Saaristomaisemaa Helsingin edustalla. (Kuva: 110th Street Productions)

Helposti merelle ja saariin – Reittioppaassa 26 saarikohdetta

Pääkaupunkiseudun saaristo vilahtaa kesän aikana tiuhaan kaupunkikuvassa ja sosiaalisessa mediassa, sillä Helsinki, Espoo ja HSL kampanjoivat yhdessä saariin pääsystä. Meriretken suunnittelu on aiempaa helpompaa, sillä HSL:n Reittioppaassa on mukana vakituisen vesiliikenteen saaret, kaikkiaan 26 saarikohdetta.

Hienoja saaristomaisemia näytetään Meri kuuluu kaikille -kampanjan aikana ulkomainostauluilla sekä metroissa ja raitiovaunuissa. Kampanjan somevideossa kisataan eri välineillä nopeudesta liikkua Espoosta Helsingin Pihlajasaareen. (Video katsottavissa artikkelin lopusta.) Tarkoitus on muistuttaa, että saariin pääsee helposti viettämään kesäpäivää tai vaikka käväisemään töiden jälkeen illansuussa.

– Kampanjoimme yhdessä Espoon ja HSL:n kanssa, sillä merelle pääsy ja meri on meille kaikille yhteinen, kertoo merellisen strategian projektipäällikkö Minttu Perttula Helsingin kaupungilta.

Toive saada yhteysalusten liikennöinti Reittioppaaseen tuli kaupunkilaisilta. Perttula on todella mielissään siitä, että toive voitiin toteuttaa, ja toivoo ihmisten suuntaavan yhä useammin merimaisemiin.

Helsingin merellisen strategian projektipäällikkö Minttu Perttula. (Kuva: Pertti Nisonen)
Helsingin merellisen strategian projektipäällikkö Minttu Perttula. (Kuva: Pertti Nisonen)

Yhteinen kampanja ei niinkään esittele huikeita merellisiä auringonlaskuja vaan korostaa merimaiseman ja saarten kuulumista pääkaupunkiseudun normaaliin arkeen.

Tarkoitus on kehottaa ihmisiä löytämään oma tapa liikkua merellä. Saariretken lisäksi oma meriseikkailu voi olla melontaa, suppausta tai vaikka parituntinen pyrähdys Helsingin ja Espoon kaupunkisoutuveneillä Töölönlahdella ja Munkkiniemen edustalla tai kuhauistelulla Espoon Keilalahdessa.

– Seikkailulle kannattaa lähteä omien kykyjen rajoissa. Palomies-soutaja Jari Saarion tapa on ekstremeä, kun hän soutaa Kööpenhaminasta Helsinkiin.

Ultrasoutaja haluaa herättää oman soutunsa aikana ihmisten kiinnostusta Itämeren suojeluun, mikä on myös yksi Meri kuuluu kaikille -kampanjan tavoitteista.

– Ihmisten luontosuhteen vahvistaminen on yksi tärkeimpiä luonnonsuojelutekoja. Toivon, että saariin tutustuminen auttaa ymmärtämään, kuinka meren tila on kaikkien suojelusta riippuvainen.

Aina ei tarvitse lähteä rantaa kauemmas. Rantakesä-konseptin avulla on kannustettu helsinkiläisiä ja espoolaisia ottamaan rannat haltuun ja järjestämään niillä kevennetyllä lupamenettelyllä omannäköistä, mieleistä ohjelmaa. Rantakesässä mukana olleet tapahtumapaikat on nyt siirretty varattaviksi Varaamoon.

Lähimatkailu nousee

– Todella moni on hämmästynyt, kuinka upeita paikkoja meillä rannan läheisyydessä on, sanoo Lennart Pettersson, Visit Espoon Rantaraitin kehittämispäällikkö.

Hän pohtii, että ilmastonmuutoksen ainoa hyvä puoli on saada ihmiset näkemään lähemmäs ja huomaamaan, ettei vaihtelua varten tarvitse matkustaa kauas. Hän uskoo vankasti lähimatkailun tulevaisuuteen.

Espoon Rantaraitin isäntä Lennart Pettersson. (Kuva: Mika Viitanen)

Espoon Rantaraitin isäntä Lennart Pettersson. (Kuva: Mika Viitanen)

Kesälomallakaan ei tarvitse matkustaa pitkälle, sillä päivät kuluvat vaikka vierailemalla vesiliikenteen 26 saaressa.

Myös kampanja pyrkii vahvistamaan lähimatkailua. Perttula kertoo, että tavoitteena on saada saariin kiinnostavia ja ekologisia majoituspalveluja hyvän ruoan lisäksi. Hän korostaa, että saaria kehitetään kestävän periaatteen mukaisesti.

Mukana saarten kehittämisessä on merellisiä yrittäjiä ja kumppaneita.

Perttula ja Pettersson huomauttavat, että mitään sirkushuveja ei tarvita. Suurin elämys monelle on saaren luonto ja hiljaisuus, kun telttaretkellä kuulee aamulla herätessään vain merilintujen äänet. Luontokokemukset voivat olla ainutlaatuisia.

