Malmin sairaalan kyltti ja kolme penkkiä.

Malmin sairaalan osastolla on todettu koronavirustartuntoja

Malmin sairaalan geriatrisella akuuttiosastolla 13 on todettu koronavirustartuntoja. Yhdeksän potilasta on saanut tartunnan. Ensimmäinen tartunta todettiin 3.1.

Osaston kaikki 22 potilasta ovat altistuneet tartunnalle. Myös työntekijöitä on altistunut. Kaikki altistuneet on asetettu karanteeniin.

– Epidemiologinen yksikkö järjesti asiakkaiden testauksen nopeasti ja kaikilta osaston potilailta on jo otettu koronavirustesti. Myös kaikki työntekijät testataan. Nyt huolehdimme siitä, että tartunnat eivät pääse leviämään, Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkarainen kertoo.

Varotoimenpiteenä kyseinen osasto on eristetty ja potilaat hoidetaan heidän omissa huoneissaan. Hoitajat käyttävät kaikissa hoitotilanteissa täyttä koronasuojavarustusta. Osastolle ei tällä hetkellä oteta uusia potilaita.

Tartunnan saaneiden potilaiden omaisiin on oltu yhteydessä ja heille on kerrottu tilanteesta.

– Vierailut sairaaloissa on tällä hetkellä pääosin kielletty pääkaupunkiseudun epidemiatilanteen vuoksi. Omaiset eivät siis voi vierailla osastolla, mutta he voivat olla yhteydessä potilaisiin esimerkiksi puhelimitse. Omaisen vointia voi tiedustella myös hoitajilta, Pikkarainen kertoo.

Malmin sairaala on yksi Helsingin sairaalan yksiköistä. Malmin sairaalassa on viisi vuodeosastoa ja yhteensä 125 potilaspaikkaa. Kyseessä olevalla osastolla hoidetaan akuutisti sairastuneita ikäihmisiä.

Helsingin sairaalan vierailut on pääsääntöisesti kielletty 31.1.2021 saakka. Lisätietoa vierailurajoituksista voi lukea kaupungin verkkosivuilta.

Kuva: Paavo Jantunen

Uutista on päivitetty 14.1. klo 16.20. Yhdeksän potilasta on saanut tartunnan.