Havainnekuva uudesta rakennuksesta ilta-aikaan. Kuva: P&R Arkkitehdit Oy.

Myllypuron kampusalue täydentyy – Stadin ammatti- ja aikuisopiston rakentaminen alkaa kesällä

Stadin ammatti- ja aikuisopiston 1100 opiskelijalle rakennetaan uudet tilat Myllypuroon Metropolia ammattikorkeakoulun välittömään läheisyyteen. Opiston rakennus- ja talotekniikka-alojen koulutus keskitetään uuteen rakennukseen. Rakentaminen käynnistyy kesäkuussa 2021, ja uudet tilat otetaan käyttöön syyslukukaudella 2023. Rakennus on Helsingin ensimmäinen elinkaarimallilla toteuttava ammattikoulu.

Uuden sukupolven oppimisympäristö kehittää kotimaista rakennusalaa

Vastikään valmistuneen Metropolia ammattikorkeakoulun läheisyys tuo etuja rakennusalan opiskelijoille sekä tilankäytön että opetuksen kannalta. Opisto voi esimerkiksi hyödyntää Metropolian betonilaboratoriota, ja Metropolia opiston tiloihin tulevia puurakentamisen tiloja. Opiston tarkoituksena on myös hyödyntää Metropolian opettajien ammattitaitoa, ja rakennustyömaan yhteistaidot kehittyvät rakentajien ja työnjohdon opiskelijoiden yhteisen opetuksen avulla. Lisäksi ammattiopiston ja ammattikorkeakoulun vuorovaikutteinen opiskelu kannustaa hakeutumaan jatko-opintoihin oman tutkinnon jälkeen.

”Kaupungin tavoitteena on luoda maailman fiksuin rakennusalan kampus, joka on kansainvälisestikin kiinnostava. Nyt rakennettava kampus muodostaa Metropolian kampuksen kanssa täysin uudenlaisen rakennusalan osaamiskeskittymän, jossa tulevaisuuden työnantajat- ja tekijät kohtaavat. Olemme tästä erittäin innoissamme, sillä tällä on laajempaakin merkitystä kotimaisen rakennusalan kehitykselle. Uuden tiedon, tutkimuksen ja käytäntöjen myötä saadaan parannettua rakentamisen menetelmiä ja laatua sekä hyödynnettyä digitalisaatiota”, kertoo kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen.

Tilat tukevat uudenlaista oppimista

Uuden rakennuksen joustavat tilaratkaisut tukevat opiskelun mielekkyyttä ja mahdollistavat uudenlaisen yrittäjämäisen tavan toimia. Ulkopuolisille yrityksille varatuissa tiloissa voidaan järjestää muun muassa koulutuksia, esittelyjä ja harjoitteluja.
Itse rakennus toimii myös oppimisen työkaluna, sillä rakennus- ja talotekniikan järjestelmät ovat osin näkyvissä lasiseinien takana. Myös ulkotilat on suunniteltu käytännön opetusta tukeviksi. Tästä hyötyvät muun muassa kiinteistöpalvelualan opiskelijat. Tilaratkaisuja on suunniteltu yhdessä koulun henkilökunnan kanssa.

Opisto vahvistaa Myllypuron raideliikenteeseen tukeutuvaa kampuskeskustaa

Kun 1100 opiskelijan opisto ja kampusalueen yhteyteen parhaillaan rakennettava Helsingin kielilukio valmistuvat syyslukukaudelle 2023, liikkuu Myllypurossa päivittäin noin 8000 opiskelijaa. Kampusalueen sijainnin valintaan vaikuttivat alueen hyvät liikenneyhteydet ja tuleva Tiederatikka. Myllypuro on uudistuva kaupunginosa, jonne rakennetaan lisää asuntoja myös opiskelijoille.

Energiatehokas rakennus toteutetaan elinkaarimallilla

Uusi rakennus suunnitellaan ja toteutetaan vastaamaan Helsingin hiilineutraaliustavoitteita. Rakennus yltää A-energialuokkaan ja suomalaisen RTS-ympäristöluokituksen neljän tähden tasoon. Teknisten järjestelmien energiatehokkuus on korkeaa tasoa, ja yli 15 prosenttia kokonaisenergiantarpeesta tuotetaan paikallisesti aurinkopaneeleilla ja lämpöpumpputekniikalla. Rakennukseen tulee lisäksi viherkattoja.

Uudisrakennuksen suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Fira, ja talotekniikan kokonaistoimituksesta suunnitteluineen Caverion. Rakennus toteutetaan elinkaarimallilla. Caverion vastaa 20 vuoden ajan kiinteistön huollosta ja kunnossapidosta sekä tavoitteiden mukaisesta energiankulutuksesta.

Lisätiedot:

Uutta Helsinkiä: Myllypuron kampusalue