Koivun takana näkyy Kontulan seniorikeskus.

Kontulan seniorikeskuksen ryhmäkodissa korona-altistuksia

Kaupungin epidemologisen toiminnan arvion mukaan 17 asukasta ja 8 työntekijää on saattanut altistua tartunnalle. Altistukset koskevat vain yhtä ryhmäkotia. Yhdellä asiakkaalla todettiin koronavirustartunta 18.8.

Kaikki altistuneet on määrätty kahdeksi viikoksi karanteeniin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki kyseisen ryhmäkodin asukkaat hoidetaan mahdollisuuksien mukaan heidän omissa huoneissaan ja hoitajat käyttävät pisara- ja kosketusvarotoimia.

Karanteeniin asetettujen vointia seurataan tarkkaan. Kaikille osaston asukkaille ja henkilökunnalle tehdään koronavirustesti.

"Kontulassa on noudatettu koko ajan huolellisesti suojautumisohjeita ja suojavarustetilanne on tällä hetkellä hyvä", idän palvelualueen johtaja Maritta Haavisto kertoo.

Kaikkiin altistuneiden omaisiin ollaan oltu yhteydessä ja kerrottu tilanteesta. Myös muiden asukkaiden omaisille on kerrottu tilanteesta.

Vierailut kyseisessä ryhmäkodissa on toistaiseksi kielletty. Omaiset voivat kuitenkin olla yhteydessä asukkaisiin esimerkiksi videopuheluin.

 Kuva: Marja Väänänen