Nainen ja tietokone. Kuva: Marek Sabogal

Naisyrittäjäpäivä tarjoaa maahan muuttaneille tietoa ja inspiraatiota yrittäjyyteen

Helsingin kaupunki järjestää 6. kesäkuuta kaikille avoimen naisyrittäjäpäivän Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla. Kaupunki haluaa rohkaista erityisesti yrittäjyydestä kiinnostuneita maahanmuuttajataustaisia naisia mukaan tapahtumaan. Tapahtuman kieli on englanti.

Naisyrittäjäpäivän avaa Helsingin kaupungin apulaispormestari Nasima Razmyar.

”Helsingin strategia on nimeltään Kasvun paikka. Siis paikka, jossa yksilö ja yhteisö voivat kasvaa. Paikka, joka luo inhimillistä, sosiaalista ja taloudellista kasvua.

Yrittäjyys on keskeinen kasvun tekijä. Me haluamme olla kaikille hyvä kaupunki työskennellä ja yrittää. Kiinnitämme huomiota esimerkiksi innovaatioiden edistämiseen, kansainvälisten osaajien houkutteluun ja kaupungin palveluiden yhdenvertaisuuteen.

Kaupungissa, jossa on hyvä työskennellä ja yrittää, yksilöt, yhteisöt ja talous kasvavat. Sen myötä myös hyvinvointi kasvaa. On hienoa, että naisyrittäjäpäivä kokoaa yhteen yrittäjyydestä kiinnostuneita naisia, jotka ovat tärkeä osa kaupungin kasvun jatkumoa.”, Razmyar kertoo.

Tilaisuuden puhujat edustavat naisyrittäjien moninaista joukkoa

Kuten kaikki yrittäjät, myös maahanmuuttajataustaiset naisyrittäjät ovat moninainen joukko. Heidän joukossaan on korkeasti koulutettuja ja peruskoulun käyneitä, perheenäitejä ja opiskelijoita, erilaisia tavoitteita ja haaveita. Osa on ollut Suomessa vuosia, osa on juuri muuttanut. Osa puhuu sujuvasti suomea, osa opettelee alkeita. Helsingin kaupunki haluaa, että heillä kaikilla on aito mahdollisuus yrittäjyyteen.

Naisyrittäjäpäivässä kuullaan useita puheenvuoroja inspiroivilta naisilta, joista monet ovat itsekin taustaltaan Suomeen muuttaneita.

Startup Refugeesin Kati Lappeteläinen kertoo, kuinka Suomessa voi perustaa yrityksen. Discover Design Do -yrityksen perustaja Pamela Spokes puolestaan avaa, mitä yrittäjä tarvitsee menestyäkseen Suomessa. PR- ja markkinointiammattilainen Sallamaari Muhonen johdattaa yleisön markkinoinnin perusteisiin ja Fadumo Ali, vuoden espoolainen yrittäjä 2021, jakaa oman menestystarinansa. Alin yritys Hoiwa Oy on kasvanut vain kahdessa vuodessa yli 2500 hoitoalan ammattilaisen työllistäjäksi! Yleisö pääsee osallistumaan ohjelmaan, kun moninaisuus- ja tasa-arvoasiantuntijat Amina ja Hodan Mohamed pitävät kaikille yhteisen työpajan, joka tähtää oman sisäisen voiman valjastamiseen kohti yrittäjyyttä. Yrittäjyys lähtee aina uskosta itseensä!

Ohjelman lopuksi on varattu aikaa vapaalle keskustelulle, jotta osallistujat voivat tutustua toisiinsa ja alkaa rakentaa omaa verkostoaan.

Myös ukrainalaisnaisia rohkaistaan mukaan naisyrittäjäpäivään

Helsingin kaupunki kannustaa myös Ukrainasta sotaa paenneita, tilapäistä suojelua saavia naisia mukaan naisyrittäjäpäivään. Tilapäistä suojelua Suomesta hakeneet saavat oikeuden tehdä töitä ja toimia yksityisenä elinkeinonharjoittajana eli toiminimiyrittäjänä. Yrityksen perustaminen Suomessa on helppoa ja kaupungin asiantuntijoilta saa tukea yrittäjyyden ensiaskeliin.

Naisyrittäjyydessä piilee kasvun mahdollisuuksia

Yrittäjyys on maahan muuttaneille kaikista nopein tie työllistymiseen ja auttaa myös sopeutumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan. Maahanmuuttajataustaisten naisten ensimmäinen askel yrittäjyyteen on kuitenkin usein vaikea. Esimerkiksi kulttuuritaustalla on suuri vaikutus siihen, pitääkö maahan muuttanut yrittäjyyttä edes varteenotettavana vaihtoehtona. Tutkimusten mukaan verkostoituminen ja tiedon saavutettavuus ovat kriittisiä kynnyksiä yrittäjyyden tiellä.

”Tietoa on tarjolla paljon, mutta se on vähän hajallaan eri paikoissa. Jos tiedon etsijä ei tunne kulttuuria ja esimerkiksi oikeita hakusanoja, se on aikamoinen soppa, mistä lähteä etsimään”, kertoo yritysneuvoja Pia Partanen Helsingin kaupungilta.

Helsingin kaupunki haluaa madaltaa kynnystä yrittäjyyteen niin henkilökohtaisen neuvonnan kuin naisyrittäjäpäivän kaltaisten tilaisuuksien kautta. Yrityksen perustamista harkitseva saa maksutonta neuvontaa NewCo Helsingistä.  Asiantuntija-apua on tarjolla paitsi yrityksen perustamiseen myös liiketoiminnan kehittämiseen esimerkiksi startup-palveluiden kautta. Kaupungin yritysneuvojat auttavat löytämään oikean tiedon ja palveluiden äärelle. Kaupungin järjestämät yrittäjyystapahtumat puolestaan avaavat mahdollisuuden verkostoitumiseen ja vertaistukeen.

Maahan muuttaneissa naisissa piilee valtava kasvun mahdollisuus myös kaupungin näkökulmasta.  Useat tutkimukset osoittavat, että maahanmuuttajataustaisten naisten liiketoiminta piristää taloudellista kasvua. Myös startup-kentällä kannattaa kiinnittää huomiota asiaan. Esimerkiksi naisten perustamat startup-yritykset suoriutuvat vertailuissa erittäin hyvin, vaikka saavatkin vähemmän ulkopuolista rahoitusta kuin miesten perustamat yritykset.

Tulevaisuudessa Helsingin yrityskentällä nähdäänkin toivottavasti yhä moninaisempia yrityksiä – ja yrittäjiä.

Katso päivän tarkempi ohjelma ja ilmoittaudu mukaan 2. kesäkuuta mennessä osoitteesta https://newcohelsinki.fi/fi/tapahtuma/entrepreneur-day-for-women/

Lisätietoa NewCo Helsingin palveluista saat verkkosivuilta https://newcohelsinki.fi/fi/