Postilakko on hiljentänyt kaupungintalon postikeskuksen. Kuva: Veeti Hautanen

Postilakon vaikutukset kaupungin palveluissa

27.11. Sovintoesitys hyväksytty, postilakko päättyy

Aiemmin uutisoitua

Maanantaina 11. marraskuuta alkaneen postilakon suurimmat vaikutukset liittyvät kaupungin toiminnassa tiedoksianto-, laskutus- sekä palkka-asioihin. Lakko vaikuttaa kirje- ja pakettilähetysten jakeluun ja aiheuttaa joitakin poikkeuksia kaupungin terveys- ja sosiaalipalveluissa. 

HSL-alueen bussiliikenteeseen vaikuttanut myötätuntotyötaistelu, joka alkoi maanantai-aamuna päättyy maanantain ja tiistain välinen yönä 26.11. klo 03. Liikenne palautuu arvion mukaan normaaliksi vaiheittain kello 03 jälkeen eli joitakin vuoroja voi jäädä ajamatta myös tiistai-aamuyönä varsinaisen työtaistelun päättymisen jälkeen. Aamulla bussiliikenteen pitäisi kuitenkin kulkea normaalisti. Parhaiten tiedot ajettavasta liikenteestä löytyvät HSL:n Reittioppaasta ja seuraamalla sen reaaliaikaista tietoa busseista.

Sosiaali- ja terveyspalvelut

Kiireelliset ajanvarausajat ilmoitetaan asiakkaalle puhelimitse. Ajanvarauksiin liittyvät paperit, kuten esitietolomakkeet, toimitetaan asiakkaille sähköpostitse. Jos asiakkaalla ei ole sähköpostia, on lomakkeet mahdollista käydä noutamassa erikseen ilmoitettavista toimipisteistä. Myös palvelusetelit ja maksusitoumukset voidaan noutaa toimipisteistä. Lääkekuljetukset ja laboratorionäytteiden kuljetukset toimivat lakosta huolimatta. Sosiaali- ja terveystoimi päivittää tietoja varautumisesta postilakkoon täällä.

Omaishoidon tuet maksetaan normaalisti, mutta paperiset tositteet eivät liiku postilakon aikana. Omaishoidon tukeen ja henkilökohtaiseen avustajaan liittyvistä asioista saa tietoa sosiaali- ja terveystoimen verkkosivuilta

Myös muut toimialat viestittävät asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen postilakon aiheuttamista häiriöistä. Kaupunkiympäristön, kasvatuksen ja koulutuksen sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla etsitään vaihtoehtoisia tapoja hoitaa postituksia asiakkaille. Viivytykset asiakaslaskutuksiin ovat mahdollisia.

Viivästyksiä voi tulla muun muassa asukaspysäköintitunnusten postituksiin. Tästä ja muusta kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalveluihista lakon aikana lisää uutisessa: 

Postilakko vaikuttaa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalveluun

Helsingin kaupungin lähettämät laskut

Helsingin kaupungin laskuissa on tavallista pidempi maksuaika ja eräpäivää on siirretty eteenpäin.
Postin lisäksi Talpa käyttää laskujen välityksessä Jakeluyhtiö Suomen (JYS) kirjejakelua, joten kirjeposti kulkee normaalisti niillä alueilla, joilla JYS toimii.
Lakko ei vaikuta sähköisten laskujen lähettämiseen.

Kaupungille saapuvat laskut

Kaupungille verkkolaskuina saapuneet laskut käsitellään normaalisti, mutta paperilaskut eivät liiku postilakon aikana. Palvelun- ja tavarantoimittajia pyydetään huomioimaan, että kaupunki vastaanottaa laskut ainoastaan verkkolaskuina.

Rakennuslupiin ja kiinteistötoimituksiin voi tulla viivästyksiä

Suuri osa kaupunkiympäristön toimialan viesteistä ja asiakaspalvelusta hoidetaan sähköisesti. Tarkemmin: Kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelusta 

Kaupungin työntekijöiden paperiset palkkatositteet ja muu aineisto

Palkat ja palkkiot maksetaan normaalisti, mutta paperiset palkkakuitit tai muut palkanlaskennan paperiset tositteet eivät liiku postilakon aikana. Palkanlaskennan toimialakohtaiset yhteystiedot verkkosivuilta

Ota yhteyttä taloushallintoon

Taloushallinnon asiakaspalvelunumero 09 310 25300 on tällä hetkellä ruuhkainen. Puhelimen lisäksi asiakaspalveluun voi olla yhteydessä lomakkeella. 

Palkat ja palkkiot
Laskut ja suoritukset

Vaikutukset päätösten tiedoksiantoon

Kaupungin päätöksentekoelinten päätösten tiedoksiannossa ensisijainen menettely lakon aikana on sähköinen tiedoksianto. Tarvittaessa, mikäli päätösten täytäntöönpanokelpoisuus edellyttää, pyritään käyttämään postia korvaavia ulkopuolisia kuriiripalveluja ainakin tärkeimpien päätösten tiedoksiantoon.

Kirjaamolla normaalit aukioloajat

Helsingin kaupungin kirjaamo on avoinna arkisin klo 8.15‒16 (viikonloppuisin suljettu). Kirjaamon asiakaspalveluun voi tuoda Helsingin kaupungin kirjaamoon osoitettua postia. Kirjaamon käyntiosoite: Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki 17. Yhteystiedot: helsinki.kirjaamo@hel.fi, fax +358 9 655 783. Kirjaamon palvelunumero: 09 310 13700.

Lisää aiheesta:

Uutista tuoreutettu 22.11. Uutista päivitetty 24.11. klo 18.45.

JAA