Ilmakuva varausalueesta. Kuva: JKMM Arkkitehdit

Helsingin kaupunki ja NCC kutsuvat kaupunkilaiset mukaan kehittämään yhteistä Savonkadun aluetta

– Savonkadun aluetta lähdetään suunnittelemaan yhdessä kaupunkilaisten kanssa, jotta lähtökohtaisesti saamme alueesta luonnollisen osan Alppilaa ja koko Helsingin kantakaupunkia, sanoo Senior Developer Heikki Alén NCC:ltä.

Suunnittelussa haetaan aktiivisen osallistamisen kautta eri vaihtoehtoja alueen elävöittämiseksi ja liittämiseksi tehokkaasti kantakaupungin toimintoihin. Sidosryhmille ja kaupunkilaisille tarjotaan erilaisia tapoja vaikuttaa alueelle tehtäviin kehittämissuunnitelmiin. Kehitysvaiheen suunnittelusta, alueesta sekä osallistumismahdollisuuksista ja niiden aikataulusta löytyy tietoa osoitteessa www.savonkatukehittyy.fi. Kaupunki ja NCC toivovat yleisöltä vahvaa osallistumista kaikissa hankkeen vaiheissa.

– Helsingin kaupungille on erittäin tärkeää, että kaupunkilaiset pidetään mukana koko projektin ajan. Helsinkiä rakennetaan yhdessä asukkaiden kanssa, kuvaa Helsingin kaupungin kiinteistökehityspäällikkö Ilkka Aaltonen.

Kaupunkilaiset aktiivisesti mukaan suunnitteluun

Näkemysten ja tietojen keräämiseksi järjestetään muun muassa tutkimuksia, kyselyitä, haastatteluita, virtuaalinen maastokävely sekä asukastilaisuus. Tammi-helmikuussa toteutettavassa ensimmäisessä karttakyselyssä voi vastata kysymyksiin alueen nykyisistä käyttötavoista sekä kertoa omia ajatuksia Savonkadun kehittämisestä. Karttakyselyyn voi kertoa omia näkemyksiään 15.2.2021 asti.

– Haluamme tiiviillä vuorovaikutuksella varmistaa, että alueen asukkaat ja toimijat antavat näkemyksiään meille suunnittelutyömme pohjaksi. Kaikki ajatukset ja ideat varmistavat yhteisen vision, aluetta kunnioittavan suunnitelman, JKMM Arkkitehtien Juha Mäki-Jyllilä kuvailee.

Vaihtoehtoiset suunnitelmat kommenteille kesällä

Kesän aikana esitellään vaihtoehtoisia suunnitelmia, jotka perustuvat vuorovaikutuksesta saatuihin lähtötietoihin. Kaupunkilaisilla on mahdollisuus antaa suunnitelmista palautetta Kerro kantasi -palvelun kautta. Kommentteja hyödyntäen laaditaan tarkempi alueellinen suunnitelma asemakaavamuutoksen pohjaksi.

– NCC:lle tämä on erinomainen tilaisuus päästä yhdessä kaupunkilaisten kanssa kehittämään uutta Alppilaa ja sitomaan se vahvaksi ja virkistäväksi osaksi koko kantakaupunkia, toteaa Alén koko hankkeesta.

Seuraa Savonkadun kehitystä

Vastaa karttakyselyyn 15.2. mennessä

Hankkeen tiedot Uutta Helsinkiä -sivustolla