Mutta muunkinlaista koettavaa on tarjolla. Hyvä esimerkki monipuolisuudesta on ensi vuonna Vallisaaressa järjestettävä nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali.

Helsingin Vasikkasaari avautuu heinäkuussa

Suomenlinna lauttoineen tiedetään hyvin, ja yhä useampi on käynyt myös Vallisaaressa ja Lonnassa Helsingin kupeessa. Kaupungin edustalla avautuu heinäkuussa uusi saari, Vasikkasaari, jota ei pidä sekoittaa Espoon edustan Isoon Vasikkasaareen.

Näihin kaikkiin on helppo tehdä lyhyitä retkiä, mutta kun suunnittelee yöpymistä teltan kanssa, kohteeksi kannattaa valita vaikkapa Espoon edustan Rövaren, Gåsgrundet tai Stora Herrö. Niissä kaikissa on muun muassa tulentekopaikat.

– Ihmettelisin, ellei telttailu ole jo lähitulevaisuuden iso trendi. Se on mahtava tapa myös saaristoon tutustumisessa ja kevyt tapa mökkeillä, Pettersson sanoo.

Hän vinkkaa myös Keilalahden Laguuni-vesiurheilukeskuksesta, jossa tarjolla on vaikkapa wakeboardingia.
Petterssonin suosikkeihin kuuluvat Helsingissä Kaivopuiston edustalla sijaitseva Liuskaluoto ja siellä ravintola Skiffer, Espoon ulkosaaristossa taas Iso Vasikkasaari kahviloineen. Se sopii retkikohteeksi vaikka koko perheelle, sillä saaressa on helppo liikkua myös rattaiden kanssa.

Omalle listalleen hän nostaa myös Espoon Pentalan saaren saaristomuseoineen.

Perttulan ykköskohde on Vallisaari, jonka luonto ja kulttuuri vaikuttavat kerta toisensa jälkeen – ja käyntikertoja hänellä on yli sata. Saaressa voi myös maistella artesaanijäätelöitä.

Hän muistuttaa myös Stadin klassikosta, Pihlajasaaresta, jossa on vastikään aloittanut uusi ravintoloitsija. Sinne kannattaa suunnata erityisesti silloin, jos edellisestä vierailusta on vierähtänyt aikaa.

Reittioppaassa aikataulut ja lähtösatamat

Perttulan ja Petterssonin tavoin HSL:n markkinointisuunnittelija Kaarina Kivimäki iloitsee, että saaret ovat Reittioppaassa.

– Toivottavasti tämä innostaa yhä useampia käymään saarissa.

Reittioppaan 26 saarta ovat Kaunissaari, Pihlajasaari, Uunisaari, Suomenlinna, Lonna, Vartiosaari, Laajasalo, Kivisaari, Vasikkasaari, Isosaari, Vallisaari, Mustasaari, Sirpalesaari, Klippan, Liuskasaari, Harakka, Valkosaari, Särkkä, Korkeasaari, Satamasaari, Leikosaari, Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Gåsgrundet ja Iso Vasikkasaari.

Reittioppaasta saa tiedot paitsi aikataulusta, myös yhteysalusten lähtösatamat.

Kivimäki muistuttaa, että Suomenlinnaan pääsee HSL:n lipulla, muiden lauttojen liput ostetaan saaristolauttojen reittien liikennöitsijöiltä. Osaan niistä voi ostaa lipun digitaalisesti.

Mikä saarikohteista on oma suosikkisi?

– En ole kaikissa vielä käynyt, mutta Vallisaaresta pidän kovasti. Sen luonto on upea!

Katso Helsingin, Espoon ja HSL:n yhteinen Meri kuuluu kaikille! -video

Neljä kisaajaa, neljä eri tapaa liikkua saaristoon. Kisassa mukana toimittaja Mikko "Peltsi" Peltola, some-vaikuttaja Inari Fernández, palomies-soutaja Jari Saario ja vesiurheilija Tiia Nieminen. Katso kuka oli nopein ja tutustu HSL Reittioppaaseen, josta saat nyt kätevästi myös vesiliikenteen aikataulut.


Lisätietoja

Hel.fi/saaristossa

HSL – Reittiopas

Myhelsinki.fi – Merellinen Helsinki

Palvelukartta.hel.fi/saaristo

Visit Espoo – Meri ja saaristo

Somessa: #merihelsinki, #merellinenespoo, #HSLmerellä, #merikuuluukaikille

Helsingin merellinen strategia antaa saariston ja ranta-alueiden tarjonnan ja vetovoiman kehittämiselle suuntaviivat vuoteen 2030 asti. Tavoitteena on parantaa merellisiä palveluja ja kohteiden saavutettavuutta, edistää merellisiä tapahtumia sekä jatkaa lähisaariston avaamista virkistyskäyttöön.

(Teksti: Kirsi Riipinen)

JAA