U20 -kongressisali aiemmilta vuosilta.

Helsinki osallistuu ainoana pohjoismaisena kaupunkina U20-huippukokoukseen

Urban20 (U20) -verkosto kokoaa yhteen G20-maiden keskeisten kaupunkien lisäksi valittuja muita kaupunkeja ympäri maailmaa. Helsinki on ainoa pohjoismainen kaupunki vuonna 2018 Buenos Airesissa perustetussa verkostossa. Pormestari Jan Vapaavuori osallistuu keskiviikkona 30. syyskuuta alkavaan Saudi-Arabian Riadin isännöimään U20-huippukokoukseen. Tänä vuonna kokous järjestetään virtuaalisesti.

Vapaavuori käyttää kolmipäiväisen tapahtuman aikana puheenvuoron pormestarien huippukokouksen päättävän tapaamisen lisäksi Maailman talousfoorumin sivutapahtumassa.

Nyt kun kamppailemme koronapandemian kanssa, kaupunkien välinen yhteistyö muodostuu entistäkin tärkeämmäksi. Perinteisen kaupunkidiplomatian sijaan U20-verkostossa haetaan yhteisiä ratkaisuja globaaleihin haasteisiin, jotka eivät tunne valtioiden rajoja. Helsingillä on verkostossa edelläkävijän rooli muun muassa ilmastonmuutoksen torjunnan, kestävän kehityksen, avoimen ja osallistavan päätöksenteon sekä kokonaisvaltaisen ja ketterän ongelmanratkaisuosaamisen saralla. Verkoston kyky vaikuttaa G20-kokouksen teemoihin on keskeinen, pormestari Vapaavuori sanoo.

Verkoston muodostumisen taustalla on selvästi nähtävissä myös kaupunkien merkityksen kasvu kansainvälisen politiikan toimijoina.

Riadin puheenjohtajakaudella U20-verkostossa on tuotettu maailman johtavien kaupunkien ja niiden kehitystä tutkivien instituutioiden toimesta useita selvityksiä kaupunkien tulevaisuudesta. Koronapandemian vaikutuksiin pureutuva ”Financing Cities’ Recovery from Covid-19 and Preparing for Future Shocks” -raportti laadittiin työryhmässä “U20 Special Working Group on Covid – 19 and Future Shocks”, johon Helsinki osallistui aktiivisesti. Raportin keskeisimmät tulokset liittyvät kaupunkien koronapalautumisen rahoittamiseen. Keskeisenä toimenpiteenä raportissa esitetään kansainvälisen ”Global Urban Resilence Fund” -rahaston perustamista, jolla globaalia kriisirahoitusta voitaisiin kohdentaa suoraan kaupungeille.

U20-huippukokouksen taustalla ovat UCLG United Cities and Local Governments -järjestö sekä kaupunkien ilmastoyhteistyön C40-verkosto. Helsingillä on verkostossa tarkkailijakaupungin asema.

Lisää aiheesta
Urban20

Kuva: U20