Neljä henkilöä askartelee Kinaporin palvelukeskuksessa

Yhdenvertaisuus on tärkeää myös ikääntyneille – Kampin ja Kinaporin palvelukeskukset mukana sateenkaarisertifikaatissa

Kampin ja Kinaporin palvelukeskukset pilotoivat ensimmäisinä sosiaali- ja terveysalan toimijoina Setan sateenkaarisertifikaattia. Yhteistyö alkoi syksyllä 2018 ja se jatkuu syyskuuhun saakka.

Seta myöntää organisaatiolle sertifikaatin arviointinsa jälkeen. Sertifiointi toimii organisaation työkaluna palveluiden laadun varmistamiseksi.

– Me haluamme profiloitua edelläkävijöinä yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon liittyvissä asioissa, Kinaporin palvelukeskuksen johtaja Sari Hedman ja sosiaaliohjaaja Saara Kallo toteavat yhteen ääneen. Kannustamme muitakin kaupungin palvelukeskuksia mukaan!

Olemme aiemminkin tehneet yhteistyötä Setan kanssa. Kun kuulimme pilotista ja sateenkaarisertifikaatista, halusimme lähteä heti mukaan. Aihe on meille tosi tärkeä, Kampin palvelukeskuksen johtaja Tuija Epäilys ja sosiaaliohjaaja Jenni Turunen kertovat.

Sertifikaatin tavoitteet ja toimenpiteet

Sertifikaatti-projektin tavoitteena on edistää palvelukeskusten asiakaskunnan ja henkilöstön yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa, osallisuutta ja ehkäistä syrjintää.

Sertifioitu organisaatio näkee moninaisuuden kirjon ja edistää ruohonjuuritason ihmisoikeuksia, Setan seniorityön koordinaattori Touko Niinimäki toteaa.

Sertifiointiprosessi koostuu työntekijöiden koulutuksista, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmien läpikäymisestä ja sertifikaattitiimien tapaamisista. Tiimeissä on mukana myös asiakkaita ja vapaaehtoisia.

Osana sertifiointia palvelukeskukset laativat toimintasuunnitelman, johon kirjataan konkreettiset tavoitteet ja toimenpiteet moninaisuuden huomioimiseksi ja edistämiseksi.

– Sertifikaattikoulutuksessa kävimme läpi yhdenvertaisuusasioita osaamisen, viestinnän, tilojen, osallisuuden ja henkilöstön rekrytoinnin näkökulmasta. Käytännön toimenpiteinä jaamme esimerkiksi tietoa sateenkaaritermeistä ja yhdenvertaisuudesta sertifiointioppaan avulla. Olemme myös päivittäneet Kinaporin yhdenvertaisuuden teesit, jotka raamittavat toimintaamme, Sari kertoo.

Pienilläkin teoilla on merkitystä

Pienilläkin asioilla, kuten tilojen käytöllä tai erilaisilla symboleilla on merkitystä arkipäivän yhdenvertaisuustyössä.

Pienilläkin eleillä osoitamme, että me olemme perillä yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon liittyvistä asioista. Asiakkaat voivat luottaa siihen, että henkilökunta on orientoitunut niin, että täällä ei tarvitse peitellä omaa seksuaalista suuntautumistaan. Täällä voi olla ihan rauhassa oma itsensä, Sari kertoo.

Me halutaan tulla esiin kaapista moninaisuuden osaajina, Saara täydentää.

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo näkyviin kaikessa toiminnassa

Osallistumalla pilottiin, Kampin ja Kinaporin palvelukeskukset sitoutuvat edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kaikessa toiminnassaan.

Me haluamme, että jokainen asiakas kokisi olonsa turvalliseksi, tervetulleeksi ja viihtyisäksi. Sari, Saara, Tuija ja Jenni painottavat.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ikäihmiset ovat kokeneet nuoruudessaan aikoja, jolloin omana itsenään oleminen ei ollut mahdollista. Siksi on tärkeää, että aloite saavutettaviin ja yhdenvertaisiin palveluihin tulee nimenomaan palveluntarjoajan puolelta, Touko toteaa.

Asiakkaat ja henkilökunta ovat suhtautuneet pilottiin pääosin positiivisin mielin.

Olemme tarjonneet asiakkaille tilaisuuksia keskustella mieltä askarruttavista asioista. Meidän koko henkilökunta on mukana täydellä innolla ja tarmolla, Tuija iloitsee.

Kinaporin ja Kampin palvelukeskukset tarjoavat paljon ohjelmaa Pride-viikolla  

Kinapori järjestää Pride-viikolla ohjelmaa nyt jo kolmatta kertaa. Tapahtumaan valmistautuminen aloitettiin jo kesäkuun alussa. Myös Kampissa on tarjolla monipuolista ohjelmaa.

Olen mukana koko Pride-viikon. Kuulun itsekin sateenkaarisenioreihin. Asia on tosi tärkeä. Hienoa, että kaupunki ja palvelukeskukset ovat tässä mukana. Yhdenvertaisuus ei ole keneltäkään pois, Pride-viikon askartelutilaisuuteen osallistunut Risto Hartikainen iloitsee.

Kinaporin palvelukeskus osallistuu myös viikon päätapahtumaan, lauantaina 29.6. järjestettävään Pride-kulkueeseen.

Kaikki ovat tervetulleita marssimaan Kinaporin kulkueeseen. Tulkaa mukaan isoin joukoin! Tapaamme Kinaporin palvelukeskuksen pihalla lauantaina 29.6. klo 10 ja jatkamme siitä matkaa keskustaan, Sari ja Saara kannustavat.

Myös me rohkaisemme asiakkaitamme osallistumaan Kinaporin kulkueeseen. Mainokset ovat esillä koko talossa ja keskustelemme asiasta Pride-viikolla, Tuija ja Jenni kertovat.

Pride-viikon tapahtumia Kinaporissa ja Kampissa

Kinaporin palvelukeskus

  • Palvelukeskuksen kahvilan henkilökunta suunnittelee Pride-leivoksen. Leivoksia voi ostaa Kinaporin kahvilasta. Tervetuloa kahville!

  • Kirjastossa on koko viikon esillä sateenkaariteemaista kirjallisuutta.

  • Keskiviikkona 26.6. vietetään Kinaporin Pride-päivää. Ohjelmassa on mm. Setan senioreiden muistelukahvila klo 11. Päivä huipentuu Pride-diskoon klo 13.

  • Lauantaina 26.6. Kinapori osallistuu Pride-kulkueeseen. Lähtö Kinaporista klo 10.

Kampin palvelukeskus

  • Tiistaina 25.6. klo 13–15 tanssitaan Bel-Amin säestyksellä karnevaalitunnelmissa. Paras asu palkitaan.

  • Keskiviikkona 26.6 askarrellaan Pride-viikon hengessä klo 12. Talo tarjoaa materiaalit.

  • Ke 26.6. klo 14–15 lauletaan lauluja maailman, elämän ja elämisen monimuotoisuudesta.

  • Torstaina 27.6. klo 13 kilpaillaan Pride-aiheinen tietovisa.


Helsingin kaupunki huomioi yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisen työnantajana ja asukkaille tarjoamissaan palveluissa. 



JAA