Suoraan sisältöön

Osallisuus ja päivätoiminta

Käytä kasvomaskia sosiaali- ja terveyspalveluissa

Suosittelemme 12 vuotta täyttäneitä käyttämään kasvomaskia kaikissa sosiaali- ja terveyspalvelujen toimipisteissä.

Lue lisää maskisuosituksesta Helsingin koronavirussivustolta.


Vammaispalvelut koronatilanteessa

Palvelut ovat auki

Työ- ja päivätoiminnan palvelut ovat auki täydellä kapasiteetilla. Yksiköissä on tehty turvallisen toiminnan järjestämiseksi kaikki käytössä olevat toimenpiteet. Ryhmämuotoinen toiminta sekä kiinteistöjen tilat asettavat kuitenkin suuren haasteen, eikä tartuntojen välttäminen ole täysin mahdollista. Kaikki asiakkaamme eivät kykene huolehtimaan turvaväleistä eivätkä käyttämään hengityssuojaimia. Päiväkohtaiset ryhmäkoot eri yksiköissä vaihtelevat.

Toimintaan vain terveenä ja rokotettuna

On erittäin tärkeää, että työ- ja päivätoimintaan tullaan vain täysin terveenä. Toimintaan ei saa tulla, jos kärsii lievistäkään koronavirustaudin oireista. Ulkomailta palatessa on noudatettava ajankohtaisia matkustukseen liittyviä suosituksia.

Suosittelemme, että palveluun tulijat ovat ottaneet koronarokotteen. Rokotteen ottaminen on vapaaehtoista. Rokotusajan voi varata sivuilta koronarokotusaika.fi 

Lisätietoa rokotuksista ja rokotuspisteistä Helsingin koronarokotussivuilla
Ohjeet altistuneille ja sairastuneille sivuilla Helsinki – ajankohtaista koronasta


Osallisuutta edistävä toiminta ja päivätoiminta

Kehitysvammaisten osallisuutta edistävän toiminnan tavoitteena on tarjota laaja-alaista tai kaiken kattavaa tukea tarvitseville ihmisille mielekästä tekemistä ja sisältöä päivään.

Kaupungin toimipaikkojen lisäksi palvelua on tarjolla myös ostopalveluyksiköissä.

Vaikeavammaisten päivätoiminnan tavoitteena on tarjota vaikeavammaisille henkilöille itsenäi-sessä elämässä selviytymistä tukevaa ja sosiaalista vuorovaikutusta edistävää toimintaa.

Palvelua on tarjolla ostopalveluyksiköissä.

Virtuaaliset palvelut eli VIPAn toiminta on ryhmämuotoista ja suunnattu Helsingin Vammaistyön työ- ja päivätoiminnan asiakkaille.



27.04.2022 14:23