Nainen juttelee rokottajan kanssa rokotuspisteellä.

Helsinki aloittaa kolmansien koronarokotusannosten antamisen alle 60-vuotiaille arvion mukaan tammikuussa

THL suosittelee, että kolmansia koronarokoteannoksia aletaan tarjota 18 vuotta täyttäneille. Helsinki aloittaa kolmansien koronarokotusannosten antamisen alle 60-vuotiaille tämän hetken arvion mukaan tammikuussa. Alle 60-vuotiaiden kolmansien annosten kanssa edetään vanhimmasta ikäryhmästä nuorimpaan, kuten edellisten annosten kohdalla. Tiedotamme erikseen, kun ajanvaraus näille ryhmille aukeaa. 

”Ennen kuin tarjoamme kolmannet annokset alle 60-vuotiaille, meidän täytyy varmistaa, että kuntalaiset saavat ensimmäiset ja toiset rokoteannokset. Myös 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmille täytyy ensin saada annettua kolmannet rokoteannokset”, terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen toteaa.

”Uskomme, että voimme aloittaa alle 60-vuotiaiden rokottamisen kolmansilla annoksilla tammikuussa. Tiedotamme asiasta lisää myöhemmin”, Turpeinen kertoo.

”Kannustamme kaikkia, jotka eivät vielä ole saanet ensimmäistä ja toista rokoteannosta käymään rokotuspisteillä. Rokotukset saa kaikki 12 vuotta täyttäneet”, Turpeinen jatkaa.

Tällä hetkellä koronarokotteen kolmatta annosta tarjotaan 60 vuotta täyttäneille, 12 vuotta täyttäneille riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville sekä alle 6 viikon aikavälillä ensimmäisen ja toisen annoksen saaneille, joiden toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään 5,5 – 6 kuukautta.

Aikaisemmin ei ole mahdollista saada kolmatta rokoteannosta. Kolmatta annosta tarjotaan myös voimakkaasti immuunipuutteisille, joiden toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta. 

Kolmanteen koronarokotukseen täytyy varata aika. Aika kolmanteen koronarokotukseen varataan osoitteessa koronarokotusaika.fi tai p. 09 310 46300 (arkisin klo 8–16).

Koronarokotuspisteillä tarjotaan nyt sekä korona- että influenssarokotuksia, mikä näkyy ruuhkana sekä ajanvarauksessa että rokotuspisteillä. Pyydämme kuntalaisia siksi saapumaan täsmällisesti rokotukseen.

5-11-vuotiaiden riskiryhmäläisten koronarokotuksista odotetaan tarkempia THL:n linjauksia. Tiedotamme asiasta erikseen, kun ryhmän rokotusaikataulu varmistuu.

Lisätietoja

Kuva: Virpi Velin