Verkkosaaren pohjoisosa ja Kalasataman pohjoisesta. Havainnekuva: Voima Graphics.

Verkkosaaren pohjoisosan esirakentaminen alkaa Kalasatamassa

Kalasataman pohjoisosassa Verkkosaaressa aloitetaan nyt lokakuussa 2019 esirakentaminen. Työmaa-alue aidataan eikä läpikulku ole sallittua.

Mittava urakka sisältää esirakentamisen lisäksi katujen, kunnallistekniikan ja rantamuurin rakentamista sekä merialueen ruoppausta. Urakan yhteydessä tehdään myös pilaantuneen maan kunnostustöitä. Kunnostustöistä voi aiheutua hajuhaittoja paikallisesti kaivutyön yhteydessä.

Kokonaan uusia katuja ovat Kalasatamankatu, Verkkoneula, Verkkosaarenranta, Jääkairankuja, Pilkkikuja, Pilkkikatu ja Verkkosaarenranta. Lisäksi Verkkosaarenrannan yhteyteen rakennetaan Neulansilmä-niminen katuaukio. Olemassa olevia Vanhaa talvitietä ja Capellan puistotietä jatketaan alueelle. 

Poikkeusreitit

Koko urakka-alue suljetaan läpikululta ja liikenne ohjataan Hermannin rantatien kautta 15.10.2019 alkaen. Jalankulku, pyöräily ja moottoriajoneuvoliikenne etelästä Capellan puistotieltä ohjataan Verkkosaarenkadun kautta Hermannin rantatielle.

Pohjoisesta Kyläsaarenkadulta ja Verkkosaarenkujalta tultaessa kuljetaan Vanhan talvitien ja Hermannin rantatien kautta.


Avaa kartta isompana tästä.

Uusi pyöräilyn pääyhteys

Verkkosaaren pohjoisosan läpi rakennetaan pyöräilyn Baana-yhteys, joka kulkee Capellan puistotien ja Kalasatamankadun kautta. Kalasatamankatu rakennetaankin Jääkairankujan ja Vanhan Talvitien välillä pyöräkatuna, jossa ajoneuvolla ajo tapahtuu pyöräilyn ehdoilla.

Esirakentaminen mahdollistaa kotien rakentamisen 3600 asukkaalle

Katujen ja kunnallistekniikan, kuten viemäröinnin, vesijohtojen, kaukolämmön, sähköjohtojen ja datakaapelien rakentaminen kestää alustavasti syksyyn 2022 asti.  Ensimmäisten asuintalojen rakentaminen alkaa vuoden 2022 lopussa tai vuoden 2023 alussa. Ensimmäiset asukkaat muuttavat alueella 2024. 

Verkkosaaren pohjoisosaan rakennetaan asuntoja 3600 asukkaalle sekä 300 lapsen päiväkoti. Päiväkodin rakentaminen alkaa kesällä 2021 ja sen toiminta vuoden 2023 alussa.

Verkkosaaren pohjoisosan esirakentamisen urakoitsijana toimii GRK Infra Oy.


JAA