Hoitaja kävelee Laakson sairaalan ulkopuolella.

Lähiomaiset voivat tavata Helsingin sairaalassa hoidettavia nyt myös sisätiloissa

Lähiomaiset voivat perjantaista 10.7. alkaen tavata sairaalassa hoidettavana olevia läheisiään ulkovierailuiden lisäksi myös sisätiloissa. Tapaamisista on sovittava aina etukäteen omaista hoitavan sairaalan osaston henkilökunnan kanssa.

Tapaamiset sisätiloissa ovat toistaiseksi sallittuja ainoastaan lähiomaisille. Sisävierailut voivat kestää enintään 15 minuuttia ja vierailijoita voi olla kerrallaan enintään kaksi. Vierailut tapahtuvat potilashuoneissa.

Omaisille annetaan vierailun ajaksi kirurginen suu-nenäsuojus, jota pitää käyttää koko vierailun ajan. Hoitajat opastavat omaisia suojuksen käytössä. Lisäksi omaisia muistutetaan pitämään hyvää huolta käsihygieniasta ja siitä, että tapaamiseen voi tulla vain terveenä.

Omaisia ohjeistetaan huolehtimaan myös riittävistä turvaväleistä. Esimerkiksi halaaminen on edelleen kiellettyä.

– On todella tärkeää, että omaiset sopivat vierailuista etukäteen osaston työntekijöiden kanssa. Hoitajat ohjeistavat vierailijoille aina tarkat vierailukäytännöt. Näin voimme varmistaa, että vierailut ovat turvallisia, Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkarainen kertoo.

Myös ulkovierailut ovat edelleen mahdollisia ja niitä suositellaan.

– Jos potilaan terveydentilan puolesta on mahdollista, toivomme, että omaiset tapaisivat potilaita ulkona. Ulkovierailut voivat kestää kaksi tuntia ja vierailijoita voi olla enintään viisi, Pikkarainen jatkaa.

Myös ulkovierailun aikana omaisten pitää käyttää kirurgista suu-nenäsuojusta ja huolehtia riittävästä, noin kahden metrin turvavälistä.

Lisätietoja voi kysyä omaisen tai läheisen hoitopaikasta.

Helsingin kaupungin sairaaloita ovat Laakso, Malmi ja Suursuo.


Kuva: Virpi Velin