla olevat kuvat ovat KASin aikuisten ryhmän tekemiä.

”Teoksen nimi on Taivas ja maa, ja se kuvaa koronailmiön absurdiutta ja hulluutta”, Hänninen kertoo.


Muraalin yksityiskohdat luovat toivoa korona-aikana.

Hän kirjoittaa ruokajonossa tekemistään haastatteluista myös raportin Diakonissalaitokselle, joka voi hyödyntää sitä syrjään jäämistä ehkäisevässä työssään.

Tavoitteena vakavasti otettava taide

Kontula Art Schoolin lasten ryhmä on aiemmin maalannut teoksen myös Itäkeskuksessa Puhoksen ostarilla. Nyt kun Sateenkaarijoki on Kontulassa saatu valmiiksi, lapset siirtyvät maalaamaan uutta teosta Stoan ja Puhoksen väliseen vaneriseinään. Taidekoulussa mennään koko ajan kohti suurempia teoksia. Symppiksen julkisivun on määrä valmistua elokuussa.


Ilja, 8, teki muraaliin kyyhiiren. Hän kertoo saaneensa taideharrastuksesta uuden kaverin.

”Tavoitteena on tehdä yhdessä vakavasti otettavia taideteoksia. Toiminnalla on samalla myös antirasistiset tavoitteet”, Hänninen painottaa.

Kontula Art Schoolin toiminnassa näkyy yhteisötaiteilijan mukaan Kontulan ostarin kerroksellisuus: taidetta tekevät yhdessä hyvinkin erilaiset ihmiset, joille Kontulan ostari on olohuone.

”Tämä on säännöllistä ja turvallisuuden tunnetta luovaa toimintaa. Tuntuu, että tekee työtä, jolla on todellakin merkitystä.”

Hännisen mielestä parasta työssä on se, kun näkee, miten paljoa iloa taiteen tekeminen ihmisille tuottaa. Valmiiden teosten vastaanotto on ollut positiivista.


Kurpitsajänis kohtaa hirvikärpäsen.


Luana, 8, ja Heidi spreijaavat yhdessä päärynää. Heidi on tehnyt katutaidetta jo 10 vuotta.

Hänninen pohtii, että uusiin ostoskeskuksiin tilataan usein taideteoksia koristamaan tilaa, mutta hänestä yhteisöllinen katutaide on nykypäivää: alueella asuvat ihmiset vaikuttavat itse ympäristönsä viihtyisyyteen ja oman kädenjäljen näkyminen katukuvassa luo ylpeydentunnetta.

Sateenkaarijoen avajaiset 27.8.

Kontula Art Schoolilla on pian juhlat eli lasten tekemän upean Sateenkaarijoki-teoksen avajaiset, joita vietetään 27.8. klo 16 lähtien. Kaikki kaupunkilaiset ovat silloin tervetulleita ihastelemaan muraalia ja kuulemaan sen yksityiskohdista lisää. Kontulan kirjasto on luvannut tarjoilla tilaisuudessa keksejä ja mehua.


Maijan maalaama yksisarvisomena.

Kontula ja laajemmin koko Mellunkylän peruspiiri on yksi lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevän kaupunkistrategiahankkeen eli Mukana-ohjelman kohdealueista. Ohjelman tärkeänä tavoitteena on se, että jokaisella lapsella on sosiaalisia suhteita ja etteivät lapsuusiän elinolosuhteet määrittäisi liikaa kenenkään mahdollisuuksia. Maksuttoman harrastustoiminnan tarjoaminen tukee molempien tavoitteiden saavuttamista. Alueella pyritäänkin systemaattisesti lisäämään lasten ja nuorten harrastamista sekä mahdollisuuksia mielekkääseen vapaa-aikaan.


Kaksoset Lunar, 8, ja Luana, 8, ovat maalanneet seinään ananakset. ”Kivointa on värittäminen”, he pohtivat.

KAS pyörii Suomen Kulttuurirahaston ja Alfred Kordelinin säätiön myöntämien apurahojen turvin. Rahoitus on tämän vuoden loppuun. Hänninen toivoo syvästi, että toimintaa voidaan jatkaa ensi vuonnakin.